Viljelijöille tuttu haaste juolavehnä leviää tehokkaasti ja voi heikentää satoa ja lisätä kustannuksia. Glyfosaatin käyttö on vastatuulessa, mutta juolavehnää voi torjua muillakin keinoilla. Luonnonvarakeskus tutki myös öljykasvien tuholaistorjuntaa ilman kemikaaleja.
Juolannostin ja syyskyntö on nurmen lopetuksessa lähes yhtä tehokas juolavehnän torjuntamenetelmä kuin glyfosaatin ja kynnön yhdistelmä.
Viime vuosina tehdyt tutkimukset ja viljelijöiden kokemukset osoittavat, että pelkkä kyntö ei yleensä riitä pitämään juolavehnää kurissa. Torjunta onnistuu tehokkaammin yhdistelemällä eri keinoja, kuten suunnitelmallista vuoroviljelyä ja juolannostimen käyttöä kesannoinnin yhteydessä tai kasvukauden ulkopuolella.
Viljelykiertoon pitäisi pystyä sisällyttämään kasveja, jotka kilpailevat riittävän hyvin juolavehnän kanssa. Esimerkiksi ruis on hyvä valinta, koska se kasvattaa jo syksyllä tiheän kasvipeitteen ja on keväällä valmiina kasvuun heti kasvukauden alussa.
Torjuntamenetelmien taloudellisuus vaihtelee. Esimerkiksi suorakylvö on kone- ja työvoimakustannuksiltaan edullista, mutta sadon laatu ja määrä voivat kärsiä, jos juolavehnä pääsee valloilleen. Monimuotoisilla viljelykierroilla ja järkevällä koneiden yhteiskäytöllä voi parantaa sekä kustannustehokkuutta että torjunnan tuloksia.
Luke tutki ja suositti
Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtamassa kolmevuotisessa Juotvai-hankkeessa tutkittiin vuosina 2021–2023 muokkausmenetelmien tehoa juolavehnän torjunnassa kevätviljan viljelyssä ja erilaisissa viljelykierroissa. Kattavan näkemyksen saamiseksi kokeita järjestettiin Jokioisissa, Ypäjällä, Inkoossa ja Siikajoella erilaisilla maalajeilla.
Yhdessä koesarjassa muokkausmenetelmiä verrattiin kahteen glyfosaattiin perustuvaan menetelmään. Toinen oli suorakylvö, jossa käytetään glyfosaattia ja toinen oli perinteinen kynnön ja glyfosaatin yhdistelmä. Mekaanisissa menetelmissä käytettiin Kvickfinn-juolannostinta, Allrounder-kultivaattoria, kyntöä ja näiden yhdistelmiä.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Viljojen lajikeseokset eivät ole vielä yleistyneet Suomessa, vaikka niinkin lähellä kuin Tanskassa suuri osa syysvehnän viljelyalasta kylvetään seoksilla. Seosviljely saattaa parantaa tautikestävyyttä tai syysviljojen talvehtimista. Junttilan Tila kokeilee viljalajikeseosten viljelyä omalla koekentällään.
Tansania on yksi Afrikan vakaimmista valtioista ja samalla yksi maanosan nousevista maatalouden kasvumaista. Maatalous on talouden kivijalka ja myös suurin yksittäinen työllistäjä. Epävarmuustekijöitäkin on.
Neuvonnallisissa torjuntakokeissa saatiin uutta tietoa eri rikkakasvien torjunta-aineiden tehokkuudesta rikkakananhirssiä ja viherpantaheinää vastaan.
Metsänhoidollisten päätösten tekeminen ei aina ole helppoa. Suomen metsäpinta-alasta noin 60 prosenttia kuuluu 600 000 yksityismetsänomistajalle, joiden päätöksillä on iso merkitys ja kauaskantoisia seurauksia. Näiden metsänomistajien arvot ovat moninaisia; puunmyyntitulojen tai polttopuun ohella monelle tärkeitä ovat luonto-, virkistys- tai maisemalliset arvot. Oman lusikkansa metsänhoitosoppaan pyrkivät työntämään yhteiskunnan muutkin tahot, ja lainsäädäntö antaa raamit. Reunaehtoja metsänomistajan
Digitaaliset työkalut ja palvelut voivat tuntua hankalilta, mutta selkeät ohjeet ja vinkit helpottavat käyttöä. Digipakki kokoaa tiedot yhteen ja auttaa kehittämään juuri niitä digitaitoja, joista on hyötyä tilan arjessa ja liiketoiminnassa.
OatFrontiers-hanke etsii toimivia kauralajikkeita Pohjolan ääriolosuhteisiin. Hankkeessa tehtyjen viljelykokeiden perusteella aikaisia ja satoisia kauralajikkeita löytyy myös Lappiin. Pohjoisimmat kokeet ovat Norjan Tromssassa.
Työolojen parantamisesta on hyötyä kaikille maatiloilla työtään tekeville. Maayhteisö-hankkeessa selvitettiin työperäisiä vaaratekijöitä, jotka ovat yhteisiä kaikille tiloilla työskenteleville ammattiryhmille.
Ojitetut suometsät ovat joutuneet hiilipäästöhysterian silmään. Suometsätieteen professori Annamari Laurén haluaa kauhoa suometsäkeskusteluun lisää tietoa ja monipuolisuutta. Suometsät ovat mainettaan parempia ja tarjoavat myös keinoja sopeutua muuttuvaan ilmastoon.
Alkuvuosi 2025 oli metsänomistajan näkökulmasta hyvää aikaa. Puulla oli kysyntää ja hinnatkin olivat korkeita. Mutta vuoden jälkipuolisko ei sitten ollutkaan yhtä suotuisa. Isot metsäyhtiöt, "sellunkeittäjät", alkoivat kertoa menekkivaikeuksistaan. Tällä oli tietenkin välitön vaikutus puun kysyntään ja hintoihin. Kun joulukuussa rymistellyt Hannes-myrsky toi nopeasti korjattavaa ylimääräistä puuta ehkä 10 miljoonaa kuutiota, ei markkinakuva näyttänyt yhtään lohdullisemmalta.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.