Viime joulun alla lohjalaisen Jouni Auvisen 50-päiseen lypsykarjaan iski mystinen tauti, joka tappoi puolet lehmistä ja teki loputkin maidottomiksi. Lahjoituslehmien turvin tilan maidontuotanto voi käynnistyä uudelleen.
Auvisen tilalle Lohjan Osuniemeen rakennettiin viime kesänä yhden lypsyrobotin pihatto. Lehmät pääsivät muuttamaan vielä hieman keskeneräiseen navettaan lokakuussa. Kaikki alkoi näyttää hyvältä, kunnes joulukuun alussa kohtalo puuttui peliin.
Tapahtumien vyöry alkoi itsenäisyyspäivän aattona. Mennessään aamuaskareille uuteen navettaan Jouni Auvinen huomasi, että kahdella lehmällä oli korvat lurpallaan. Hän soitti eläinlääkärille, mutta ennen kuin tämä saapui aamupäivästä tilalle, toinen lehmistä ehti kuolla. Toinen sairastuneista kuoli illalla.
Sekä Auvinen että eläinlääkäri olivat ymmällään, mistä oli kysymys. Mitään selkeää syytä sairastumiselle ei ollut nähtävissä – oireet olivat hyvin epätyypillisiä eivätkä ne sopineet mihinkään tunnettuun tautiin. Niinpä toinen ruhoista lähetettiin Eviraan ruumiinavausta ja tutkimusta varten.
Seuraavana aamuna, itsenäisyyspäivänä, navetassa oli kolme alakuloista, parressa makaavaa lehmää. Niillä ilmeni halvausoireita, eivätkä ne enää kyenneet nousemaan ylös.
Uuden työviikon alkaessa paikalle hälytettiin Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kliininen opettaja, eläinlääketieteen tohtori Helena Rautala kollegoineen.
Eläinlääkärien neuvonpidon jälkeen päätettiin avata toinen eläin tilalla. Tämä toimenpide ei kuitenkaan tuonut uutta tietoa kuolinsyystä.
Jokainen päivä oli edellistä järkyttävämpi, sillä uusia sairastumisia ja kuolemia ilmeni päivittäin kahden viikon ajan. Ennen uutta vuotta Auvinen lopetti vielä kolme huonokuntoista lehmää.
Outo sairaus tappoi kaikkiaan 25 lehmää. Jäljelle jääneistä 26 eläimestä osa sairasteli vakavammin, osa lievemmin. Näytti siltä, että ensimmäiseksi kuolo korjasi parhaimmat lypsylehmät. Sairastuneiden lehmien maidontuotanto romahti, eikä niiden tuotos ole noussut läheskään ennalleen eläimen tervehdyttyäkään. Monet niistä oli laitettava umpeen.
Monet tilalle lahjoitetuista hiehoista ja lehmistä ovat jo poikineet ja maidontuotanto on saatu uudelleen käyntiin.
”Välillä itkin, sitten jatkoin”
Ensipäivinä oli epäilys, että sairastuminen johtuisi ruokintavirheestä tai liian nopeasta ruokinnan muutoksesta. Sitäkin pohdittiin, voisiko kyseessä olla pötsin toiminnan häiriintymisestä aiheutunut veren kalsiumvajaus.
Tämän vuoksi Auvinen ja tilalla työskentelevä karjanhoitaja nesteyttivät lehmiä antaen niille vettä, piimää, hiivaa ja muita pötsiherätteitä. Osa lehmistä oli kuitenkin jo niin huonossa kunnossa, että ne kuolivat hoitotoimenpiteeseen.
Nesteyttäminen on sekä hoitajalle että lehmälle raskas. Jälkikäteen arvioiden vaivannäkö oli ilmeisen hyödytöntä. Sillä oli kuitenkin tärkeä merkitys isännän jaksamiselle.
Hän sai yönsä nukuttua edes jotenkuten, kun tiesi, että oli ainakin yrittänyt parhaansa ja hoitanut eläimiä loppuun asti.
”Välillä itkin ja sen jälkeen jatkoin taas työtä. Päätin, etten anna periksi. ”
Auvinen oli äärirajoillaan sekä fyysisesti että psyykkisesti. Onneksi tukena oli hyvä ystävä ja pitkäaikainen yhteistyökumppani Johan Wasström. Johan soitti päivittäin, kävi katsomassa ja auttoi myös käytännön töissä.
Wasström liikuttuu vieläkin joulukuisista tapahtumista.
”En mitenkään ymmärrä, miten Jouni on jaksanut tämän hirveyden keskellä. Karjaa kuoli ympärillä kuin kärpäsiä ja osa oli niin henkitoreissaan, ettei isännällä ollut muuta vaihtoehtoa kuin päästää eläin pyssyllä kärsimyksistään. Ja tätä jatkui viikkoja.”
Epätietoisuus korosti tilanteen pelottavuutta.
Johan Wasström kirjoitti Facebookin lehmät-ryhmään Jouni Auvisen tilan järkyttävistä tapahtumista. Se herätti valtavan huomion ja poiki lahjalehmäkeräyksen.
Syy jää avoimeksi
Tilan lehmien erikoista sairastumisen ja kuoleman aiheuttajaa etsittiin laajasti. Erinäisiä tutkimuksia tehtiin Evirassa ja eläinlääketieteen laitoksella. Myös Länsi-Maito tutkitutti harvinaisten hometoksiinien varalta rehunäytteitä aiheeseen erikoistuneessa saksalaislaboratoriossa, mutta homemyrkkyjä ei rehusta löydetty. Lisäksi tutkittiin eläinten juomavesi, mistä ei myöskään löydetty mitään epäilyttävää. Tarttuvasta taudistakaan ei näyttänyt olevan kysymys, sillä Auvisen vanhassa navetassa olevasta nuorkarjasta ei yksikään sairastunut.
Sekä Evirassa että Helsingin yliopiston eläinlääketieteen laitoksella avattiin yksi lehmänruho. Patologisissa tutkimuksissa ei selvinnyt syytä kuolemiin.
Jossain vaiheessa aiheuttajaksi epäiltiin botulismia. On mahdollista, että botuliinimyrkky olisi levinnyt säilörehupaaliin esimerkiksi jyrsijän tai kissanraadon mukana. Vahvistusta tälle ei kuitenkaan saatu, ei oireiden eikä ruumiinavausten perusteella.
Tapahtuneen syy jää avoimeksi, sillä oireet ja tutkimustulokset eivät sopineet mihinkään tunnettuun tautiin. Apua kyseltiin laajasti sekä kotimaisilta että ulkomaisilta nautojen sairauksiin ja myrkytyksiin erikoistuneilta asiantuntijoilta. Sekään ei tuottanut tulosta.
Onnettomuus sattui pahimpaan mahdolliseen saumaan, sillä tilalla oli juuri tehty kallis navettainvestointi ja samaan aikaan maidon tuottajahinta on laskenut.
Katastrofin tapahduttua tilalla oli laitettava kaikki mahdolliset menohanat kiinni. Navetan rakennustyötä on jatkettava omin voimin, sillä taloudellisen tilanteen vuoksi ei enää voinut pitää palkollisia.
Harmeja on ollut riittämiin myös rakentamisessa. Kotimaisen navettarakenteiden ja kalusteiden toimittajan aikataulut ovat venyneet ja paukkuneet. Joulukuun pakkasilla koko navetta uhkasi jäätyä asennusvirheen vuoksi. Vieläkin rakentamiseen liittyen on purnattavaa – ja työtä riittää jopa kuukausiksi.
Uudessa pihatossa on vielä monta partta tyhjänä. Syksyyn mennessä toivottavasti paikat ovat taas täynnä.
Vielä on hyviä ihmisiä
Outo tauti katkaisi tilan maidontuotannon useiksi kuukausiksi. Taloudellinen tilanne ei antanut mahdollisuutta uusien eläinten hankintaan. Muiden maitotilallisten auttavan käden ansiosta Auvisen navetassa on taas lehmiä.
”Kiitollisuus on nyt tunteista päällimmäisenä. Maailmassa on vielä inhimillisyyttä, yhteisöllisyyttä ja aitoa auttamisen tahtoa”, Jouni Auvinen huokaa.
Maidontuottajat ympäri Suomen saivat tietää Auvisen ystävän, Johan Wasströmin välityksellä lohjalaistilalla tapahtuneesta katastrofista Facebookin lehmät-ryhmän kautta. Jäseniä tässä ryhmässä on parisentuhatta.
Ensijärkytyksestä toivuttuaan tuottajat alkoivat pohtia nettikeskusteluissa sitä, miten voisivat olla avuksi. He keksivät panna lehmäkeräyksen pystyyn, ja halukkaat saivat lahjoittaa Auviselle tilalle eläimen. Sitä ennen oli otettu selvää juridisista käytännöistä usealta taholta.
Hetki oli otollinen, sillä monella tilalla eläimiä on ylipaikoilla. Nyt Auvisen tilalla ammuu 41 eri puolilta Suomea tullutta hiehoa ja lehmää.
Ne, jotka eivät lähettäneet lehmää, osallistuivat Jounin tukemiseen jollakin muulla tavalla, kuten esimerkiksi osallistumalla nautojen kuljetuskustannuksiin.
”Jenna Syrjälä Pälkäneeltä toimi logistiikkavastaavana ja järjesteli kuljetukset hienosti ja edullisesti. Homman hoitumisen kannalta hänen roolinsa oli korvaamaton”, Wasström kehuu.
Eläimiä lahjoitettiin liki jokaisesta Suomen kolkasta. Auvisen navetassa onkin niin saariston, Kuusamon, Karjalan, Keski-Suomen kuin Pohjanmaan kasvattejakin; ainoastaan Lapin edustusta ei kirjavassa lehmäjoukossa ole. Hyvää tahtoa lappilaisillakin toki oli, mutta kuljetusmatka olisi eläimille ollut liian raskas.
Isontuvan tilalta Pöytyän Karinaisista Elina ja Ville Simola ehättivät ensimmäisenä lahjoittamaan isokokoisen hiehon.
”Se on jo poikinutkin ja lypsää hyvin”, Auvinen toteaa tyytyväisenä.
Wasström luonnehtii hiehojen olevan kuin koiranpentuja, entiset omistajat ovat varsin kiinnostuneita niiden voinnista uusissa olosuhteissa.
Eläimet ovat sopeutuneet hyvin uuteen kotiinsa ja lajitovereihinsa. Nautoja Lohjalle tuli neljässä kuljetuserässä.
Konstit ovat monet sopeuttamisessa. Jokainen tulokas samoin kuin navetan vakiasukaskin saavat deodoranttisuihkeen lapaansa ennen tapaamista.
”Kun hajumaailma sekoittuu ensitreffeillä, eläimet sopeutuvat toinen toisiinsa nopeammin”, Auvinen ja Wasström vakuuttavat.
Katastrofi oli nujertaa. Nyt onnneksi ollaan jo aidan valoisammalla puolella, Jouni Auvinen sanoo
Hämäännyksestä iloon
Lahjalehmäkeräyksen lähdettyä rullaamaan Auvinen tunsi itsensä vaivautuneeksi; harvapa on kovin tottunut saamaan mitään lahjaksi ja ottamaan apua vastaan.
Monet tilalliset osasivat eläytyä Auvisen kohtaloon omien kokemustensa perusteella. Esimerkiksi pälkäneläiset Inkeri ja Jyrki Ahola kokivat navettapalon viitisen vuotta sitten ja samaistuivat vahvasti Auvisen tilanteeseen. Heidän lähettämänsä lehmän mukana tulleessa kirjeessä tähdennettiin: Muistakaa, että ette ole ikuisessa kiitollisuudenvelassa lahjan antajille. Sitä ei kukaan odota, vaan sitä, että selviätte ja pääsette jaloillenne.
Tämä kirje sai Auvisen syvästi liikuttumaan ja samalla hyväksymään tilanteen, sekä ennen kaikkea iloitsemaan avusta.
”En osannut kuvitellakaan, kuinka hyviä ihmisiä maailmassa sittenkin on.”
Vertaistukea tuli kaikilta ja eritoten niiltä, joiden tilalla tulipalo oli tuhonnut navetan ja karjan. He rohkaisivat, että vaikka asiat eivät tämän jälkeen enää palaa ennalleen, asioiden kanssa oppii elämään.
Auvinen on alusta saakka halunnut puhua avoimesti tilaa kohdanneesta järkyttävästä onnettomuudesta.
”Minulla ei ole mitään salattavaa, hävettävää tai tuottamusta tilalla sattuneeseen suureen vahinkoon. Toisaalta tapahtuma on niin iso, etten olisi jaksanut sitä yksin kantaa. On hienoa, että omasta ammattiryhmästä löytyy näin paljon yhteishenkeä ja auttamisen halua. ”
Kekkosen aikaan ei ollut tapana, että maanviljelijät olisivat tehneet yhteistyötä, auttaneet ja neuvoneet toinen toisiaan. Auvisen arveluksen mukaan taidettiin jopa ajatella, että toisen tilallisen epäonni olisi toisen onni.
Nykyään maatilatalous on yritystoimintaa, jossa pärjää sillä, että hoitaa yritystään mahdollisimman hyvin. Ehkä tästä syystä tilojen välinen yhteistyö on kasvanut ja yhteishenki lisääntynyt muutenkin.
Auvinen on kiitollinen myös eläinlääkärien ja yritysten ymmärtävästä suhtautumisesta, tuesta ja monelta taholta tulleesta talkooavusta. Tilaa kohtasi vahinko, johon kukaan ei voi etukäteen varautua. Tilanteen hoito on kuitenkin mennyt niin hyvin kuin olosuhteisiin nähden on ollut mahdollista.
”Ilman muiden korvaamatonta panosta olisin ihan hukassa ja tila olisi jopa vasaran alla. Nyt minulla on mahdollisuus selvitä”, Jouni Auvinen kiteyttää.
Jos asiat etenevät myötätuulessa, niin kuin nyt näyttää, Auvisen tilan maidontuotanto normalisoituu viime syksyn tasolle ehkä touko-kesäkuussa.
Toivo tulevasta auttaa jaksamaan.
Tiloille tarvitaan katastrofivakuutus
Jouni Auvisen tilalla sattunut täystuho on saanut monet maidontuottajat tarkistamaan vakuutusturvaansa. Niin on tehnyt myös Johan Wasström, jolla on 130-päinen lypsykarja Raaseporin Mustiolla.
Useimmilla tiloilla on palovakuutus, sitä vastoin harvemmilla on laaja tuotantoeläinvakuutus. Se on usein myös niin kallis, ettei moni katso sitä taloudellisesti järkeväksi eikä edes se korvaa kaikkea mahdollista kuten esimerkiksi saastuneesta rehusta aiheutuneita sairastumisia.
Yrittäjän riskeihin kuuluu, että välillä tulee takaiskuja. Muutaman eläimen tuhon voi kestää, mutta tällaisten tuntemattomasta syystä aiheutuvien joukkokuolemien varalta pitäisi tiloilla Auvisen ja Wasströmin mielestä olla erityinen katastrofivakuutus.
Wasström ehdottaa, että maidontuottajat, meijerit ja MTK veisivät yhdessä asiaa eteenpäin. ”Aion ottaa katastrofivakuutuksen saamisen esille seuraavassa Etelä-Suomen maitovaliokunnan kokouksessa. ”
Lohjalaistilalla tapahtuneen kaltaiset vahingot ovat hyvin harvinaisia.
”Tästä syystä vakuutusmaksukin olisi mahdollista saada tilaa kohti hyvin kohtuulliseksi”, Wasström perustelee.
MARJA HEIKKILÄ, teksti
JORMA HEIKKILÄ, kuvat
