Viljelyaineistojen tarkastelussa herne ja härkäpapu viljan esikasvina vaikuttivat positiivisesti viljan hehtaarisatoon. ProAgrian lohkotietopankista kootun tiedon valossa yksivuotisia palkokasveja kannattaa hyödyntää viljelykierrossa.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemässä tutkimuksessa selvitettiin herneen ja härkäpavun esikasvivaikutusta viljelykierrossa käytännön viljelytietojen ja tilastollisen mallin avulla. Tutkijoita kiinnosti, vaikuttaako esikasvina viljelty yksivuotinen palkokasvi viljan hehtaarisatoon ja typpilannoituksen määrään.
Palkokasvit ovat typensitojakasveja, eivätkä tarvitse teollisia väkilannoitteita. Monista tutkimuksista tiedetään, että palkokasvien typpeä jää peltoon myös seuraavaksi kasvukaudeksi; lisäksi palkokasvit kuohkeuttavat maaperää.
Luken tutkimuksen aineistona oli ProAgrian lohkotietopankista saatu data vuosilta 2015–2021. Tietopankin tiedot kertovat lohkoilla tehdyistä viljelytoimenpiteistä ja sadosta, ja ne ovat viljelijöiden itsensä tallentamia.
Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että herne ja härkäpapu viljan esikasvina lisäävät hehtaarisatoa keskimäärin 320 kg/ha. Erikoistutkija Kaisa Kuoppala Lukesta kertoo, että typpilannoitustuloksissa oli enemmän tulkinnanvaraa eri viljalajien välillä, mutta suunta oli pääosin odotettu.
– Käytännön viljelystä koottu tieto todensi, että palkokasvia seuraavalla viljalla on parempi sato ja vähäisempi typpilannoituksen tarve verrattuna muihin esikasveihin, hän tiivistää.
Tarkastelussa oli mukana noin 26 700 tavanomaisesti viljeltyä peltolohkoa, joilla viljeltiin viljoja ja yksivuotisia palkokasveja. Tarkastellut viljat olivat mallas-, rehu- ja tärkkelysohraa, kevät- ja syysvehnää sekä kauraa. Eniten oli ohralohkoja ja vähiten kauralohkoja.
Tutkimuksessa ei ollut mukana luomutuotantoa eikä nurmia, öljykasveja tai nurmen suojakasveja.
Viljojen esikasvit luokiteltiin palkokasveihin ja muihin. Herne- ja härkäpapulohkoja ei aineistossa eritelty, vaan niitä tarkasteltiin yhtenä ryhmänä. Palkokasveja oli tarkastelussa vain noin 700 lohkoa. Ylivoimaisesti yleisin viljan esikasvi oli toinen vilja, toiseksi yleisin öljykasvi.
Kuoppala toteaa, että tutkimuksen tulokset ovat oikeita sillä oletuksella, että lohkotietopankin dataa pidetään edustavana. Selvästi virheelliset tallennustiedot rajattiin pois tarkastelusta.
– Vertailtavat aineistot olivat keskenään hyvin erikokoisia. Tällaisen käytännönläheisen aineiston ongelma on, että se ei voi olla yhtä tarkkaan mitattua ja punnittua tietoa kuin tieteellisissä kokeissa, hän pohtii.
Vertailukelpoisten tulosten saamiseksi analyysissä käytettiin tilastollista mallia, joka poisti esimerkiksi eri vuosien ja tilojen välisen vaihtelun vaikutukset tuloksiin. Malli otti huomioon esikasvin, viljelykasvin, vuoden, tilan, peltolohkon ja yhdysvaikutuksen esikasvin ja viljelykasvin välillä.
Herneen ja härkäpavun positiivinen esikasvivaikutus viljan hehtaarisatoon oli selkeä. Palkokasvi lisäsi eniten vehnän ja kauran hehtaarisatoa, niillä lisäys oli keskimäärin 380–390 kg/ha. Ohralla lisäys jäi vähäisemmäksi ja oli keskimäärin 190 kg/ha.
Typpilannoitukseen liittyvissä tuloksissa oli enemmän vaihtelua. Palkokasvin jälkeen kauran typpilannoitus pieneni noin kuusi kg/ha ja ohran alle kilon verrattuna siihen, että esikasvi oli jokin muu kuin palkokasvi. Vehnällä typpilannoitus oli joitakin kiloja suurempi palkokasvin jälkeen.
Kuoppala toteaa, että lannoituksen ristiriitaisuutta ei voi tämän tutkimuksen aineiston perusteella selittää. Hän arvelee, että se voi olla sattumaa tai johtua esimerkiksi siitä, että viljanviljely oli aineistossa alueellisesti ja maalajeiltaan keskittynyttä.
– Kaura ja ohra ovat vaatimattomampia kasveja kuin vehnä, jota viljellään eniten savimailla. Voi olla, että viljelijät eivät luota siihen, että palkokasvi esikasvina sitoisi riittävästi typpeä peltoon, Kuoppala aprikoi.
Yksivuotisia palkokasveja suositellaan käytettäväksi viljelykierrossa, koska niiden viljely vähentää typpilannoituksen tarvetta, kuohkeuttaa maaperää ja pienentää viljojen tautiriskiä. Palkokasvien viljelyyn on Suomessa pitkät perinteet, mutta viime vuosikymmeninä niiden tuotanto on ollut vähäistä.
Hernettä viljellään lähinnä maan etelä- ja länsiosissa, ja härkäpavun viljelykin painottuu etelään. Luken ennakkotietojen mukaan herneen viljelyala Suomessa nousi viime vuonna lähes 44 000 hehtaariin, kun taas härkäpavun laski alle 10 000 hehtaariin.
Kaisa Kuoppala toteaa, että härkäpapu olisi mahtava viljelykasvi sekä ruuaksi että rehuksi, jos se vain olisi viljelyvarmempi.
– Härkäpapu ei kestä kuumuutta: jos heinäkuu on liian lämmin, se ei kasva kunnolla ja jää pieneksi. Herneellä on ongelmana usein lakoontuminen, mutta siitä kuitenkin saadaan varmemmin satoa, hän miettii.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Viljojen lajikeseokset eivät ole vielä yleistyneet Suomessa, vaikka niinkin lähellä kuin Tanskassa suuri osa syysvehnän viljelyalasta kylvetään seoksilla. Seosviljely saattaa parantaa tautikestävyyttä tai syysviljojen talvehtimista. Junttilan Tila kokeilee viljalajikeseosten viljelyä omalla koekentällään.
Tansania on yksi Afrikan vakaimmista valtioista ja samalla yksi maanosan nousevista maatalouden kasvumaista. Maatalous on talouden kivijalka ja myös suurin yksittäinen työllistäjä. Epävarmuustekijöitäkin on.
Neuvonnallisissa torjuntakokeissa saatiin uutta tietoa eri rikkakasvien torjunta-aineiden tehokkuudesta rikkakananhirssiä ja viherpantaheinää vastaan.
Viljelyn arki muuttuu teknologian myötä, eikä sen hyödyntämiseen ole yhtä mallia. Joku pärjää tarkoituksella vähällä, toinen nojaa vahvasti innovaatioihin, teknologiaan ja dataan. Suurin joukko asettuu jonnekin näiden välimaastoon ja sovittaa uusia ratkaisuja käyttöön askel kerrallaan. Maatalousalan kehitys tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, mutta samalla se pakottaa tekemään valintoja. Jossain vaiheessa jokainen yrittäjä joutuu päättämään, mitä järjestelmiä
Maaseudulle elintärkeän yksityistiestön ja siltojen korjausvelka on kasvanut hirmulukemiin. Valtion säästölinja syventää tienkäyttäjien ahdinkoa. Rahat eivät riitä myöskään yleisen kylätieverkoston tarvitsemiin korjauksiin.
"Kaikella on aikansa, ja aikansa on joka asialla taivaan alla" – Saarn. 3:1. Arvelutti pitkään lainata edellistä lausetta tämän jutun motoksi. Ovathan nämä Nollarajan tarinat kosketelleet sananmukaisesti maallisia aiheita – maa- ja vähemmän metsätaloutta, mutta kuitenkin niihin liittyneitä teemoja. On jäähyväisten ja tunnustuksen aika – kerron, miten kirjoitteluni Maatilan Pellervossa vuonna 1998 alkoi. "Vanhan" Pellervon
Maatiloilta virtaa jatkuvasti tietoa palveluiden toimittajille. Yksittäisten tilojen tuotantotiedot ovat arvokasta raaka-ainetta palveluiden kehittämisessä ja markkinoinnissa. Tiedolla tulisi olla rahallista arvoa myös tiedon tuottajalle.
Kukkiva aluskasviseos lisäsi biodiversiteettitutkimuksessa pölyttäjiä viljapelloille. Aluskasvit vähensivät pilottitiloilla myös viljojen kasvitautien määrä ja rikkakasveja. Satotasoissa ei ollut merkitseviä eroja eri vaihtoehtojen välillä.
Maatalousyrittäjän menestys nojaa tuotannon hallintaan ja vahvaan talousosaamiseen, mutta kaikkein kriittisin tekijä on itsensä johtaminen. Se on yrittäjyyden haastavin ja ratkaisevin osa-alue, joka sitoo kokonaisuuden yhteen.
