Vain puolet Suomessa tuotetusta villasta otetaan talteen. Elokuussa alkaneen villahankkeen tavoitteena on lisätä kotimaisen villan saatavuutta ja käyttöä.
Wiljakan tilan suomenlampaat laiduntavat vielä lokakuun lopulla Kyrösjärven rantamaisemissa auringon haalistamissa komeissa villoissaan.
– Syysvilla on oikeastaan se, jonka otan talteen. Kevätvilla ei ole niin laadukas, sanoo lampuri Elina Hankala.
Hän on harjoittanut lammastaloutta Ikaalisten Heittolan kylässä kymmenen vuotta. Tilalla on noin sata uuhta. Kiinnostus lampaisiin lähti osittain Hankalan omasta käsityöharrastuksesta. Suomenlampaasta saa hyvää käsityövillaa ja hienot taljat, hän sanoo. Tila tuottaa silti ensisijaisesti luomulampaan lihaa.
Wiljakka on yksi ProAgrian Suomalainen villa hyötykäyttöön -hankkeen 12 pilottitilasta.
– Pilottitilat ovat erikokoisia ja niillä kasvatetaan eri lammasrotuja. Osalla tiloista isäntäväki keritsee lampaansa itse, toiset käyttävät ammattikeritsijää. Mukana on myös tiloja, joilla villaa ei ole vielä hyödynnetty, kertoo projektipäällikkö Anu Pentti.
Kotimaisen raakavillan kysyntä on kasvanut nopeasti parin viime vuoden aikana, ja erityisesti hyvälaatuisesta villasta on jopa pulaa.
– Noin puolet Suomessa tuotetusta villasta otetaan talteen. Hankkeen tarkoituksena on innostaa lammastiloja hyödyntämään villaa yhdessä jatkojalostajien kanssa.
Uuhi tuottaa vuodessa 2,5–5 kiloa villaa. Luonnonvarakeskuksen mukaan uuhia on Suomessa liki 70 000. Pelkästään uuhien villoista jää käyttämättä jopa 175 000 kiloa vuodessa. Rahassa puhutaan nykyisillä kilohinnoilla runsaasta miljoonasta eurosta.
Villahankkeen projektipäällikkö Anu Pentti kiittelee lampuri Elina Hankalan (vas.) raakalajittelemaa suomenlampaan villaa todella puhtaaksi.
Kotimaisesta villasta pulaa
Moni lammastilallinen on viime vuosina hävittänyt villansa, koska villan maailmanmarkkinahinta on ollut niin alhainen. Villaa on haudattu maahan, kärrätty kaatopaikalle ja hävitetty muulla tavoin, Pentti kertoo.
– Kaikki lammastilalliset eivät ole innostuneita villasta. Villan tuottaminen teettää paljon ylimääräistä työtä ja jos siitä ei makseta, niin miksi sitä työtä tekisi.
Villasta sai pitkään 0,5–2 euroa kilolta, Pentti muistelee. Nyt tilanne on toinen.
– Kymmenessä vuodessa ykköslaadun villan hinta on yli kaksinkertaistunut, Elina Hankala sanoo.
Osa kehräämöistä maksaa Anu Pentin mukaan villakilosta nyt yli kuutta euroa.
– Hyvälaatuisesta kainuunharmaksen ja ahvenanmaanlampaan villasta saattaa saada kahdeksankin euroa kilolta. Myös suomenlampaan villan hinta on nousussa.
Suomalaiset käsityölangat kiinnostavat ulkomaita myöten, ja Suomeen on hiljan perustettu kaksikin uutta kehräämöä: toinen Puumalaan ja toinen Polvijärvelle.
– Villan jatkojalostajat luovat Suomeen nyt sopimustuottajajärjestelmiä, koska he haluavat turvata villan saantinsa.
Alkuperäisrotujen, suomenlampaan, ahvenanmaanlampaan ja kainuunharmaksen, lisäksi kysyntää on liharotujen villalle. Esimerkiksi kotimaista texel-lampaan villaa käytetään tyynyjen, peitteiden ja petauspatjojen täytteenä.
Villan lajittelu vaatii taitoa
Anu Pentti muistuttaa, että villa ei ole vain lihantuotannon sivutuote.
– Jos haluaa tuottaa hyvälaatuista villaa, täytyy kiinnittää huomiota lampaiden jalostukseen, ruokintaan, kasvatusolosuhteisiin, kuivitukseen ja kerinnän ajoitukseen.
Lampurit pyrkivät keritsemään lampaansa heti, kun ne otetaan sisälle, koska se säästää työtä villan puhdistamisessa ja lajittelussa, Pentti sanoo.
– Ihanne olisi, että lampaat olisivat yhden yön sisällä, jotta villa ehtii kuivahtaa, ja seuraavana päivänä ne kerittäisiin, Elina Hankala lisää.
Sisällä lampolassa eläinten turkkiin tarttuu helposti heiniä ja olkia. Siksi lampaita ei kannata koskaan kuivittaa päälle, Hankala toteaa.
Kehräämöille menevän villan pitää olla Pentin mukaan vähintään 4–5-senttistä. Kerintäpaikka on syytä pitää puhtaana, jotta villa ei likaannu kerinnän aikana, hän sanoo.
– Maha- ja pyllyvillat keritään ensin. Ne ovat roskavillaa, joille Suomessa etsitään vielä käyttöä esimerkiksi kasvimaiden katevillana tai eristeenä.
Hankala raakalajittelee villan heti keritsemisen jälkeen ja pakkaa sen paperipusseihin tai pahvilaatikoihin. Hän lajittelee villan vielä toistamiseen ennen kuin vie sen runsaan 40 kilometrin päässä sijaitsevaan kehräämöön. Siellä Hankala teettää lankoja, joita hän myy suoraan tilalta. Hankala on mukana Villa-hankkeessa, koska hän haluaa oppia lisää villan tuotannosta ja auttaa muita lampureita.
– Viestini jatkojalostajille on, että villan tuottamisessa on iso työ, josta pitää saada korvaus. Sitä saa, mistä maksaa, Hankala toteaa.
