Lintuinfluenssan riski siipikarjatiloilla on tänä keväänä ollut suurempi kuin koskaan ennen. Lintujen ulkonapitokielto on voimassa toukokuun loppuun saakka. Kaikista poikkeavuuksista omassa siipikarjassa on ilmoitettava matalalla kynnyksellä.
Suomalainen siipikarja-ala on seurannut tiiviisti Ruotsin kamppailua lintuinfluenssan kanssa. Siellä on todettu marraskuun jälkeen yhteensä 23 siipikarjan tautitapausta. Maan kahdeksasta miljoonasta kanasta peräti kaksi miljoonaa on jouduttu lopettamaan. Lisäksi taudin takia on lopetettu kymmeniä tuhansia kalkkunoita, broileremoja ja broilereita.
Suomen Siipikarjaliitossa on varauduttu taudin ilmenemiseen suomalaisilla tiloilla. Toiminnanjohtaja Hanna Hamina kuvailee tautitapauksessa viranomaisten vastaavan toimenpiteistä voimassa olevien asetusten mukaan.
”Tilanne olisi tullessaan meille kaikille uutta. Me pystymme liitossa olemaan tuottajan tukena esimerkiksi tautitapauksesta tiedotettaessa. Someaikana tieto leviää kulovalkean tavoin. Tilanne olisi kestämätön yksittäiselle tuottajalle, jolla on huoli omasta tulevaisuudesta.”
Arvaamaton tauti
Vuonna 2016 Suomessa ensi kertaa todettua lintuinfluenssaa on löydetty tänä vuonna janakkalalaiselta fasaanitilalta ja useista luonnonvaraisista linnuista. Tauti ei tartu helposti ihmiseen, mutta kuolleiden tai sairaiden lintujen koskettelemista tulee välttää.
Euroopassa liikkuneet lintuinfluenssavirukset ovat hyvin erityyppisiä: toiset tappavat muutamassa päivässä toiset hitaammin.
”Taudin eteneminen voi olla niin nopeaa, ettei välttämättä ehditä havaita mitään oireita ennen lintujen menehtymistä. Siksi on erityisen tärkeää, että kaikesta epänormaalista siipikarjassa ilmoitetaan nopeasti”, yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu Ruokavirastosta painottaa.
Hän kehottaa siipikarjan ja harrastelintujen omistajia ilmoittamaan heti kunnan- tai läänineläinlääkärille, jos havaitsee linnuissaan lintuinfluenssaan viittaavia oireita: poikkeavaa kuolleisuutta tai muutoksia tuotannossa. Myös veden ja rehun kulutuksen tai munantuotannon pieneneminen voivat olla merkkejä tartunnasta tilalla.
Lintuinfluenssa on lakisääteisesti vastustettava sairaus. Viranomaiset voivat määrätä lopettamaan linnut. Silloin ne myös korvataan.
Veden ja rehun kulutuksen tai munantuotannon pieneneminen voivat olla merkkejä lintuinfluenssatartunnasta tilalla. Kuva Jorma Heikkilä.
Suojaustasoa nostettu
Siipikarja-alan yrityksissä on nostettu lintuinfluenssan takia turvatasoa entisestään.
Atrialla on laadittu tarkkoja varautumissuunnitelmia tautitilanteen varalle. Teurastamo- ja hautomotasolla on käyty läpi toimintamallit viruksen varalta. Tuottajia on kehotettu olemaan yhteydessä aina, kun tuotannossa on jotain poikkeavaa.
”Nyt on todella tärkeää tutkia asiat nopeasti. Jos jossain ilmenee tapauksia, osaamme silloin mahdollisimman hyvin suojautua. Esimerkiksi kuljetuksissa voidaan ottaa huomioon tartunta-alue ja ajaa eri reittejä”, Atrian eläinlääkäri Päivikki Perko-Mäkelä kertoo.
Kaikki taudinselvitykseen Ruokavirastolle lähetetyt näytteet tutkitaan tällä hetkellä rutiininomaisesti lintuinfluenssan varalta. Tautiepäilyjä ei kuitenkaan ole ollut.
Tartuntatapa mietityttää
Euroopan tautitilanteessa mietityttää lintuinfluenssan tarttuvuus. Se on levinnyt korkean hygieniatason kanaloihin, joiden tautisuojaus on ollut kunnossa. Siksi on herännyt epäilyjä, että tartunta olisi ilmalevitteinen, eikä tarttuisi pelkästään kulkeutuessa jonkun mukana kanalan sisälle.
Siipikarja-alan toimijat ovat tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa Ruokaviraston ylläpitämässä työryhmässä.
”Se on kokoontunut aktiivisesti, ja kummallakin puolella tiedetään, missä mennään. Esimerkiksi jo viime vuoden lopulla otimme esille mahdollisen tarpeen aikaistaa keväistä siipikarjan ulkonapitokieltoa, joka tulikin voimaan tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin toinen helmikuuta”, Päivikki Perko-Mäkelä sanoo.
Naudan käyttäytymistä eri tilanteissa ohjaavat vaistot, opittu käyttäytyminen, pelko ja aggressio. Kasvissyöjänä nauta kuuluu saaliseläimiin, ja pelko on ehto saaliseläimen hengissä säilymiselle. Nauta näkee hyvin hämärässä, kuulee ja maistaa paremmin kuin ihminen. Se tunnistaa hoitajansa hajun perusteella, samoin kuin paikan, jossa on aiemmin tapahtunut jotain pelottavaa.
Kansallinen nautojen hyvinvointimittaus kirittää eläinten hyvinvoinnin todentamista isolla harppauksella eteenpäin. Sitä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa myös muilla eläinlajeilla.
Pikkuporsaiden kastraatiokivun lievittäminen tulee tehdä suunnitelmallisesti. Tehokas kivunlievitys paikallispuudutusta ja tulehduskipulääkitystä käyttäen on porsaiden hyvinvoinnille ja kehitykselle oleellisen tärkeää.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.