Professori Markku Yli-Halla tiivistää: maailmaa vaivaa typen puute. Siksi Suomessakin on menossa monta hanketta valkuaisomavaraisuuden parantamiseksi.
Proteiinit eli valkuaisaineet ovat keskeinen osa ihmis- ja eläinravitsemusta. Maapallon kasvava väkimäärä aiheuttaa huolta erityisesti proteiinin riittävyydestä.
Pari vuotta sitten julkaistiin tiekartta Suomen valkuaisomavaraisuuden parantamiseen. Ruokinnan täydennysvalkuaisen omavaraisuus on ollut 15 prosentin luokkaa. Tavoitteena on tuplaus, 30 prosenttia.
”Proteiiniomavaraisuuden kasvattaminen on täysin mahdollista. Soija voidaan korvata märehtijöiden ja sikojen ruokinnassa kokonaan, siipikarjalla osittain”, erikoistutkija Nina Wessberg Teknologian tutkimuskeskuksesta VTT:stä muistuttaa.
Täydennysvalkuaismarkkinat koko Euroopassa täyttyvät sanoista soija ja Amerikka.
Tiekartalla lasketaan, että härkäpavun, herneen ja rypsin viljelyalan kasvattaminen 200 000 hehtaarilla vähentäisi tuontivalkuaisen tarvetta jopa 80 prosenttia. Nettohyöty olisi rahaksi laskettuna 55 miljoonaa euroa.
Viime kesänä hernettä, härkäpapua ja öljykasveja kasvoi yhteensä noin 100 000 hehtaarilla, joten ala pitäisi kolminkertaistaa tavoitteen saavuttamiseksi.
Soijasta valkuaista saa halvemmalla kuin vaikkapa härkäpavusta. Saako tosiaan, tutkija Sini Perttilä Luonnonvarakeskuksesta?
”Esimerkkinä voisi laskea, että gmo-vapaan soijan hinta on noin 520 euroa. Gmo-soija maksaa luokkaa 420 euroa, ja härkäpapu 180 euroa. Soijassa valkuaista on 500 grammaa kilossa, kun härkäpavussa sitä on 250 grammaa. Siitä asiaa voi laskea”, Perttilä vastaa.
Valkuaiskilon saaminen rehureseptiin soijasta vaatii kaksi soijakiloa. Härkäpapua tarvitaan vastaavasti neljä kiloa.
”Tyypillisesti lihasian rehussa voi olla 20 prosenttia soijaa ja 80 prosenttia viljaa. Mutta jos soijaa korvataan härkäpavulla, sillä korvataan myös viljaa. Jos viljan hinta on korkealla ja härkäpavun hinta alhaalla, voi olla, että härkäpavun käyttö viljan korvaajana kannattaa. Soija on vain valkuaisrehu”, Perttilä toteaa.
Härkäpapu ei täysin vastaa rehussa soijaa. Papuseokseen on lisättävä synteettisiä aminohappoja tai erikoistiivistettä, jotta valkuaisen koostumus vastaisi sikojen ja siipikarjan tarvetta.
”Lisättävät aineet tietysti nostavat hiukan rehuseoksen hintaa, joten pelkän härkäpavun, soijan ja viljan hintaa ei voi tuijottaa. Jokainen rehuseos on suunniteltava kokonaisuutena kohde-eläimen tarpeet huomioiden. Härkäpavun käytön edullisuus määräytyy seoksen hinnasta”, Perttilä sanoo.
Palkokasvien typensidonta ilmakehästä on kaikille tuttua. Mutta palkokasvi ottaa typpeä myös maasta.
”Palkokasvi kasvaa maassa. Se priorisoi maasta saatavan typen eli ottaa sitä mieluummin. Normaalisti kasvava palkokasvi ilman vuotuista typpilannoitusta ottaa noin 70 prosenttia tarvitsemastaan typestä ilmasta ja loput maasta. Jos typpilannoitus on runsasta, typensidonnan osuus voi olla kuitenkin jopa alle 10 prosenttia. Kovassa typen pulassa palkokasvit ottavat ilmasta lähes kaiken tarvitsemansa typen”, Luonnonvarakeskuksen tutkija Pentti Seuri sanoo.
Typpiväkilannoitteiden halpuus ja saatavuus ovat syrjäyttäneet biologisen typensidonnan typen lähteenä. Kasvinvuorotuksesta luopuminen on vähentänyt typensitojakasvien käyttöä entisestään.
”Palkokasveja on jokseenkin mahdoton viljellä menestyksekkäästi ilman kasvinvuorotusta. Suuret satovaihtelut, kalliit tuotantokustannukset ja ammattitaidon puute ovat myös esteenä laajemmalle palkokasvien viljelylle”, Seuri sanoo.
Ammattitaidon puute näkyy hänen mukaansa usein siinä, että ei osata hyödyntää palkokasvien typensidontaa, vaan käytetään – tarpeettomasti – typpilannoitteita. Kokonaan oma lukunsa on vielä se, että apila–heinä-seosten viljely onnistuu vain harvalta. Yleensä viljely tapahtuu heinien ehdoilla ja apilasato ja apilan merkitys jäävät mitättömiksi.
Monilla eri palkokasveilla on yhteisiä kasvitauteja.
”Apilan ja herneen vuorottelu ei välttämättä ole hyvä asia. Jonkinlainen nyrkkisääntö on, että palkokasveja olisi viljelykierrossa korkeintaan puolet ja samaa palkokasvia korkeintaan kerran viidessä vuodessa samalla lohkolla”, Seuri toteaa.
Palkokasvien vaikutus maahan on käytännössä juuriston vaikutusta. ”Palkokasvien juurissa typpipitoisuus on noin 2–2,5 prosenttia, heinäkasveilla alle yksi prosentti”, professori Markku Yli-Halla Helsingin yliopistosta sanoo.
Runsas typpi edistää mikrobitoimintaa. Mikrobit villiintyvät kasvuun, kun saavat helppokäyttöistä typpeä sisältävää kasviainesta.
”Juuret päästävät maahan aktiivisesti yhteyttämistuotteita. Jopa neljäsosa siitä hiilestä, jonka ne yhteyttävät, päätyy maahan. Se on se herkku maan mikrobeille. Tätä tekevät sekä heinät että palkokasvit, mutta palkokasvien eritteet ovat typpipitoisempia ja siksi edistävät mikrobitoimintaa enemmän”, Yli-Halla muistuttaa.
Biologisen typensidonnan spatiaalinen ja ajallinen vaihtelu on suurta. ”Se tekee biologisesta typensidonnasta epävarmaa verrattuna lannoitesäkin typpeen”, Yli-Halla sanoo.
Yli-Halla lainaa omaa professoriaan Armi Kailaa lähes 40 vuoden takaa: ”Maailman nälkä on typen nälkää.”
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Viljojen lajikeseokset eivät ole vielä yleistyneet Suomessa, vaikka niinkin lähellä kuin Tanskassa suuri osa syysvehnän viljelyalasta kylvetään seoksilla. Seosviljely saattaa parantaa tautikestävyyttä tai syysviljojen talvehtimista. Junttilan Tila kokeilee viljalajikeseosten viljelyä omalla koekentällään.
Tansania on yksi Afrikan vakaimmista valtioista ja samalla yksi maanosan nousevista maatalouden kasvumaista. Maatalous on talouden kivijalka ja myös suurin yksittäinen työllistäjä. Epävarmuustekijöitäkin on.
Neuvonnallisissa torjuntakokeissa saatiin uutta tietoa eri rikkakasvien torjunta-aineiden tehokkuudesta rikkakananhirssiä ja viherpantaheinää vastaan.
Peltorobotti, robottitraktori ja työdrooni. Näiden tarjoamiin mahdollisuuksiin pureudutaan Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen (SjT) ja Työtehoseuran PeDro-hankkeessa. Katso SjT:n peltopäivänä kuvattu video täsmäruiskuttavan peltorobotin sekä täydennyslannoituksiin ja kylvöihin pystyvän droonin toiminnasta.
Vastaanpa heti otsikon kysymykseen: Luomusta ja suoramyynnistä ei ole ratkaisuksi maataloutemme kannattavuusongelmaan, mutta yksi osa ratkaisua ne voivat olla. Tämän lehden numeron teemajutut kertovat salolaisten Birkkalan ja Karviaisten tilojen innovatiivisista yrittäjistä. Birkkalan tila on napannut oman siivunsa elintarvikemarkkinoista. Luomuspeltin viljelyyn ja viljatuotteiden jatkojalostukseen keskittynyt tila suuntaa kotimaiden markkinoiden ohella myös vientiin. Karviaisten tilalla on puolestaan
Yrittäjän hyvinvointi ja jaksaminen on tärkeä tuotantotekijä maatilalla. Tämä on tunnistettu laajasti EU:ssa. Suomessa on monia maatalousyrittäjien hyvinvointia ja jaksamista edistäviä palveluja, jotka auttavat työkyvyn ylläpitämisessä.
Maatalousnäyttelyihin ja opintomatkoihin liittyvät kulut ovat maatalousyrittäjälle pääsääntöisesti verovähennyskelpoisia. Kulujen ilmoittamisessa pitää kuitenkin olla tarkka.
Lill-Bredsin marjatilan omistajanvaihdos ei tapahtunut tavanomaiseen tapaan perheen sisäisenä omistajanvaihdoksena. Gustav ja Jenny Hildén ostivat tilan ja jatkoivat viljelyä ja suoramyynnin kehittämistä.
Jalostuksen hyödyt kristallisoituvat eritoten rauduskoivulla, jonka taimi kasvaa noin 30 prosenttia luonnontainta nopeammin ja voi hyvissä olosuhteissa järeytyä tukkikokoon jopa reilussa kolmessa vuosikymmenessä. Siten nuori metsänomistaja voi saada istuttamastaan metsästä tukkitilin jo ennen eläkepäiviään.
