Elämyksellinen ostosmatka maidon ja lihan alkulähteille
Lypsytuoreena tankista ja paistovalmiina pannulle; Koivumäen tilalla tuotettua maitoa ja naudanlihaa on voinut ostaa suoramyyntinä reilun vuoden ajan. Pienillä investoinneilla käynnistynyt palvelu etenee harkituin askelin.
Teemu Tirrosen ja Essi Lantan luotsaamalla Koivuniemen tilalla pääpaino on olemassa olevan toiminnan kehittämisessä.
Mukavasti mutkitteleva tie etenee Pyhtään Pirtnuoran kylämaisemassa kohti Suomenlahden rantaa. Opastekyltit johdattavat kohti vuonna 1948 perustettua Koivumäen tilaa, jota isännöi nyt neljännessä polvessa Teemu Tirronen yhdessä avovaimonsa Essi Lantan kanssa.
Yrittäjien juuret ovat vahvasti maaseudulla ja maataloudessa. Haminasta luomumaitotilalta lähtöisin oleva Lantta opiskeli kotitilallaan oppisopimuksella maatalousyrittäjän perustutkinnon. Tirroselle sukutilan jatkaminen lankesi kuin luonnostaan, ja edessä oli heti isoja päätöksiä.
– Aika lailla nollasta lähdin, tilaa ei ollut kehitetty juurikaan. Vuonna 2013 aloitin maatalousyhtymässä yhdessä vanhempieni kanssa ja 2018 otin tilan yksin nimiini.
Vuonna 2014 tilalle rakentui uusi yhden lypsyrobotin ja 80 lehmän navetta. 2019 navetta laajentui toisen lypsyrobotin myötä nykyiseen 135 lehmän vahvuuteen.
– Toimin täällä aiemmin lomittajana ja nyt yritämme yhdessä puolisoina sekä kehitämme tilan toimintaa määrätietoisesti eteenpäin, avaa Lantta tilalle tuloaan.
Ternimaidossa tiettyä taikaa
Asiakkaiden kyselyt mahdollisuudesta ostaa maitoa suoraan tilalta johtivat toteutukseen syksyllä 2021. Tuoretta raakamaitoa asiakas voi ostaa suoraan tankin hanasta omaan astiaan. Juuri poikineen lehmän tuottamaa ternimaitoa on saatavana myös pakasteena rasiassa.
– Raakamaidolle on oma asiakaskuntansa tästä lähiseudulta noin 30 kilometrin säteeltä. Ternimaitoa on haettu pääkaupunkiseudulta asti, kun sitä on totuttu käyttämään esimerkiksi uunijuuston tekemiseen, kertoo Lantta maidon markkinoista.
Joulun 2021 alla maito sai seuraa naudanlihan myynnistä. Viime kesänä valikoima laajeni lihajalosteilla, kuten grillimakkaralla, savupalvilla ja meetvurstilla. Lihatuotteiden kysyntä vaihtelee kesän pihvi- ja grillisesongin sekä talven paisti- ja jauhelihasuosion mukaisesti.
Ruuan ja energian hinta on nyt kaikkien huulilla ja aiheuttaa kustannuspaineita joka suuntaan. Elintarvikkeiden huoltovarmuus on sekin tapetilla, samoin kotimaisen ruuan laatu, hintaa unohtamatta. Tirrosen ja Lantan saama palaute viestii uskosta tulevaan.
– Olemme yllättyneitä siitä, kuinka ihmisillä on vilpitön halu kannattaa paikallista tuottajaa. Lähiruuan laadun lisäksi olemme kilpailukykyisiä myös hinnassa.
Essi Lantta lämmittää raakamaidon vasikoita varten.
Selkeät lupakäytännöt
Koivumäen tilan suoramyynnissä on joustavat aukioloajat, yrittäjät tavoittaa normaalisti aamusta iltaan. Myyntiin liittyvät työt he hoitavat oman toimensa ohella, ja tämä malli toimii ainakin toistaiseksi hyvin. Suoramyyntiin tehdyt investoinnit ovat pienet: pari pakastinta, maksupääte, tarratulostin ja pakkaukset ternimaidolle.
Facebook on markkinoinnin ykkösväline, sen lisäksi on käytetty ilmoittelua paikallislehdessä. Paikallisilla markkinoilla ja tapahtumissa on oltu mukana tekemässä tuotteita tutuksi ja lisäämässä kysyntää. Maitoa ei markkinoilla voi myydä, lihatuotteilla kylmäsäilytystila rajaa myytäviä eräkokoja.
– Olemme selvitelleet pääsemistä mukaan lähiruuan myynti- ja jakeluketju REKO:oon. Ternimaito ja meetvursti ovat tuotteita, joita lähiseudulta ei myytäväksi löydy, Lantta kertoo.
Sekä raaka- että ternimaitoa saa myydä suoraan tilalta enintään 2 500 kiloa vuodessa. Koivumäen tilalla katto ei ole tulossa näillä näkymin nopeasti vastaan. Lihan osalta myynti on pienimuotoista, jos liikevaihto on alle 10 000 euroa vuodessa. Koivumäessä raja ylittyi jo ensimmäisenä vuotena.
– Toimintamme edellyttää elintarvikelain mukaisesti hyväksyttyä elintarvikehuoneistoa, katkeamatonta kylmäkuljetusketjua ja omavalvontasuunnitelmaa. Maidon osalta on omat hygieniavaatimuksensa, Tirronen selvittää.
Lihaa käsitteleville henkilöille on suosituksena hygieniaosaamistodistus, jollainen Lantalta löytyy. Hänen mukaansa avun saamiselle alun selvitysvaiheessa löytyi lopulta hyvät kumppanit.
– ProAgrian osaavilta neuvojilta saimme hyvin tukea, samoin Ruokavirastosta. Kunnan maaseutupalveluille suoramyynti ei ole niin tuttu juttu.
Koivumäen tilalla naudanlihan eri osia on myyty reilun vuoden ajan. Viime kesänä valikoima laajeni lihajalosteilla, kuten meetvurstilla.
Tuotosta kestävyys edellä
Koivumäen tilan 135 lypsylehmää ovat kolmea eri rotua: 60 prosenttia on ayrshireä, 35 holsteinia ja viisi jerseytä. Energiakorjattu keskituotos on tällä hetkellä 11 000 kiloa vuodessa, tavoitteena on nostaa keskituotosta määrätietoisen työn kautta. Satatonnareita tilalla on ollut tähän mennessä kaksi.
Hyvä ruokinta, huolellinen eläinten hoitaminen sekä poikimisten ja umpikauden onnistuminen ovat keinoja päästä päämäärään.
– Tuotamme maitoa kestävyys ja terveys edellä. Olemme käyttäneet tuorealkioita jalostuksessa reilun vuoden verran hyvällä menestyksellä, tähdentää Lantta jalostuksen merkitystä.
Koivumäen tila on yksi harvoista VikingGeneticsin tuorealkioita vastaanottavista sopimuskarjoista. Tuorealkioiden käyttämiseen sisältyy tiukkoja ehtoja; karjan on oltava tervettä ja lähellä Hollolaa, sillä tuorealkio ei kestä pitkää siirtomatkaa. Alkio on käytettävä 6–8 päivän välillä seisovasta kiimasta.
Alkioita tulee siirtää vähintään 40 vuodessa, Koivumäen tilalle niitä tuli 80 vuonna 2022. Lantta ja Tirronen ovat sangen tyytyväisiä tuloksiin. Tiinehtyvyysprosentti on 55, parhaassa erässä keväällä 2022 kaikki 12 lehmää tulivat tiineeksi.
– Tuorealkioiden siirrossa on tärkeää, että yhteistyö oman eläinlääkärin kanssa on sujuvaa. Ennen itse siirtotapahtumaa on tutkittava vastaanottavat eläimet ja kartoitettava mahdolliset synkronointitoimenpiteet. Ilman tiivistä yhteistyötä eläinlääkärin kanssa tuorealkioiden siirto ei olisi helppoa, saatikka mahdollista, Lantta korostaa.
Lypsylehmien lisäksi tilan vanhassa navetassa kasvaa lypsyrotuista nuorkarjaa sekä muutama risteytetty lihahieho. Niidenkin osalta mennään laatu edellä, sillä myyntilihaksi menevät naudat on mietitty etukäteen. Toimitusketju on niin ikään tarkkaan harkittu: HKScan teurastaa, Lihakonttori Oy leikkaa ja Willgrén Oy jalostaa.
Järkevän tekemisen taktiikka
Paljon on siis tapahtunut Koivumäen tilalla viimeisten 10 vuoden aikana. Nyt isommat investointihanat on laitettu kiinni ja pääpaino on olemassa olevan toiminnan kehittämisessä. Yrittäjät naulaavat tulevaisuuden suunnitelmansa seuraavasti:
– Järkevää tekemistä taloutta ja kannattavuutta tarkkaillen. Realistisin silmin ja pienin askelin eteenpäin.
Tirrosen vanhemmat ovat yhä tilan touhussa mukana, lisäksi on yksi ulkopuolinen työntekijä. Tällä vahvuudella on tarkoitus myös selvitä lähitulevaisuus suoramyyntiä myöten. Maito- ja lihatuotteiden myynnille on löydettävissä kannattavuutta, kun se tehdään omana työnä.
Tämän vuoden alussa yrittäjät saivat lisää mietittävää, kuin Fazer ilmoitti harkitsevansa meijeriliiketoiminnan lopettamista Kouvolan Korialla. Jos tämä toteutuu, tankkiautolle pitää löytää Koivumäen tilalta uusi suunta.
Eläinten terveys ja hyvinvointi sekä laadukkaat tuotteet ovat Tirrosen ja Lantan kulmakivet kaikessa toiminnassa. Suomalaiselle ruualle on aina ostajansa, oli maailmantilanne mikä tahansa. Suoramyynnillä on Lantan mielestä myös oma pieni kaupanpäällisensä tarjottavana.
– Asiakkaat pääsevät samalla pienelle elämysmatkalle maatilalle, missä he näkevät eläimiä ja voivat kokea maito- ja lihatilan arkea läheltä.
Juvalla toimiva monialayritys Farmila Oy on saanut hevosharrastustoiminnasta yllättävän hyvin uutta tuulta siipiensä alle. Kananmunistaan kuulu tila tunnetaan nyt paremmin irlannincob-hevosistaan Muumista ja Myrtistä sekä hevoskuiskaaja-emännästään.
Jaskaran tilalla työelämä sovitetaan perhe-elämään. Kun pirtissä touhuaa neljä alle 10-vuotiasta lasta, pitää kehitystahtia maatilan puolella hieman hidastaa.
Meillä on rakennettu jotakin lähes koko sen ajan, kun olemme tilallisina olleet. Ensin korjasimme tilan entisiä navettoja. Seuraavaksi rakensimme lähiruokatoimintojemme päärakennuksen, jonka ydin on teurastamo ja lihanjalostamo. Sitten teimme kolme suurta pihattorakennusta, ja nyt biokaasulaitoksen rakentaminen on loppusuoralla. Monenlaista haastetta, suunnitelmien muutosta ja rahoituspäätöksen odottelua on mahtunut matkaan, mutta valmista on aina syntynyt. Tilaajille Maatilan
Kiteeläisellä luomutilalla, pohjoiskarjalaisessa vaaramaisemassa laiduntavat ruotsalaiset turkislampaat ja ranskalaiset emolehmät. Niitä paimentavat brittiläisen paimenkoirarodun edustajat.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.