
Ylijäämänurmi jalostuu biokaasuksi
Nelostien varrella Pyhäjärvellä, vastapäätä kuuluisaa Vaskikellon taukopaikkaa, voi tankata paineistettua biokaasua. Sen raaka-aineena käytetään lähialueen ylijäämänurmea.
Näiden juttujen kuvat ovat valokuvaaja Kai Tirkkosen kuvaamia.
Nelostien varrella Pyhäjärvellä, vastapäätä kuuluisaa Vaskikellon taukopaikkaa, voi tankata paineistettua biokaasua. Sen raaka-aineena käytetään lähialueen ylijäämänurmea.
Ala-Elsilän isäntäpari Oili ja Samuli Junttila ovat laajentaneet Limingassa sijaitsevaa sukutilaa parissakymmenessä vuodessa siemenperunatilasta usean kasvin moniviljelytilaksi. Kasvun vaatima työmäärä ja paineet helpottuivat, kun tila yhtiöitettiin Valtari Oy:ksi vuonna 2019.
Viskaalin tilan biokaasulaitoksen rakentaminen etenee. Emäntä Tuula Kukkola-Räinä jatkaa hanketta kuvaavaa juttusarjaa kertomalla teknologiavalinnan haasteista.
Elokuussa 2021 aloittanut maitotilayrittäjä Iida Kotikangas aikoo kehittää tilaansa pienin askelin kannattavammaksi. Tavoitteena on keskittyä ennen kaikkea keskituotokseen, jalostukseen ja eläinten hyvinvointiin.
rusen tilalla viljellään hyväksi todettuja siemenperunalajikkeita ja kokeillaan rohkeasti myös uutta. Laadun on säilyttävänä hyvänä sekä tuotannossa että varastoinnissa.
Mustolan Kanalan kanat munivat 2 000 munaa vuorokaudessa. Markkinoinnin onnistuminen on tärkeää, muuten munat jäävät myymättä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.