Älyttömästi sikatietoa suoraan ruudulle
Hyppösen sioista tiedetään älyteknologian avulla miltei kaikki mitattavissa oleva. Älysikalasta kerätty tieto on jo auttanut muuttamaan hoitokäytäntöjä paremmiksi.
Näiden juttujen kuvat ovat valokuvaaja Johannes Tervon ottamia.
Hyppösen sioista tiedetään älyteknologian avulla miltei kaikki mitattavissa oleva. Älysikalasta kerätty tieto on jo auttanut muuttamaan hoitokäytäntöjä paremmiksi.
Drooni soveltuu boorin puutteesta kärsivien metsien lannoittamiseen. Tunnissa boori leviää tasaisesti jopa kuudelle hehtaarille, mutta metsän kasvua boorilannoitus parantaa jopa vuosikymmeniksi.
Viljelijä Kari Alasaari tutkii, kokeilee, testaa ja onnistuu – ja jakaa tietoaan mieluusti muillekin.
Räväköistä mainostempauksistaan tunnetuksi tullut lihan suoramyyjä Laidun Hereford investoi vuonna 2018 Kauhajoella toimivaan omaan leikkaamoon. Sen myötä toiminta paitsi nopeutui, myös selkeytyi.
Vöyriläisten maitotilallisten Jonas ja Niklas Östmanin ylläpitämä itsepalvelukauppa palvelee ympäri vuorokauden. Valikoimassa on runsaasti myös muiden pientuottajien elintarvikkeita.
Vöyriläisten maitotilallisten Jonas ja Niklas Östmanin ylläpitämä itsepalvelukauppa palvelee ympäri vuorokauden. Valikoimassa on runsaasti myös muiden pientuottajien elintarvikkeita.
Isokyröläisen MTY Kartanon nuori isäntä investoi tilan tulevaisuuteen ennakkoluulottomasti. Aurinkopaneeleiden hankinta osui hyvin yhteen kuivuri-investoinnin kanssa.
Käytetyt traktorin varaosat käyvät kaupaksi kuin häkä IKH:n Kauhajoen toimipaikassa. Traktoreita ostetaan purkuun jatkuvasti, osa myydään kunnostettuina. Erityisesti Valtran osille olisi tarvetta.
Ulf Härtull saa rukiista palkintosatoja. Taitavan viljelijän neuvot kelpaavat myös muille.
Kun toisella on hyvä karjasilmä ja toisella pysyvät työkalut käsissä, se on kelpo lähtökohta yhteisnavetalle. Saman kylän miehet yhdistivät osaamisensa ja toteuttivat visionsa parissa vuodessa.
Liitännäiselinkeinoista on tulossa Lilja Farmsille pikkuhiljaa sen vankin kivijalka. Nestelannoitteet, pellonmuotoilu ja täsmäviljelyjärjestelmät tuottavat jo enemmän kuin alkutuotanto.
Käpyjen karistuskausi tietää Suomen kolmelle karistamolle kiirettä. Tähtäin huippulaatuiseen metsäpuun siemeneen otetaan jo käpyjenkeruussa siemenviljelyksiltä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.