Kiharakarvaisia hevosia pohjoisesta

Sisarukset Bertta ja Albert Laaksonen kasvattavat american bashkir curly -hevosia ja ylämaankarjaa Pallastunturin kupeessa Kittilän Raattamassa. Pientilalla itsekin kasvaneet Laaksoset haluavat tehdä työtä eläinten ehdoilla.

Bertta Laaksonen nostaa poikansa Hugon hevosen selkään. Pieni poika ei ole korkeasta sijainnista moksiskaan vaan hapuilee hevosen harjaa. Jouhet eivät ole kuitenkaan suoria kuten hevosilla yleensä, vaan harja kihartuu rastamaisiksi pötkylöiksi. Hevonen on american bashkir curly, jonka erikoisuus on kiharainen karva. Kiharuuden lisäksi karvassa on poikkeava ominaisuus; se on hypoallerginen eli allergia­ystävällinen.

Bertta kasvattaa veljensä Albertin kanssa curlyja pientilalla Raattamassa. Heidän äitinsä Armi perehtyi harvinaiseen rotuun hevosallergian ja raskausaikana puhjenneen astman takia. Armi Laaksosella oli 1990-luvun alussa kotieläintila Elimäellä, hän työskenteli samaan aikaan lomittajana ja pyöritti lisäksi yksin lapsiperhearkea.

Astmaa ei suostuttu hoitamaan raskauden takia ja Albertin synnyttyä lääkäri sanoi Armille, että kaikista eläimistä olisi luovuttava.

Armi Laaksonen päätti lähteä pohjoiseen ja muutti neljän lapsensa kanssa Raattamaan 1990-luvun puolivälissä. Samoihin aikoihin hän näki lehtijutun pohjoisamerikkalaisista curly-hevosista, joiden karva on allergiaystävällistä. Armi lähti katsomaan curlyjä ruotsalaisen kasvattajan, Anders Henrikssonin luokse, ja ihastui rotuun.

Ensimmäinen curly saapui Raattamaan vuonna 1997. Se oli samalla ensimmäinen rodun edustaja Suomessa.

Lapinkoti-pienmaatila
RAATTAMA, KITTILÄ

● Yrittäjät: Sisarukset Albert ja Bertta Laaksonen, sukupolvenvaihdos tehty 2014. Yritys Ratulan Koti Oy, maataloutta harjoittaa aputoiminimi Lapin Curly talli.
● Historia: Perustettu 1997.
● Tuotanto: Hevosten ja ylämaankarjan kasvatus, ohjelmapalvelut ja oheistuotteet, hevoslehden toimittaminen.
● Eläimet: 8 hevosta, 40 ylämaankarjan nautaa, poroja, falabella ja aasi.
● Hehtaarit: Heinää noin 20 ha, peltoala ei riitä kokonaan omien eläinten tarpeisiin. Metsää noin 50 ha.

Toinen työ keittiömestarina

Bertta ja Albert ostivat tilan äidiltään vuonna 2014. Sisarukset ovat laajentaneet maatilaa ostamalla muutamaan otteeseen lisää maata, mutta muutoin toiminta on pysynyt melko pienenä.

Albertilla on toinen työ keittiömestarina. Työt Lapland Hotel Oloksen Takka-­ravintolassa Muoniossa rytmittyvät matkailusesonkien mukaan. Kesät ovat vapaita, samoin lokakuu. Vapaat jaksot tarkoittavat kuitenkin täyttä työtä tilalla.

– Eivät tilan työt tunnu työltä, järjestely sopii minulle hyvin. Vaativien ravintola-asiakkaiden jälkeen on ihanaa, kun eläimet ovat onnellisia siitä että niille antaa ruokaa, Albert kertoo.

Työnjako tilalla on selkeä. Albert hoitaa pääosin koneisiin liittyvät asiat, talonmiehen tehtävät sekä nautojen ruokinnan. Bertta keskittyy hevosiin, niiden kouluttamiseen ja Curly Express -lehden tekoon. Eläkkeellä oleva Armi Laaksonen auttaa tarvittaessa jaksamisensa mukaan.

Tilanpitäjiksi sisarukset ovat kasvaneet elämäntavan myötä, eikä kummallakaan ole varsinaista maatalousalan koulutusta. Bertta on opiskellut luonto-ohjaajaksi, eräoppaaksi ja hevosharrasteohjaajaksi.

Vitsiksi luultu hevosrotu

Armi Laaksonen on pioneeri curly-hevosten kasvatuksessa Suomessa.

– 2000-luvun alussa kukaan ei ollut vielä kuullut kiharakarvaisista hevosista. Ihmiset luulivat niiden olevan vitsi, Bertta kertoo.

Laaksoset alkoivat markkinoida rotua kiertämällä messuilla ympäri Suomea. Hevosten laajamittaisempi kasvatustoiminta alkoi lauman täydennyksen myötä 2000-luvun alussa. Parhaimmillaan tilalla on ollut 30 hevosta.

Suomen ensimmäiset puhdasrotuiset american bashkir curly -varsat syntyivät Raattamaan vuonna 2002. Rodun alku­peräispiirteiden säilyttäminen on vaativaa, ja jalostuksessa on pohdittava tarkkaan hevosten geeniperimää, jotta lopputulos on toivotunlainen. Laaksoset ovat hankkineet curly-hevosia ja kasvatustoimintaansa Yhdysvalloista.

– Valitsemme parhaat mahdolliset isät ja emät, mutta on loppupeleissä onnenkauppaa, miten geenit yhdistyvät yksilöön, Bertta toteaa.

Tilalla on tällä hetkellä kahdeksan hevosta, joista kaksi siitosoria. Tammoista neljä on tiineenä.

Kasvatteja myös ulkomaille

Hevoset myydään yleensä kuuden kuukauden ikäisinä. Varsat totutetaan alusta alkaen päivittäiseen käsittelyyn.

– Hyvä, ettei olla riimut kädessä kun varsa tulee tamman takapuolesta, Bertta nauraa.

Reilun kahdenkymmenen vuoden aikana Laaksosten tilalta on lähtenyt yli 50 kasvattia kotimaahan ja ulkomaille.

Tilan kasvattajanimi on Pallas. ­Laaksoset käyttävät hevosten nimissä pohjoissaamea, ajatuksenaan alueen kulttuuriperinnön kunnioittaminen. Esimerkiksi Pallas Hálkagonagas eli Pallaksen Jääkyyhky syntyi tammikuun pakkasilla.

Hevosille on kysyntää. Laaksosilla on usein lista kenelle soitetaan, kun uusia varsoja on tulossa.

Laaksosten curlyista jalostetaan rotumääritelmän mukaisia monipuolisia käyttöhevosia. Kasvateista on tullut myös menestyneitä koulu- ja matkaratsuja. Omia kasvatteja ja myös aikuisia hevosia myydään niin kotimaahan kuin ulkomaillekin.

Pienimuotoista ohjelmatoimintaa

Tila on tarjonnut ratsastusretkiä ja eläin­avusteista toimintaa. Tällä hetkellä tilan ohjelmapalvelut ovat tauolla ja Laaksoset keskittyvät hevosten jalostukseen ja karjankasvatukseen. Tilavierailuja kuitenkin järjestetään edelleen kysyttäessä, ja ­suunnitelmissa on lisätä rekiajelut palveluihin lähiaikoina.

Tila pyörii tulorahoituksen varassa. Alun rakennusinvestointeihin Armi Laaksonen sai rahoitusta Finnveralta, mutta sen jälkeen rahaa ei ole tippunut. Bertan mukaan tila on rahoittajien mielestä liian pieni ja liian syrjässä.

– Rahoittajat sanovat, että lähtekää Leville. He eivät usko, että muualla kuin Levillä ja Ylläksellä voi yrittää. Raattamasta on tunnin tai vajaan tunnin ajomatka alueen hiihtokeskuksiin, eivätkä asiakkaat ole matkasta valittaneet.

Haikkuja pidetään kuin hevosia

Hevosten lisäksi Laaksosten tilaa asuttavat porot, falabella-hevonen ja aasi sekä lähes 40-päinen ylämaankarja. Karjankasvatukseen Laaksoset lähtivät pystymetsästä.

Sisarukset hankkivat ensin neljä alle vuoden ikäistä highland cattle -vasikkaa Sastamalasta. Eemeli-sonni saapui tilalle myös alle vuoden ikäisenä. Sonnia ei kuitenkaan laitettu heti laumaan, vaan sitä harjattiin ja talutettiin aamuin ulos ja illoin sisälle omaan pilttuuseen. Bertta pohtii, että isossa karjassa tällainen olisi mahdotonta, ehkä siinä on yksi pientilallisen etu.

– Eläinlääkärit nauroivat meille, että pidämme ylämaankarjaa samalla lailla kuin hevosia. Saimme siitä vähän höperön maineen, vaan helpompi on eläinlääkärinkin hoitaa käsittelyyn totutettua eläintä kuin puolivilliä laiduneläintä.

Kerran Laaksoset ihmettelivät, mihin korvamerkkitarkastajat tarvitsevat kiikareita.

– Huusimme kaikki lehmät omille paikoilleen ruokakaukaloille, Bertta nauraa.

Tuhatkiloisen sonnin sorkanhoito aiheutti myös pulmia. Kun kukaan lähialueelta ei suostunut hoitamaan sonnia, tuli eläinlääkäri Raattamaan Juvalta.

– Eläinlääkäri sanoi, että hänen piti ajaa noin 1 500 kilometriä, että näkee kesyn haikkusonnin.

Tukea karjankasvatukseen Laaksosen sisarukset ovat saaneet muilta kasvattajilta, paikallisilta eläinlääkäreiltä, Suomen highland cattle club -yhdistykseltä, sekä tietysti omalta äidiltään.

 

Eläinmäärä pysyy pienenä

Pienkasvattamo pyrkii myymään lihaa mahdollisuuksien mukaan, mutta tilan sijainti tuottaa haasteita. Armi Laaksosen mukaan lihaa on kyllä kysytty, mutta nautojen kuljettaminen teurastamolle on hankalaa.

– Me olemme niin kaukana, että täältä pitäisi olla muitakin samaan kyytiin tai sitten isompi määrä sonneja kerralla. Yhden tai kahden naudan nouto kerralla ei ole kenellekään kannattavaa, Armi sanoo.

Raattamasta sonneja on kuljetettu teurastamoon Kuopioon ja Pietarsaaren etelä­puolella olevaan pienteurastamoon, joihin on matkaa yli 650 kilometriä. Myös katkeamaton kylmäkuljetus takaisin päin aiheuttaa päänvaivaa, länsipuolelta Suomea on siihen paremmat mahdollisuudet.

Laaksoset eivät halua lisätä emolehmien määrää suureksi. Toiminta pienellä eläinmäärällä ei kuitenkaan ole kannattavaa ProAgrian laskelmien mukaan.

– Toisaalta se tapa, miten pienikin karja tuottaa ja mitä tuotolla halutaan kattaa, voidaan nähdä eri tavalla, Bertta Laaksonen pohtii.

Laaksosen sisarukset kulkevat omia polkujaan. Tärkeintä heille on eläinten hyvinvointi ja oman elämäntavan vaaliminen. Tulevaisuutta suunnitellaan rauhassa, kiharainen hevosenkarva kerrallaan.