
Nanokuplahappi kasvattaa paremmin
Mummokin sen aikoinaan tiesi, ettei suoraan kaivosta nostetulla vedellä saa kastella kasveja. Kaivovesi on vähähappista.
Näiden juttujen kuvat ovat valokuvaaja Laura Vesan ottamia.
Mummokin sen aikoinaan tiesi, ettei suoraan kaivosta nostetulla vedellä saa kastella kasveja. Kaivovesi on vähähappista.
KoneAgria 2023 veti väkeä Tampereelle, näyttelyyn tutustui 17 200 kävijää kolmen päivän aikana. Messuilla oli mukana ilahduttavan paljon näytteilleasettajia, ja myös uutuustarjonta oli runsas.
Kun kirjanpainajat ja hirvet koettelevat kuusimetsää, metsän uudistaminen sekametsäksi voi olla hyvä ratkaisu. Tuhoriskit ovat sekametsässä pienemmät kuin yhden puulajin metsässä.
Viljelijän työkykymittari kertoo, millaisissa kantimissa oma työssä jaksaminen on ja mihin ongelmiin kannattaa puuttua. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan luoma testi on käytettävissä verkossa vapaasti ja nimettömästi.
Mika ja Sirkku Nieminen Ruokoniemen tilalla Ylöjärvellä voivat olla melko rauhallisin mielin kyberhäiriöuutisista. Kahden robotin maitotila on vastikään uudistanut tietoverkkonsa ja panostanut tehokkaaseen palomuuriin.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.