Härkäpapusäilörehu on varteenotettava vaihtoehto lypsylehmien ruokintaan. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan se maistuu lehmille hyvin ja jopa lisää maitotuotosta.
Anni Halmemies-Beauchet-Filleau Helsingin yliopisto
Viikin tutkimustilalla tutkittiin härkäpapusäilörehua sekä pihatossa että parsinavetassa. Kokeissa härkäpapusäilörehulla korvattiin lypsylehmien ruokinnassa kaksi kolmasosaa nurmisäilörehusta.
Kummassakin kokeessa myös valkuaistäydennys oli härkäpapua. Parsikokeessa se oli sitä kokonaan ja pihatossa osittain yhdessä rypsirouheen kanssa.
Tutkimusryhmän jäsen Anni Halmemies-Beauchet-Filleau kertoo härkäpavun käytön lisänneen lypsylehmien rehun syöntiä kummassakin kokeessa.
– Tämä on hyvin tyypillinen vaste palkokasvi- ja kokoviljasäilörehulle: seos nurmisäilörehun kanssa maittaa naudoille usein paremmin kuin nurmisäilörehu tai palkokasvisäilörehu yksinään.
Pitoisuudet pysyivät ennallaan
Parressa maitotuotos pysyi härkäpapurehulla samana verrattuna pelkkään nurmisäilörehuruokintaan.
Pihattokokeessa tuotos sen sijaan lisääntyi 2,1 kiloa per lehmä per päivä.
Usein maitotuotoksen lisääntyminen saattaa vaikuttaa laimentavasti maidon rasva- tai valkuaispitoisuuteen.
– Nyt kävi niin, että pitoisuudet pysyivät samana. Pihattokokeessa valkuais- ja rasvatuotokset lisääntyivät, koska maidon määräkin lisääntyi, tutkija Halmemies-Beauchet-Filleau kuvailee.
Härkäpapu sisältää haitta-aineita visiiniä ja konvisiiniä, mutta pötsimikrobien ansiosta märehtijät eivät ole yksimahaisten tavoin herkkiä rehun haitta-aineille. Tutkimuksissa ei suoraan tutkittu terveysvaikutuksia.
– Emme havainneet eläimillä kuitenkaan mitään terveysongelmia, joita olisi voinut liittää härkäpapuun tai härkäpapusäilörehuun.
Metioniini paransi tuotosta
Ruokintatutkimuksessa määritettiin koerehujen aminohappokoostumus. Härkäpavun valkuainen sisältää niukasti metioniini-aminohappoa.
– Märehtijöillä suuri osa imeytyvistä aminohapoista on peräisin pötsin mikrobisynteesistä, mutta erityisesti korkeassa maitotuotoksessa rehuvalkuaisen laadulla ja sen aminohappokoostumuksella on vaikutusta tuotokseen, Halmemies-Beauchet-Filleau kuvailee.
Parsikokeessa härkäpapuvalkuaista täydennettiin pötsisuojatulla metioniinilla, jotta nähtäisiin, parantaako se maitotuotosvastetta. Ruokinnat toteutettiin ilman metioniinia ja sen kanssa.
– Kun härkäpapua oli ruokinnassa runsaasti sekä karkearehuna että väkirehun valkuaisrehuna, maito-, valkuais- ja rasvatuotos lisääntyivät metioniinin avulla.
Nurmipohjaisessa ruokinnassa, jossa härkäpapua oli vain väkirehun valkuaistäydennyksenä, metioniini ei vaikuttanut positiivisesti maidontuotantoon.
Pihattokokeessa mitattiin myös pötsin metaanin tuotanto. Säilörehun kasvilaji ei kuitenkaan vaikuttanut tuotetun metaanin määrään.
Valkuaista ei saa olla liikaa
Anni Halmemies-Beauchet-Filleau näkee härkäpavun ja muiden palkokasvien viljelyn olevan nykyisessä maailmantilanteessa tilan omavaraisuuden kannalta tärkeää, kun lannoitteiden hinnat nousevat ja saatavuus on epävarmaa.
– Härkäpapusäilörehu lisää tai sillä ei ole vaikutusta maitotuotokseen, siksi sitä voidaan ihan hyvin käyttää lypsylehmien ruokinnassa.
Härkäpapusäilörehu sisältää usein nurmisäilörehua enemmän valkuaista. Sen yliruokintaa tulee ehdottomasti välttää, koska rehuvalkuaisen hyväksikäyttö heikkenee ruokinnan valkuaistason myötä ja ylimäärä menee virtsaan. Ruokinnan suunnittelussa onkin otettava huomioon eri rehujen koostumus, jotta tuloksena on ravintoaineiden saannin ja energian suhteen tasapainoinen kokonaisuus.
– Koeruokintojen valkuaispitoisuus vaihteli 16–17 prosenttia kuiva-aineessa. Suuren valkuaispitoisuuden vuoksi härkäpapusäilörehu toimii mielestäni parhaiten seoksena nurmisäilörehun tai jonkun muun vähemmän valkuaista sisältävän karkearehun kanssa.
Mitään maksimirajaa härkäpavun käytölle hän ei osaa sanoa, koska se riippuu rehustuksen muista komponenteista.
– Laskin, että meillä oli kokeissa härkäpapua ruokinnan kuiva-aineesta sekä säilörehuna että väkirehussa yhteensä noin 40–50 prosenttia.
