Siirry sisältöön

Valtatie neloselta ei tarvitse poiketa kuin muutama kilometri, kun ollaan jo Ala-Elsilän tilan isäntäparin Oili ja Samuli Junttilan kotona. Kaunis pihapiiri ja talo sekä puiden takaa siintävä tilakeskus ovat varsin uusia, mutta itse tila on Samulin vanha sukutila Ala-Elsilä.

– Ostimme tilan vuonna 2005 vanhemmiltani. Tila on Temmesjoen varren vanhimpia tiloja ja ollut suvulla lähes 300 vuotta. Nimesimme uuden asuinrakennuksen aikoinaan vanhan karttapaikan mukaan Valtariksi, josta saatiin myös nimi, kun tila yhtiöitettiin, Samuli kertoo.