Uusitalon maitotilalla Ilmajoella on 168 lypsävää ja saman verran nuorkarjaa. Tehokkaan nurmiviljelyn ansiosta eläinmäärälle riittää 92 hehtaarin nurmiala.
Nurmiviljely on taito, jota kannattaa hioa. ”On käsittämätöntä, että vasta viime vuosina on oikeasti havahduttu nurmiviljelyn satotason ja laadun nostamiseen. Nurmirehun tuottaminen on tilan tärkein työ, jolla maitotilan tuotos tehdään. Jos kesällä ei onnistu pellolla, ei voi talvella onnistua navetassakaan, yrittäjäpari Niina ja Antti Yli-Ojanperä korostaa.
Suomen nurmiviljelyn keskisato oli viime vuonna 5 100 kuiva-ainekiloa hehtaarilta. Yli-Ojanperän saavuttamat satoluvut todistavat, että tilalla panostetaan viljelyyn toden teolla.
Uusitalon tilan nurmilta korjattiin viime vuonna keskimäärin 10,5 tonnin kuiva-ainekilon hehtaarisato. Kuivuus verotti viime vuonna eritoten ensimmäistä satoa. ”Vuonna 2015 tilan keskisato oli 12 000 kuiva-ainekiloa, kun vettä riitti kasvuun koko kasvukaudeksi”, isäntä perustelee.
”Tavallaan meillä on onnistumisen pakko, jotta peltoala riittää ja pysytään rehujen osalta omavaraisina. Ilmajoella sekä pellon hehtaarihinta että vuokrat ovat aivan poskettomia”, Antti perustelee. Omaa ja vuokramaita on kaikkiaan noin 180 hehtaaria. Nurmen lisäksi viljellään ohraa, kauraa ja vehnää.
Pihatto laajennuksineen, konehalli, paja, siiloja ja nyt vasikkala. Uusitalon tilalla rakentamisvauhti on nuoren yrittäjäparin aikana ollut ripeää.
Vesitalous kuntoon
Nurmisadon onnistumisen ensimmäinen edellytys on, että pellon vesitalous ja pH-arvo on kunnossa. Kalkkia kuluu ja siksi täydennyskalkituksia tarvitaan säännöllisesti.
”Hyvät nurmilajikkeet, tiheä kasvusto, lyhyt, kolmivuotinen nurmikierto ja monipuolinen lannoitus. Siinä keskeisimmät tekijät”, Yli-Ojanperä listaa.
Nurmien lannoitus on kevään ensimmäinen työ, johon ryhdytään heti, kun pellot kantavat. Toinen ja kolmas sato saavat kasvupuhtia matalamultaimella levittävästä lietelannasta ja täydennyksenä annettavasta seleenisalpietarista.
Maitotilojen talous on edelleen tiukoilla ja kustannuksia pyritään leikkaamaan kaikin keinoin. ”Nurmiviljelyn tuotantopanoksista säästäminen on silti täysin väärä kohde”, Yli-Ojanperä sanoo kipakasti.
Ympäristötukiehdot ovat hänen mielestään nurmen viljelylle liian tiukat, sillä intensiivisellä viljelyllä maasta otetaan enemmän ravinteita kuin sinne annetaan.
Nurmilajikkeina on timoteita, ruoko- ja nurminataa sekä puna-apilaa. Valmiita siemenseoksia ei ole käytetty, vaan ne on näihin päiviin asti sekoitettu puhtaista lajikkeista betonimyllyllä itse.
Sekoitukseen ja säkitykseen hupenee helposti ainakin yksi päivä. Viime vuonna siemenseokset teetettiin Peltosiemenellä ensimmäistä kertaa Yli-Ojanperän ja yhteistyötilan oman reseptin mukaan ja käytäntöä on tarkoitus jatkaa vastakin.
Huhtikuun alkupäivinä aloitettiin uuden vasikkalan pohjatyöt. Tavoitteena on saada rakennus valmiiksi jo kesäkuussa.
Kolmen vuoden kierto
Nurmet päätetään glyfosaatilla ja kynnetään, vuorottelukasvina viljellään viljaa vuosi tai kaksi. ”Tiheä kasvusto, täydennyskylvöt ja kolmen vuoden nurmikierto pitävät rikkakasvit aika hyvin kurissa. Rikkojen torjumiseen nurmelta on tehokkaita kasvinsuojeluaineita, mutta niitä käytän vain todelliseen tarpeeseen, sillä käsittely leikkaa satotasoa jopa kolmanneksen”, Antti kertoo.
Nurmen parhaita viljelykäytänteitä Yli-Ojanperä on kehittänyt yhdessä yhteistyötilan isännän kanssa. Kasvustoja seuraamalla, rehuarvoja mittaamalla ja viljavuusanalyysejä teettämällä on löydetty sopivimmat tavat. Käytäntö on osoittautunut parhaaksi neuvonantajaksi.
Viime keväänä kokeiltiin vehnää perustettaviin nurmiin. Kasvusto ajettiin kokoviljarehuksi ajosilppurin puimuriterällä. Samalta lohkolta korjattiin vielä toinen nurmisato.
”Rehuarvot olivat varsin hyvät. Vehnää kylvetään tänäkin vuonna suojaviljaksi ja siitä tehdään vihantaviljaa hiehojen ja umpilehmien rehuksi. Tällä pyritään varmistamaan nurmirehujen riittävyys ja samalla saadaan puskurivarastoa kuivien vuosien varalle.
Rehunteossa jokainen vaihe on tärkeä. Runsaasti tavaraa siiloon, perusteellinen tamppaus, huolellinen peittäminen ja painottaminen varmistavat rehun säilyvyyden.
Jokainen vaihe kunnolla
Rehuketjun jokainen vaihe pitää tehdä niin hyvin kuin osaa: lannoituksesta ja kylvöstä korjuuseen ja varastointiin.
Kasvustojen kehitystä pitää seurata herkeämättä, jotta korjuu osataan ajoittaa osuvimpaan hetkeen. Viime vuonna mikään merkki ei tuntunut pitävän kutiaan.
”Yleensä meillä ei ole käytetty korjuuaika-analyysejä, vaan on luotettu omaan silmään ja kokemukseen. Tänä vuonna ehkä tehdään toisin ja turvaudutaan korjuuaikanäytteisiin”, Antti tuumii.
Rehut korjataan kahden tilan yhteisellä ajosilppurilla. Rehuntekoketju on tehokas ja toimiva, sillä kahden tilan rehusavotassa on mukana kymmenkunta henkilöä.
Viimeinen vaihe eli siiloon pakkaaminen on huolellisen ihmisen työtä. Tavoitteena pitää olla, ettei talikollistakaan rehua pääsisi mätänemään.
Uusitalon tilalla laakasiilojen seinät vuorataan muovilla niin, että siilon täyttyessä 1,5 metrin reunus voidaan kääntää vakuumimuovin päälle ja siihen päälle laitetaan vielä pintamuovi.
Reunamuovin laittaminen on hiukan hankalaa, kun yleensä silloin aina tuulee. Muovituksen ja reunojen tarkan tamppaamisen, huolellisen peittämisen ja painottamisen ansiosta rehuhävikki on jäänyt minimiin.
”Kannattaa muistaa, että siilossa muovin alla on iso kasa rahaa kiinni. Mädäntyneen rehun kantaminen tunkioon on kuin seteleitä nakkelisi takkaan”, Yli-Ojanperä kuvaa.
Vasikat saavat nykyistä väljemmät tilat uuden vasikkalan valmistuessa alkukesästä.
Vahva kehittämisen ote
Niina ja Antti Yli-Ojanperä ovat luotsanneet Uusitalon tilaa vuodesta 2003. Antille oli jo pikkupoikana selvää, että hän on sisarusparvesta se, joka jatkaa tilanpitoa. Lehmiä Antin kotipaikassa on lypsetty jo 1950-luvulta lähtien ja nyt maitoa tuotetaan kolmannessa polvessa.
”Maitolinjalla jatkaminen tuntui luontevalta. Tuotantomuotona tämä on hyvin monipuolinen, sillä maitotilallisen pitää osata todella monia asioita. Työ on haastavaa, kun onnistumiseen vaikuttavia muuttujia on paljon. Me molemmat kuitenkin tykkäämme haasteista”, pariskunta toteaa yhteen ääneen.
Niinan ja Antin aloittaessa tilanpidon lehmiä oli 24 ja peltoa 34 hehtaaria. Neljässätoista vuodessa lehmämäärä on seitsenkertaistunut ja peltomäärä kolminkertaistunut.
Koko tila on kokenut melkoisen muodonmuutoksen, sillä joka vuosi on joko rakennettu uutta tai korjattu vanhaa.
Uusi pihatto rakennettiin vuonna 2004 ja sitä laajennettiin 2011. Lypsyasema korvattiin kahdella robotilla vuonna 2014 ja viime vuonna hankittiin kolmas robotti. Osa hiehoista asustaa vuokranavetassa muutaman kilometrin päässä tilakeskuksesta.
Antti ja Niina Yli-Ojanperä aloittivat tilanpidon hiukan yli kaksikymppisinä. 14 vuoden aikana tilaa on kasvatettu ja kehitetty vauhdikkaasti.
Aina projekti päällä
Rakentaminen on Antille intohimo. ”Tuskin tiedän mitään rentouttavampaa kuin hääriä kaivinkoneen puikoissa ja tehdä rakennuksen pohjatöitä. ”
Viime talvena oli tarkoitus pitää rakentamisessa välivuotta, mutta suunnitelmat muuttuivat.
”Paras ystäväni ja yhteistyökumppanini menehtyi äkillisesti viime lokakuussa vain 41-vuotiaana. Suru sumensi mieltä kuukausia ja tuntui, etten saanut tartuttua mihinkään. Olimmehan vuosia tehneet yhdessä töitä ja kehittäneet nurmiviljelymenetelmiä”, Antti kertoo.
Talven pimeillä tuli tunne, että on pakko ryhdistäytyä ja aloittaa joku projekti. Niinpä ryhdyttiin laajentamaan konehallia.
”Rakentaminen olikin minulle mitä parhainta terapiaa.”
Nyt työn alla on 400-neliöinen vasikkala, johon tulee 18 yksilökarsinaa ja neljä ryhmäkarsinaa yhteensä 60 alle puolivuotiaalle vasikalle. Sen on tarkoitus valmistua jo kesäkuussa.
Navetassa vasikkatilat ovat olleet kovin ahtaat. Uuden vasikkalan myötä navettaan saadaan toivottua väljyyttä ja avarammat poikimakarsinat.
Lehmälukua ei ole tarkoitus ainakaan tässä vaiheessa kasvattaa, vaikka lypsyrobottien puolesta se olisi mahdollista.
”Viime vuonna käyttöönotettu kolmas robotti oli hyvä hankinta, sillä sen myötä tuotos ja utareterveys paranivat. Lisäksi työ väheni, kun enää ei tarvitse ajaa lehmiä robotille yhtenään”, Niina Yli-Ojanperä sanoo.
Yli-Ojanperän 8-vuotiaalla Helmiinalla on oma pienoispihatto.
Halvalla muttei huonosti
Yli-Ojanperän rakennustyömailla on ripeä työtahti ja kohteet valmistuvat ennätysvauhtia. ”Meillä on hyvä neljän miehen porukka, joka on tottunut tekemään työtä yhdessä ja jokainen tietää mitä tekee. Rakentaa voi monella tavalla. Meillä hommat tehdään suoraviivaisesti ja suositaan yksinkertaisia, toimivia ratkaisuja. Asian voi sanoa niinkin, että meillä rakennetaan halvalla, muttei kuitenkaan huonosti”, isäntä painottaa.
Kun mahdollisimman paljon tehdään omana työnä, saadaan kustannukset pidettyä kurissa ja lainataakka siedettävänä. ”Kehittyvällä tilalla pitää olla velkaa, mutta kuitenkin kohtuudella. Vauhtisokeutta pitää varoa ja investoinnit on osattava jaksottaa oikein. Jos velkamäärä ei ole tapissa, on mahdollisuus pärjätä silloinkin, kun maidonhinta laskee”, Niina ja Antti pohtivat.
Maatalous on yritystoimintaa, ja siksi laskukoneen pitää olla käytössä kaiken aikaa. ”Itse lasken tuottoja ja kuluja enimmäkseen päässälaskuna ja ruutupaperilla, oli sitten kyseessä yksittäisen lehmän tuotos tai rakennusprojekti. Kaikki perustuu laskelmiin, mitään ei tehdä mutu-tuntumalta”, Antti lisää.
Naapurit huomioiden
Uusitalon maitotila on aivan Ilmajoen keskustassa, esimerkiksi vanhusten palvelukeskus sijaitsee kivenheiton päässä tilakeskuksesta.
Asutuksen keskellä toimiminen asettaa omat vaatimuksensa muun muassa lannankäsittelyyn. Seudulla on onneksi hyvin maatalousmyönteistä väkeä, eivätkä rakennushankkeet ole joutuneet vastatuuleen.
Niina ja Antti Yli-Ojanperä korostavat oman toiminnan vaikutusta naapurisopuun.
”Taajamassa sijaitseville lähipelloille emme levitä lietettä lainkaan ja muuallakin hajuhaitat asujaimistolle pyritään minimoimaan. Naapurien huomioimista on sekin, ettei kuraa levitetä tielle työkoneilla ja omat jäljet siivotaan. Rehuntekokiireissäkin pitää huomioida muut tiellä liikkujat lapsista vanhuksiin.”
MARJA HEIKKILÄ, teksti
JORMA HEIKKILÄ, kuvat