Viljojen lajikeseokset eivät ole vielä yleistyneet Suomessa, vaikka niinkin lähellä kuin Tanskassa suuri osa syysvehnän viljelyalasta kylvetään seoksilla. Seosviljely saattaa parantaa tautikestävyyttä tai syysviljojen talvehtimista. Junttilan Tila kokeilee viljalajikeseosten viljelyä omalla koekentällään.
Lajikeseokset sopivat etenkin rehuksi käytettävälle syysvehnälle laadun ja sadon varmistajana. Junttilan Tilan koekentällä kasvaa muun muassa Ibarran ja SW Magnifikin seosta.
Seosviljely eri kasvilajeja yhdistelemällä on vanha keksintö. Tyypillisin seoskasvusto syntyy, kun nurmi perustetaan suojaviljan alle.
Kasvilajiseoksia käytetään myös parantamaan rehun laatua. Murskerehukasvustossa voi olla esimerkiksi rehuviljaa ja hernettä. Herne sitoo typpeä maahan ja nostaa rehun valkuaispitoisuutta. Erot tuleentumisajoissa eivät haittaa, kun seos korjataan tuoreena.
Nurmien lajiseoksia käytetään laajasti. Seoksilla vaikutetaan sadon laatuun ja nurmen kiertoaikaan. Useampaan kertaan niitettävässä säilörehunurmessa toisen ja kolmannen kerran niitoissa rehun laatu saadaan pysymään tasaisena lajiseoksilla. Satovarman timotein kanssa voidaan kylvää esimerkiksi nurminataa ja raiheinää laadun varmistamiseksi.
Viljalajikkeiden seokset yleistyvät
Viime aikoina on alettu puhua entistä enemmän lajikeseosten viljelystä. Näissä seoskasvustoissa kasvilaji on sama, mutta seokseen käytetään eri ominaisuuksin varustettuja lajikkeita.
Niin laji- kuin lajikeseostenkin eduksi luetaan viljelyvarmuus. Niiden ajatellaan sopeutuvan yksilajikkeisia ja -lajisia kasvustoja paremmin vaihteleviin ympäristöoloihin.
Tanskalaisissa syysvehnän lajikeseoskokeissa on saatu sadonlisää, mutta lisä jää keskimäärin muutamaan sataan kiloon hehtaarilta. Myös laon on havaittu vähenevän, kun käytetään seoksia.
Tutkimusten mukaan seokset kestävät yksilajikkeisia paremmin kasvitauteja. Tästä on päätelty, että ne voisivat tarjota mahdollisuuden vähentää kasvinsuojeluaineiden käyttöä ja siten hidastaa resistenssien syntyä.
Suomessa viljelyvarmuuden osatekijänä voisi toimia myös talvenkestävyys. Seoksia on tutkittu meillä sen verran vähän, että tälle oletukselle on vaikea löytää vielä näyttöä.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Tansania on yksi Afrikan vakaimmista valtioista ja samalla yksi maanosan nousevista maatalouden kasvumaista. Maatalous on talouden kivijalka ja myös suurin yksittäinen työllistäjä. Epävarmuustekijöitäkin on.
Neuvonnallisissa torjuntakokeissa saatiin uutta tietoa eri rikkakasvien torjunta-aineiden tehokkuudesta rikkakananhirssiä ja viherpantaheinää vastaan.
Virallisten lajikekokeiden tulokset raportoidaan vuosittain. Selvitimme, miten tutkittua tietoa voi hyödyntää oman tilan päätöksenteossa, ja mitä eroa on tulostietokannalla ja lajikevalintatyökalulla.
Kasvinsuojelu on kokonaisuus, joka rakentuu laji- ja lajikevalinnoista, viljelykierrosta, viljelytoimenpiteistä ja ruiskutuksista. Viljelykierron suunnittelussa on huomioitava myös kasvinsuojelukierto: eri kasveilla yleiset kasvintuhoojat sekä resistenssin ehkäisy.
Maatilayrityksissä tapahtuu vuosittain tapaturmia ja jopa kuolemaan johtavia onnettomuuksia. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Riskimittari on uusi työkalu, jonka avulla yrittäjä voi tunnistaa riskejä ja tehdä riskien seurantaa.
Kun aloitin maa- ja metsätalouden opinnot 1960-luvun lopulla, maatilojen keskimääräinen peltopinta-ala oli kahdeksan hehtaaria. Lypsylehmiäkin oli suurin piirtein kahdeksan taloutta kohden. Tilojen toimintaa tuettiin valtiollisilla tuloratkaisuilla, ja metsät toimivat tuotannon investointipankkina. Yliopiston opetusohjelmaan tuli vahvasti mukaan koneiden tekniikka ja käyttö, koska se kehityssuunta nähtiin välttämättömänä. Hitaasta muutoksesta huolimatta Suomi ajautui 1960-luvulla ylituotanto-ongelmiin. Syntyi voi- ja…
Metsäojituksella on yli kolminkertaistettu suopuustojen kasvu. Nyt suometsät käsittävät noin neljänneksen Suomen puuvarannosta ja metsien vuosittaisesta kokonaiskasvusta. Suomen puustoisia soita on ojitettu lähes sata vuotta. Ojitusta on kokeiltu ja tutkittu jo pitkään ennen sitä.
Muutos on riski, mutta niin on paikalleen jääminenkin. Kaikkea epävarmuutta ei voi yritystoiminnassa välttää. Olennaista on tunnistaa, mikä on hallittua riskinottoa ja mikä passiivisuudesta syntyvää riskiä.
Valkuaiskasvien viljelyn lisääminen niin ruuaksi kuin rehuksi vahvistaisi ruuantuotannon omavaraisuutta koko Euroopassa. Suomessa kokeillaan esimerkiksi härkäpapua ja kikhernettä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.