Puumalan Hurissalosta löytyy maatalouslomittaja, jolta sujuvat työt ja tanssi. Mira Tukiaisen iloisesta elämänasenteesta saavat osansa niin eläimet kuin asiakkaat.
Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela etsintäkuulutti talvella Loistolomittajia. Maatalousyrittäjät ja muut lomittajien kanssa tekemisissä olevat saivat ehdottaa Loistolomittajaksi henkilöä, jonka kanssa työt sujuvat hyvin. Maatalouslomittaja Mira Tukiainen Kaakkois-Suomen Lomituspalveluista oli yksi neljästä palkitusta.
Palkitsemisesityksessä Tukiaista kuvaillaan seuraavasti: ”Mira on moniosaaja, joka reagoi nopeasti myös ongelmatilanteisiin, kuten eläinten terveydentilan muutoksiin. Hän on erittäin ammattitaitoinen ja joustava tehotyttö, johon voi luottaa sataprosenttisesti niin eläinten kuin koneiden kanssa”.
Pellervon Eläin-lehti lähti selvittämään, millainen superlomittaja Puumalasta löytyy.
Työmaat Saimaan sylissä
Sovimme treffit Mira Tukiaisen kanssa Heikki Häkkisen omistamalle Jukaraisen lypsykarjatilalle kauniiseen Hurissalon saareen. Tukiainen sai kipinän eläinten parissa työskentelyyn juuri täältä.
– Heikki on enoni ja vietin täällä paljon aikaa lapsuudessani. Kotini oli silloin, ja on edelleen, muutaman kilometrin päässä tästä. Lomitin Heikin tilalla jo yläkouluaikana. Lisäksi kävin esittelemässä tilan vasikoita Junior Handler -kilpailuissa. Tykkäsin eläimistä, ja oman alan valinta olikin helppoa, Tukiainen kertoo hymyillen.
Tukiainen opiskeli maatalouden perustutkinnon Otavan maatalousoppilaitoksessa Mikkelissä ja siirtyi sieltä lomittajaksi. Lomittajan töitä 27-vuotias Tukiainen on tehnyt kahdeksan vuotta.
– Lomitan maito- ja lihakarjatiloilla Puumalassa, Ristiinassa ja Mikkelissä. Kauimmaiselle tilalle on matkaa vajaat neljäkymmentä kilometriä.
Tukiainen kertoo olevansa toiveammatissaan, ja sen aistii hänen puheistaan.
– Olen joskus miettinyt, mitä muuta voisin tehdä. En ole keksinyt yhtään parempaa ammattia.
Esikuvana muille
Tukiaisen valintaa Loistolomittajaksi ehdotti useampi maatalousyrittäjä. Jukaraisen tilalla karjahoitajana työskentelevän Eevi Piilin perustelut valittiin kunniakirjatekstin pohjaksi. Nuorilla, eläinrakkailla naisilla työt ja ajatukset sopivat hyvin yhteen.
– Mira on ollut miun esikuva. Olemme tutustuneet tällä tilalla, kun olin kymmenvuotias ja kävin täällä leikkimässä perheen lasten kanssa. Mira kävi täällä silloin lomittamassa. Osittain Miran ansiosta minäkin lähdin opiskelemaan eläintenhoitoa, 20-vuotias Piili kertoo.
Energiset naiset tekevät Jukaraisen 70 lehmän navetan töitä usein yhdessä, ja hommat sujuvat mallikkaasti.
– Mirassa on parasta se, että hän hoitaa eläimiä kuin omiaan ja on erittäin ammattitaitoinen. Miralta opin koko ajan uutta. Jos Mira ei tiedä jotakin asiaa, hän kyllä ottaa selvää, eikä mitään jää sen takia tekemättä.
– Ja ihmisenä Mira on ihan paras. Hän tulee kaikkien kanssa toimeen, Piili vakuuttaa.
Nuorten naisten puheista ja iloisista ilmeistä paistaa, että molemmat ovat eläinten kanssa työskennellessään omalla alallaan.
Eevi Piili ehdotti Mira Tukiaista Loistolomittajaksi. – Mirassa on parasta se, että hän hoitaa eläimiä kuin omiaan.
Kätilö ja parisuhdeneuvoja
Lomittajan työn parhaiksi puoliksi Mira Tukiainen nimeää monipuolisuuden ja eläinten kanssa työskentelyn. Hän tulee hyvin juttuun myös yrittäjien kanssa.
– Yrittäjät ovat täällä tosi mukavia. Heidän kanssaan on kiva vaihtaa kuulumisia. Monenlaista saa tietysti kuulla ja olla joskus olkapäänä henkilökohtaisissa asioissa, mutta se kuuluu tähän työhön. Kun voin olla avuksi, mielelläni olen. Vaihdamme yrittäjien kanssa ajatuksia myös siitä, kuinka työt kannattaisi tehdä. Opimme toisiltamme puolin ja toisin.
Viljelijöiden jaksaminen huolettaa joskus Tukiaista.
– Maidon hinta saisi olla hieman parempi, ja ihmisten pitäisi arvostaa enemmän suomalaista ruokaa eikä syyllistää maataloutta ympäristöasioissa. Olen todella ylpeä siitä, että saan työskennellä suomalaisessa ruokaketjussa.
Tällä hetkellä Tukiaisen tilaringissä on kaksi lypsyrobottitilaa, Jukaraisen tila on niistä toinen. Tukiainen kertoo työskentelyn olevan yhtä mukavaa robotti- ja parsilypsytiloilla.
Lomittajan työstä Tukiainen ei löydä montaakaan huonoa puolta. Pienen tivaamisen jälkeen jotain sentään löytyy.
– Palkka voisi olla hieman parempi, kun työ on kuitenkin vastuullista. Työajat ovat totta kai epäsäännölliset ja jakautuvat päivittäin kahteen jaksoon. Työmatkoja saattaa päivittäin kertyä jopa 140 kilometriä. Omaan elämäntilanteeseeni lomittajan työ sopii kuitenkin hyvin.
Maatalouslomitusta hallinnoivien paikallisyksiköiden suurentuminen ei näy päivittäisessä työssä. Tämän vuoden alussa työnantaja vaihtui Mikkelin paikallisyksiköstä Kaakkois-Suomen Lomituspalveluiksi, kun mukaan liittyi muutama kunta Etelä-Karjalan puolelta.
– Jossain vaiheessa työmatkat varmaan pitenevät. Siltä ei voi välttyä, kun kotieläintilojen määrä joka tapauksessa vähenee.
Millaisia toiveita Tukiainen esittäisi maatalousyrittäjille, jotta lomittajan työt sujuisivat hyvin myös uusilla tiloilla?
– Olisi tärkeää, että opastuspäivänä oikeasti perehdytettäisiin tilan töihin eikä lomittajaa laitettaisi heti työskentelemään yksin. Olisi myös hyvä, jos työohjeet olisi koottu selkeästi kansioon, Tukiainen toivoo.
Eläimiä myös kotona
Eläimet täyttävät myös Mira Tukiaisen vapaa-aikaa.
– Minulla on kissa, kaksi koiraa, kanoja ja riikinkukkoja. Päivätauoilla hoidankin omia eläimiäni.
Yksin asuvan naisen vapaa-aika kuulostaa liikunnalliselta ja muutenkin vauhdikkaalta.
– Käyn mielelläni lavatansseissa. Siellä tapaa ystäviä ja uusiakin ihmisiä. Parketille päästessä unohtuu kaikki muu. Lisäksi liikun paljon muutenkin. Siten jaksaa tehdä paremmin töitäkin.
Lavojen uudet muotitanssitkin taitava Tukiainen kertoo, että on mennyt useammankin kerran tanssireissusta suoraan aamunavetalle.
– Silloin on vielä niin tanssin huumassa, että työtkin sujuvat kuin tanssi, Tukiainen nauraa.
Myös metsästys kuuluu Tukiaisen syksyisiin harrastuksiin. Harrastuslistan kuultuaan ei tarvitse enää ihmetellä, että superlomittajan työt sujuvat ripeästi. Tukiainen kannustaa muitakin lähtemään syksyllä patikoimaan metsään ja ihailemaan kaunista luontoa.
Saimaan sineä katsellessani jään ihmettelemään, miksi mielenkiintoisen ja palkitsevan lomitustyön tekijöistä on Suomessa pulaa. Miran ja Eevin kaltaisia, iloisia ja positiivisia eläinhoitotyön lähettiläitä tarvittaisiin selvästikin lisää.
