
Anu Artjoki vanhempainvapaan sijaiseksi Maatilan Pellervoon
Pellervo-Media on saanut riveihinsä uuden tekijän, kun Anu Artjoki aloitti elokuussa Maatilan Pellervon ja Eläin Pellervon tuottajana Rita Lahden jäädessä vanhempainvapaalle.
Elevaattoriin asennettava laite mittaa liikkuvasta viljasta sekunnin välein kosteuden, proteiinin, hiilihydraattien ja öljyn määrän. Tuloksia voi tarkastella heti näytöltä tai myöhemmin pilvipalvelusta.
GrainSense Oy esitteli 2017 käsikäyttöisen viljan laatumittarin, jonka toiminta perustuu näyte-erän valaisemiseen infrapuna-alueen valolla ja siitä saatavan spektrin analyysiin. Viime vuonna yritys toi markkinoille samaan patentoituun tekniikkaan perustuvan mittarin, joka analysoi viljaa jatkuvasti.
– Perinteisestihän vilja-analyysi tehdään niin, että esimerkiksi viidestä tonnia viljaa otetaan tutkittavaksi litran näyte. GrainSense Flow Analyzerilla analyysi saadaan reaaliaikaisesti ja kattavasti edustettuna koko viljamäärälle. Käytännössä laite ottaa elevaattorilta sivuvirtana viljaa sata grammaa sekunnissa ja analysoi sen puolen prosentin tarkkuudella, Riku Niemelä kertoo.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 4,90 euroa..
Oletko jo tilaaja?