Lämpöhalvauksessa eläin ei pysty poistamaan lämpöä riittävästi, jolloin ruumiinlämpö nousee liikaa. Erityisessä vaarassa ovat korkeatuottoiset lypsylehmät, sillä niiden aineenvaihdunta tuottaa paljon lämpöä.
Lämpöhalvauksessa eläin ei pysty poistamaan lämpöä riittävästi, jolloin ruumiinlämpö nousee liikaa. Erityisessä vaarassa ovat korkeatuottoiset lypsylehmät, sillä niiden aineenvaihdunta tuottaa paljon lämpöä. Suurempi riski on myös nuorilla tai sairailla eläimillä, tiineyden loppuvaiheessa, imettävillä sekä runsasvillaisilla ja tummakarvaisilla eläimillä.
Mitä kosteampaa ulkoilma on, sitä vaikeampaa on haihduttaa lämpöä hengityksen mukana. Siksi kuuma ja kostea ilma on eläimille pahempaa kuin kuuma ja kuiva ilma. Tyypillisiä lämpöhalvauksen oireita ovat eläimen vaikea olo, se huohottaa, sillä on vaikeuksia seistä, tai se makaa eikä enää jaksa nousta ylös, ja sen ruumiinlämpö on kohonnut.
Huohotuksen ja nopean hengityksen avulla eläin yrittää lisätä lämmön haihtumista. Jos yritykset ruumiinlämmön alentamiseksi eivät onnistu, eläimen ruumiinlämpö nousee nousemistaan. Lopulta eläimen yritys poistaa lämpöä huohottamalla tuottaa lihastyön takia enemmän lämpöä kuin se sitä poistaa. Näin syntyy nopeasti tilaa pahentava noidankehä.
Solujen toiminta vaikeutuu, kun eläimen ruumiinlämpö nousee yli 42 asteen. Ruumiinlämmön yhä kohotessa eläin menettää tajuntansa ja lopulta kuolee.
Lämpöhalvauksen ensiapuna eläintä viilennetään mahdollisimman tehokkaasti. Koska lämpöhalvaus ja siihen mahdollisesti liittyvä laidunhalvaus tarvitsevat nopeaa hoitoa, makaavalle eläimelle, joka ei jaksa nousta ylös tai kouristaa, on aina soitettava eläinlääkäri. Potilaan ruumiinlämpö mitataan ja odotellessa toimitaan eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Potilas pyritään siirtämään varjoon mahdollisimman pian, jos sen siirtäminen turvallisesti on mahdollista.
Sitten potilasta viilennetään kastelemalla viileällä, runsaalla ja juoksevalla vedellä. Runsasvillaista lammasta ei saa kastella, sillä märkä villa estää lämmön haihtumisen ihosta ja näin kasteleminen voi vain pahentaa tilannetta. Lampailla on vähävillainen, runsaasti verisuonitettu kohta takajalkojen välissä ja tätä kohtaa voi valella juoksevalla vedellä.
Lyhytvillaisen lampaan tai vuohen ja pienen vasikan voi myös siirtää veteen. Potilaan voi myös kääriä kylmässä vedessä kasteltuun lakanaan tai loimeen ja vaihtaa kangas sen lämmettyä vähän väliä uuteen.
Jos eläin suostuu juomaan, sille tarjotaan viileää vettä pienissä erissä. Suuri määrä jääkylmää vettä on kuitenkin vaarallista potilaalle. Jos eläin ei suostu juomaan, eläinlääkäri voi antaa sille suonensisäistä nesteytystä. Nesteytys voi olla tarpeen myös potilaan neste- ja elektrolyyttitasapainon palauttamiseksi.
Lämpöhalvaukseen sairastunutta eläintä on hyvä tarkkailla useampia päiviä sairastapauksen jälkeen mahdollisten jälkitautien varalta. Lämpöstressi tai lämpöhalvaus voi altistaa nuoret eläimet hengitystietulehduksille. On myös syytä muistaa, että lypsävillä ja imettävillä eläimillä kaikki stressi altistaa utaretulehduksille.
Lämpöhalvauksen ennaltaehkäisy on tärkeää. Eläimille tulisi aina tarjota mahdollisuus päästä varjoon. Lampaat suositellaan kerittäväksi keväällä; jolloin niillä ei ole kesähelteillä massiivista villaa. Toisaalta ohut villakerros hieman viilentää ja estää lampaan ihoa palamasta auringossa. Eläinten käsittelyä ja varsinkin siirtämistä ja kuljettamista ei kannata tehdä vuorokauden kuumimpaan aikaan, sillä se lisää lämpöstressiä merkittävästi.
Erityisesti kesäkuumalla eläimet tarvitsevat paljon raikasta, puhdasta ja viileää vettä. Kuumalla ilmalla vesi pilaantuu nopeammin kuin viileässä, joten vesiastioita täytyy puhdistaa ja vesi vaihtaa useammin kuin viileällä ilmalla. Veden saannista tulee huolehtia ja juottojärjestelmät ja veden puhtaus juomapaikoilla täytyy tarkastaa helteellä useamman kerran päivässä. Veden saannin varmistamiseksi on oltava myös varajärjestelmät sähkökatkon tai muun häiriötilanteen ajaksi.
Kirjoittaja on maatalousyrittäjä, eläinlääkäri sekä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan TERVA-hankkeen vastaava tutkija.
Naudan käyttäytymistä eri tilanteissa ohjaavat vaistot, opittu käyttäytyminen, pelko ja aggressio. Kasvissyöjänä nauta kuuluu saaliseläimiin, ja pelko on ehto saaliseläimen hengissä säilymiselle. Nauta näkee hyvin hämärässä, kuulee ja maistaa paremmin kuin ihminen. Se tunnistaa hoitajansa hajun perusteella, samoin kuin paikan, jossa on aiemmin tapahtunut jotain pelottavaa.
Kansallinen nautojen hyvinvointimittaus kirittää eläinten hyvinvoinnin todentamista isolla harppauksella eteenpäin. Sitä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa myös muilla eläinlajeilla.
Pikkuporsaiden kastraatiokivun lievittäminen tulee tehdä suunnitelmallisesti. Tehokas kivunlievitys paikallispuudutusta ja tulehduskipulääkitystä käyttäen on porsaiden hyvinvoinnille ja kehitykselle oleellisen tärkeää.
Eläintautitilanne on Suomessa säilynyt melko hyvänä, sillä koko tuotantoketju on sitoutunut tekemään toimia tautien vastustamiseksi.
