Perinteisen viljatilan talous on ollut ahtaalla jo usean vuoden ajan. Toki samaa yskää on kaikilla maatiloilla, mutta viljatila on suhteessa kaikkein heikoimmilla. Tilakohtaisten maksuvalmiustarkastelujen vertailun perusteella perustuotantosuunnista maitotilat tekevät parasta tulosta, lihantuottajat keskinkertaista ja viljatilat heikointa.
Tyypillisesti viljatilan kokonaistulo on 1 000 euroa peltohehtaaria kohden. Peltoalatukien osuus on siitä puolet ja viljan myyntitulo toinen puoli. Vuorien järkkymisestä huolimatta sama meno jatkunee seuraavallakin tukikaudella.
Juoksevat kustannukset ovat puolestaan 55–80 prosenttia kokonaistulosta. Kustannusten suhteellinen osuus kasvaa maatilan kokoluokan kasvaessa. Härkäpäinen peltopinta-alan kasvattaminen ei taloutta muuksi muuta: "Jos ei ole rahhaa, niin ei ole rahhaa, on sitten kuinka ison talon poika tahansa".
On selvää, että niin sanottujen perusviljatilojen siirtymistä erikoiskasvituotantoon tulisi lisätä. Sellainen kehitys palvelisi myös jäljelle jääviä perusviljatiloja, koska viljan ylituotannon vähetessä ainakin periaatteessa viljan hinnan tulisi nousta. Viljatilojen erikoistumisesta on jo olemassa hyviä esimerkkejä, kun erikoiskasvitilat tekevät parhaimmillaan erinomaista tulosta.
Myös luomutuotantoa tulisi lisätä ja luomutuotantoon siirtyminen olisi tehtävä nykyistä houkuttelevammaksi. Vaikka luomutuotanto ei ole tilatasolla yleensä sen kannattavampaa kuin muukaan tuotanto, on luomun matalampi satotaso osaltaan tasaamassa Suomen viljataseita.
Lisäksi viljatilojen rationaalista kehittämistä tulisi auttaa, vaikkei suuruuden ekonomiaan uskoisikaan. Tehokas viljatilan koko Suomen olosuhteissa on noin 100–300 hehtaaria, joten keskimäärin siihen on vielä matkaa. Nykyinen peltomaan markkinahinta on vilja-Suomessa kolminkertainen sen tuottoarvoon nähden. Siksi viljatilan kehittäminen tai laajentaminen lisämaata ostamalla on taloudellisesti mahdotonta. Nyt markkinahintaisia lisämaita ostavat Etelä- ja Länsi-Suomessa lähinnä ne rahamiehet, joille on pääomaa kertynyt muualta.
Tulevaisuudessa viljatilan peltopinta-alasta pääosan tulisi olla vuokramaita. Näin vältettäisiin viljatilojen ylivelkaantuminen ja tuloverotuksen ongelmat, sekä mahdollistettaisiin laajennusinvestoinnit koneisiin ja rakennuksiin myös nuorille aloittaville viljelijöille.
Tässä mallissa tulisi ratkaista kysymys pellon oikeudenmukaisesta vuokrahinnasta. Nykyisellä 400–500 euron hehtaarihintaisella vuokrapellolla yhtälö ei toimi. Asiaan voitaisiin vaikuttaa esimerkiksi tulo- ja pääomaverotuksen keinoin. Vuokra voisi olla saajalleen osittain verovapaa vaikkapa 300 €/ha saakka, ja sen yli menevästä osuudesta menisi riittävästi korotettu tulovero.
Vuokrauksen lisäämisellä on vastustajansa, joita askarruttaa vuokraviljelijän torpparistatus. Pitää kuitenkin päättää, saako kiksit omistamisesta vai tuotosta.
Maa- ja metsätalousverotukseen tuli viime ja tänä vuonna joitain muutoksia, jotka parantavat maa- ja metsätilan verosuunnittelumahdollisuuksia. Ne kannattaa hyödyntää heti kevään veroilmoituksessa.
Suomen maataloutta pitää monipuolistaa ja saada ravinteet ja raaka-aineet kiertämään nykyistä tehokkaammin, sanoo yksikönjohtaja Anu Kaukovirta Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Hän katsoo, että politiikkamuutos ja uudet kannustimet vauhdittaisivat tätä kehitystä.
Maatalous, maaseudun asiat ja elintarviketalous tulivat tutuiksi Päivi Kujalalle yritysneuvojana ja tukihallinnossa. Nyt hän edistää maaseudun elinvoimaisuutta tutkimuksen keinoin.
Vuodenvaihde on hyvä hetki tarkastella maatilan yritystoimintaa kokonaisuutena: tehdä yhteenvetoa menneestä ja suunnitella tulevaa sekä laatia tuleville vuosille toimintastrategia. Strategian teko sai Aki Laaksosen pohtimaan aiempaa perusteellisemmin, mihin suuntaan hän haluaa kasvinviljelytilaansa viedä, millaisin panoksin ja mitä toiminnalla tavoitellaan.
Viljelyn arki muuttuu teknologian myötä, eikä sen hyödyntämiseen ole yhtä mallia. Joku pärjää tarkoituksella vähällä, toinen nojaa vahvasti innovaatioihin, teknologiaan ja dataan. Suurin joukko asettuu jonnekin näiden välimaastoon ja sovittaa uusia ratkaisuja käyttöön askel kerrallaan. Maatalousalan kehitys tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, mutta samalla se pakottaa tekemään valintoja. Jossain vaiheessa jokainen yrittäjä joutuu päättämään, mitä järjestelmiä
Maaseudulle elintärkeän yksityistiestön ja siltojen korjausvelka on kasvanut hirmulukemiin. Valtion säästölinja syventää tienkäyttäjien ahdinkoa. Rahat eivät riitä myöskään yleisen kylätieverkoston tarvitsemiin korjauksiin.
"Kaikella on aikansa, ja aikansa on joka asialla taivaan alla" – Saarn. 3:1. Arvelutti pitkään lainata edellistä lausetta tämän jutun motoksi. Ovathan nämä Nollarajan tarinat kosketelleet sananmukaisesti maallisia aiheita – maa- ja vähemmän metsätaloutta, mutta kuitenkin niihin liittyneitä teemoja. On jäähyväisten ja tunnustuksen aika – kerron, miten kirjoitteluni Maatilan Pellervossa vuonna 1998 alkoi. "Vanhan" Pellervon
Maatiloilta virtaa jatkuvasti tietoa palveluiden toimittajille. Yksittäisten tilojen tuotantotiedot ovat arvokasta raaka-ainetta palveluiden kehittämisessä ja markkinoinnissa. Tiedolla tulisi olla rahallista arvoa myös tiedon tuottajalle.
Kukkiva aluskasviseos lisäsi biodiversiteettitutkimuksessa pölyttäjiä viljapelloille. Aluskasvit vähensivät pilottitiloilla myös viljojen kasvitautien määrää ja rikkakasveja. Satotasoissa ei ollut merkitseviä eroja eri vaihtoehtojen välillä.
Maatalousyrittäjän menestys nojaa tuotannon hallintaan ja vahvaan talousosaamiseen, mutta kaikkein kriittisin tekijä on itsensä johtaminen. Se on yrittäjyyden haastavin ja ratkaisevin osa-alue, joka sitoo kokonaisuuden yhteen.
