Pohjois- ja Keski-Suomen luomutuotanto painottuu vahvasti nurmiviljelyyn. ProAgrian ja Luonnonvarakeskuksen hanke tekee lajikekokeita ja kehittää viljelytekniikkaa, jotta tuotantoa saadaan monipuolistettua.
Pohjoisen Suomen viljelyolot poikkeavat merkittävästi maan eteläosista. Jo Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan korkeudella kasvukausi on keskimäärin kuukauden lyhyempi kuin Suomen eteläisimmissä maakunnissa.
Tutkija Timo Lötjönen Luonnonvarakeskuksesta (Luke) toteaa, että luomuviljelyn näkökulmasta maalajien erilaisuudella on kuitenkin ilmastoa suurempi merkitys sadonmuodostukselle. Pohjoisen yleiset maalajit turve ja hieta ovat kevyempiä kuin etelän savi. Myös multamaita on pohjoisessa paljon.
– Pohjoisessa maalajit aiheuttavat enemmän satovaihtelua kuin ilmasto. Luomutuotannossa rikkakasveja torjutaan mekaanisin menetelmin, ja esimerkiksi kyntö ei pidä rikkakasveja keveillä mailla yhtä hyvin kurissa kuin raskaammilla mailla. Juolavehnä kasvaa äkäisemmin viilujen väleistä, hän havainnollistaa.
Lötjönen on mukana Tehoa pohjoiseen luomuun -hankkeessa, joka kehittää ohran ja kauran sekä porkkanan, herneen ja härkäpavun viljelymenetelmiä ja testaa myös niin sanottua uudistavaa viljelyä Pohjois-Suomessa. Hanketta koordinoi ProAgria, ja kenttäkokeista vastaa Luke toimipaikoissaan Ruukissa ja Jokioisilla. Lisäksi kokeita tehdään yhteensä neljällä maatilalla Pohjois-Pohjanmaalla ja Jokioisten lähettyvillä.
Hankkeessa on jatkettu Luken tekemiä ohran ja kauran pitkäaikaisia, luomuolosuhteissa tehtyjä lajikekokeita. Lötjönen kertoo, että testeissä on ollut kolmelta eri kasvinjalostajalta yhteensä 12–15 lajiketta, jotka jalostajien mukaan soveltuvat luomuun. Testattavia lajikkeita on osin vaihdeltu vuodesta toiseen.
Viime vuonna lajikekokeet tehtiin Ruukissa lohkolla, joka oli ollut luomuviljelykierrossa neljä vuotta. Pelto oli multavaa hietamoreenia, ja esikasvina oli timotei-apilanurmi. Lohkolle annettiin täydennyslannoitusta niin, että lannoitteessa tullut kokonaistyppi oli 40 kg/ha.
Olosuhteiltaan kesä 2022 oli hieman keskimääräistä lämpimämpi. Kokeissa saatiin Lötjösen sanoin ”vähän liiankin hyviä satoja”.
– Kaurasatojen keskiarvo oli yli 6 000 kg/ha, ja ohralla noin 4 500 kg/ha, hän sanoo.
Lötjönen toteaa, että monet toivovat luomuun jalostettavan omia lajikkeita, mutta luomutuotannon vähäisyyden takia se ei tahdo olla jalostajille taloudellisesti kannattavaa. Hänen mukaansa ei pidä ajatella, että lajike ratkaisee kaikki ongelmat.
– Esimerkiksi Niklas-kaura ja Arild-ohra tuottavat vuodesta toiseen hyviä luomusatoja. Lajikekokeissa lajikkeiden väliset satoerot ovat korkeintaan 1 500 kg/ha, mutta laatu kulkee enemmän lajikkeen mukana, tutkija korostaa.
Maalajit vaikuttavat myös lannoituksen suunnitteluun. Esimerkiksi kaliumia on pohjoisen maalajeilla lähtökohtaisesti vähemmän kuin etelässä, mutta typpeä on tarjolla sekä turvemailla että multavilla hietamailla.
– Luomutuotannossa apila on keskeinen typensitojakasvi, joka etelässä kestää pidempään kuin pohjoisessa. Etelässä apilakasvusto voi mennä täystiheänä kolmekin vuotta, pohjoisessa vain kaksi, Lötjönen vertailee.
Tehoa pohjoiseen luomuun -hankkeessa on tehty täydennyslannoituskokeita ohralla ja porkkanalla. Ohralla vertaillaan kaupallisia luomulannoitteita, lietelannoitusta ja viljelyä ilman lisälannoitusta. Lötjönen huomauttaa, että ohra on nopea kasvi kehittymään, ja luomulannoitteiden hidas liukeneminen on sille siksi helposti ongelma.
Tulosten mukaan täydennyslannoitus antaa ohralle jonkin verran sadonlisää, mutta kustannustehokkuus on arvioitava tarkkaan.
– Runsasmultaisilla lohkoilla perussatokin on aika korkea, ja täydennyslannoitus on antanut sadonlisää noin tuhat kiloa hehtaarilla. Täydennyslannoituksen hyöty on suurempi vähämultaisilla lohkoilla; runsasmultaiseen paikkaan sitä ei kannata laittaa täyttä määrää, koska luomulannoitteet eivät ole yhtä tehokkaita kuin kemialliset lannoitteet, Lötjönen summaa.
Porkkanan lannoituskokeita on tehty vähämultaisilla lohkoilla, ja joinain vuosina on saatu kauppakelpoista lisäsatoa 8–10 tonnia hehtaarilta. Tämä jo kattaa lannoituksen kustannukset.
Luomutuotannossa rikkakasvien torjunta perustuu pitkälti suunnitelmalliseen viljelykiertoon ja maan mekaaniseen muokkaamiseen. Lötjönen huomauttaa, että uudistavan viljelyn ajatus pellon talvisesta kasvipeitteestä ilman syysmuokkausta on siksi vaikea yhdistää luomuun – etenkin pohjoisen keveillä mailla.
– Rikantorjunta on iso ongelma luomussa, jos maata ei saa kyntää syksyllä tai keväällä. Vaatii viljelykierron hyvin tarkkaa suunnittelua, jotta esimerkiksi juolavehnä, valvatti ja ohdake saadaan torjuttua satokasvin alta ennakolta jo edellisenä vuonna, hän tarkentaa.
Lötjönen kertoo, että uudistavan viljelyn kokeilussa juolavehnän hallinta on onnistunut kohtuullisesti juolannostimella parilla keväällä tehdyllä ajokerralla. Ohdake aiheuttaa enemmän päänvaivaa, mikäli kyntöä ei saa käyttää.
Tutkimushankkeen muilla kokeilla ei ole tullut eteen erityisiä haasteita. Lötjönen kertoo, että sen sijaan hänen oman luomutilansa syysrypsikokeilu päätyi muutama vuosi sitten keväällä kaalikoiden suihin.
– Etelätuulen mukana tuli tuholaisia, joita yleensä ei tule, hän tiivistää.
Pian kymmenen vuotta Eurofins Viljavuuspalvelun toimitusjohtajana työskennelleen Ano Halosen tausta on kansainvälisessä elektroniikkateollisuudessa. Tilaisuuden tullen Peking vaihtui kuitenkin Mikkeliin.
Viljelijöille tuttu haaste juolavehnä leviää tehokkaasti ja voi heikentää satoa ja lisätä kustannuksia. Glyfosaatin käyttö on vastatuulessa, mutta juolavehnää voi torjua muillakin keinoilla. Luonnonvarakeskus tutki myös öljykasvien tuholaistorjuntaa ilman kemikaaleja.
Helsinkiläinen Leena Pesu etsii sopimusviljelijöitä ympäristöystävälliselle kuitupellavalle. Hän haluaa, että sitä viljeltäisiin taas Suomessa vuosikymmenien tauon jälkeen. Tiloilla Orimattilassa ja Pälkäneellä on saatu viljelystä hyviä kokemuksia, kuitupellava on hyvä lisä viljelykiertoon.
Alkaliparistojen ja teollisuuden sivuvirtojen arvokkaat hivenravinteet voidaan palauttaa takaisin kiertoon lehtilannoitteina. Tracegrow on kehittänyt puhdistusprosessin.
Simulan tila Oy on viime vuodet kasvanut vauhdilla kahden isäntäperheen voimin. Kaksi päätuotantosuuntaa, kananmunantuotanto ja perunanviljely, ovat tilan tukipilareita. Suuren tilan pyörittämisessä suunnitelmallisuus ja toimiva työnjohto ovat avainasemassa.
Maatalouden tukijärjestelmään kuuluva sosiaalinen ehdollisuus kannustaa kiinnittämään huomiota maatilan työntekijöiden hyvinvointiin ja työturvallisuuteen. Samalla se tukee maatalousyrittäjän omaa hyvinvointia ja työturvallisuutta.
Vanhojen opiskelukavereiden tapaamisissa riittää edelleen puhetta, naurua ja päivittelyä siitä, millaista kohtelua kukin sai osakseen harjoittelutilalla. Useilla tiloilla harjureiden kohtelu oli erittäin hyvää, mutta joillakin suorastaan ala-arvoista. Asialla on näköjään merkitystä, kun se nousee esille hupaisiksikin muuttuneina tarinoina vielä vuosikymmenten kuluttua. Harjoittelutila on monelle maatalousalalle pyrkivälle nuorelle ensimmäinen "oikea" työpaikka, jossa opitaan työelämässä tarvittavia taitoja.
Yhä useammassa maatalousyrityksessä työskentelee palkattua työvoimaa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan 7 800 maatilalla työskenteli yhteensä 34 000 työntekijää vuonna 2023. Mitä työntekijän palkkaaminen vaatii maatalousyrittäjältä? Miten työntekijöitä johdetaan?
Yhä enemmän tietoverkoista riippuvat maatalouden järjestelmät altistuvat jatkuvasti kyberrikollisten hyökkäysyrityksille. Tekniikan mukanaan tuomat kyberriskit pienenevät verrattain yksinkertaisilla teoilla.
Säästöpuuryhmien poltolla saadaan metsiin paloympäristöjä niitä tarvitseville lajeille. Pienikin kulotus on iso kädenojennus monimuotoisuudelle, sillä savun innoittamana alueelle hakeutuu harvinaiseksi käyneitä paloriippuvaisia lajeja pitkienkin matkojen takaa.
