
Mallasohran viljelijän tavoitteena parempi satovarmuus
Maan hyvään kasvukuntoon tähtäävät viljelymenetelmät saavat jalansijaa suomalaisilla tiloilla. Perinteikäs jouluolutkin syntyi mallasohrasta, joka on tuotettu uudistavan viljelyn menetelmillä.
Maan hyvään kasvukuntoon tähtäävät viljelymenetelmät saavat jalansijaa suomalaisilla tiloilla. Perinteikäs jouluolutkin syntyi mallasohrasta, joka on tuotettu uudistavan viljelyn menetelmillä.
Lahdesta löytyy hyvä esimerkki ravinteiden kierrätyksestä. Mallasohra kuljetetaan maatilalta muutaman kilometrin päähän mallastamolle, josta se siirtyy tien toiselle puolelle panimolle. Käyttämättä jääneet ravinteet palaavat biokaasutuksen jälkeen varastosäiliöön ja pellolle.
Verkatakkilan tilan yrittäjät tapasivat toisensa kauppatieteen opintojen parissa. Liiketaloudellinen ajattelu näkyy kasvinviljelytilan johtamisessa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.