Uusi navetta kaksinkertaisti tuotannon
Mäntysaaren tilan uusi navetan kattokorkeus on 12 metriä, joten tilaa ja avaruutta riittää. Sekä hoitajat että eläimet viihtyvät tilassa.
Kirjoittaja on Viskaalin tilan emäntä.
Mäntysaaren tilan uusi navetan kattokorkeus on 12 metriä, joten tilaa ja avaruutta riittää. Sekä hoitajat että eläimet viihtyvät tilassa.
Ala-Elsilän isäntäpari Oili ja Samuli Junttila ovat laajentaneet Limingassa sijaitsevaa sukutilaa parissakymmenessä vuodessa siemenperunatilasta usean kasvin moniviljelytilaksi. Kasvun vaatima työmäärä ja paineet helpottuivat, kun tila yhtiöitettiin Valtari Oy:ksi vuonna 2019.
Antti Keskipalosaari auttaa tilallisia kehittämään maidontuotantoa. Aina tilan taloudellinen kannattavuus ja tilan tavoitteet huomioiden.
Kun verottajalta tulee kryptisiä viestejä, kuitit ovat hukassa ja pankki painaa päälle, tulee apuun tylsien paperitöiden sankari Janna Mäkinen.
Viskaalin tilan biokaasulaitoksen rakentaminen etenee. Emäntä Tuula Kukkola-Räinä jatkaa hanketta kuvaavaa juttusarjaa kertomalla teknologiavalinnan haasteista.
Nostanpa kissan pöydälle. Nautojen roolin ilmastopahiksena. Seuraan lähes kaikkia maamme päämedioita ja kyllä ihmetyttää, kuinka vähän kerrotaan siitä, mitä me tuottajat teemme naudasta aiheutuvien päästöjen vähentämiseksi. Ymmärrän toki, että julkisessa keskustelussa puhutaan mielellään, kuinka ilmastopäästöjä on pystytty vähentämään. Maatalouden päästöt eivät Tilastokeskuksen lukujen mukaan ole viimeisen kymmenen vuoden aikana paljoakaan pienentyneet ja nautakarjan päästötkin lähinnä…
Elokuussa 2021 aloittanut maitotilayrittäjä Iida Kotikangas aikoo kehittää tilaansa pienin askelin kannattavammaksi. Tavoitteena on keskittyä ennen kaikkea keskituotokseen, jalostukseen ja eläinten hyvinvointiin.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.