"Kunhan tästä päästään tai tähän saadaan tukipaketti, niin selvitään." – Onko tämä tosiaan toimintaympäristö, jossa elämme ja kehitämme yrityksiämme eteenpäin? Siltä se on ainakin viimeiset vuodet kuulostanut. Joka kerta huudamme apuun jotain tahoa, syytämme tilanteestamme jotain toista tai vertaamme tilannettamme naapuriin, jolla joka kerta on jotain enemmän. Se ei ole vienyt meitä eteenpäin tähän päivään mennessä eikä vie tulevaisuudessakaan.
Sen sijaan maakunnista löytyy kollegoitamme, jotka sanovat, että kyllä tälläkin voi pärjätä, ratkaisut tulee vain löytää tilatasolla. Asioita, niitä tylsiäkin, tulee mitata, jotta niitä voi parantaa. Pitää voida rohkeasti kokeilla jotain uutta, epäonnistua ja mahdollisesti myös onnistua.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Kun meistä tuli 15 vuotta sitten tilallisia, halusimme tuottaa puhdasta suomalaista ruokaa ja tarjota laadukkaita raaka-aineita koti- ja ammattikeittiöille paikallisesti. Tavoite on saavutettu, mutta enpä olisi uskonut silloin, että olemme nyt mukana myös energiabisneksessä. En myöskään sitä, että naudanlihasta on pulaa. Maailman murrokset totta tosiaan näkyvät näin ruohonjuuritasollakin! Sain maaliskuussa kunnian osallistua Maa- ja metsätalousministeriön…
Hirvilammen luomun yrittäjät Susanna Valtonen ja Otto Paakkala lähtivät kotieläintuottajiksi ilman raskaita investointeja. Tänä vuonna mukaan kuvioihin tuli myös lihan jalostus ja myynti, kun Valtonen alkoi pyörittää Katinalan Lihakauppaa Hattulassa.
Kun lietelantaan lisätään ilmasta napattua typpeä, tapahtuu paljon myönteisiä asioita: lanta muuttuu hajuttomaksi, ravinteet kasvien kannalta helpommin hyödynnettäviksi ja päästöt pienemmiksi. GEA kehitti työhön rikastuskontin.
Laiduntyöntekijä Roosa Vepsäläinen vastasi kesällä 2024 lapinlahtelaisen Alapihan emolehmätilan laidunkierrosta. Laidunsiirtojen tarkkuus ja panostus laidunten hoitoon nostivat vieroitettujen vasikoiden keskipainon 20 kilolla edellisvuotisesta, vaikka kesä oli kuiva.
Viime vuodet ovat tuoneet Kautian tilan isäntäväelle monta myönteistä käännettä. Yrittäjäpariskunta kehittää nousujohteisella uralla olevan jalostusyrityksen toimintaa ja uudistaa samalla määrätietoisesti oman maitotilansa karjaa.
Jokainen lampuri hyötyy siitä, että osaa valita oikeat eläimet uudistamiseen. Eläimen arvostelun ja jalostusarvosta kertovan indeksin avulla voidaan valita lammas parhaasta päästä sukua jatkamaan.
Lyhytaaltoinen ultraviolettivalo ja valokatalyyttipinnoite voivat auttaa tautisulkutilojen mikrobien tuhoamisessa. Ratkaisun toimivuutta tutkitaan kahdella maatilalla.
Sukupuolilajiteltu siemen ei ole lypsykarjatilalla vain keino saada enemmän lehmävasikoita. Oikein käytettynä se on jalostuksen, eläinvirtojen hallinnan ja kannattavuuden työkalu. Tämä on havaittu myös Aholan Maito Oy:ssä.
Suomalainen maidon- ja naudanlihantuotanto käyvät läpi pitkään jatkunutta muutosta. Tilakoot kasvavat, tuotanto keskittyy ja tilojen määrä vähenee. Kehitys luo toisaalta pohjaa tuotannon jatkuvuudelle.
Peevon tila Sastamalassa on yksi Suomen suurimmista vuohitiloista. Navetassa on noin 450 suomenvuohta. Eläintenhoitaja Annika Kiikala osti tilan vapaalla kaupalla kolme vuotta sitten.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.