08.04.2026

Lisää siemenviljelyä puna-apilalle

Puna-apilan kotimaiselle siemenelle on kysyntää. Viljely on melko yksinkertaista ja onnistuessaan se voi olla erittäin kannattavaa. Kiteeläisellä Pasi Hartikaisella on pitkä kokemus apilan siemenviljelystä. – Viherlannoitusvuonnakin voi saada siemensadon.

Jaa

• Kopioi linkki
• Lähetä sähköposti
• Jaa Facebookissa
• Share on X

• Teksti Eeva Vänskä

Luonnonvarakeskuksen Seinäjoen toimi­pisteeltä koordinoidaan eri puolilla Suomea toteutettavat puna-apilan viralliset lajikekokeet, joissa testataan lajikkeiden viljelyarvoa rehuntuotannon näkökulmasta. Lajikkeiden siementuotantoa lajikekokeissa ei testata.

Tutkija Markku Niskanen on perehtynyt lajiketestaukseen. Hän kertoo, että kotimaassa tuotetun puna-apilansiemenen osuus on viime vuosina vaihdellut 20 prosentin molemmin puolin.

– Kaudella 2024–2025 kotimaisen siementuotannon osuus kokonaissiemen­määrästä nousi 40 prosenttiin, mitä voidaan pitää hyvänä suuntauksena.

Silti edelleen valtaosa Suomessa käytettävästä puna-apilansiemenestä tuotetaan ulkomailla. Vuosien välillä on suurta vaihtelua.

– Kotimaisuusastetta olisi varaa nostaa.

Niskanen arvioi, että puna-apilan­siementuotantoa on jarruttanut se, etteivät viljelijät ole halunneet ottaa puna-apilaan liittyvää riskiä.

– Jos pölytys epäonnistuu, voi tulla nolla­vuosikin. Myös talvi voi viedä kasvustoja. Puna-apilaan pitää oikeastaan erikoistua.

Hyvä keskisato puna-apilan siemenviljelyssä on noin 200 kiloa hehtaarille. Mikäli siemensatoa ei jonain vuonna saa, apila toimii viherlannoitteena ja parantaa maata. Viime vuonna puna-apilan siementä viljeltiin Suomessa 700 hehtaarilla.

Pölytys on tärkeää

Puna-apilaviljelmä kannattaa perustaa lohkolle, jonka kupeessa on metsänreunaa tai keskellä metsäsaarekkeita. Niissä pölyttäjät viihtyvät.

– Lohkon pienipiirteisyys on tärkeää, eli saarekkeiden ja pientareiden runsaus. Puna-apila on 100-prosenttisesti hyönteispölytteinen kasvi, muistuttaa Niskanen.

Siemensadon ja pitkäkielisten kimalaisten välillä on tutkimuksissa havaittu positiivinen korrelaatio, eli mitä enemmän pitkäkielisiä kimalaisia, sen parempi sato. Tarhamehiläinen on lyhytkielinen ja se saattaa vähentää pitkäkielisten kimalaisten määrää kilpailun kautta.

70 siemenviljelijää Suomessa

Niskasen mukaan suomalaiset puna-­apilansiementuottajat ovat ammattitaitoisia ja tietävät mitä tekevät.

– Tuottajia on tällä hetkellä noin 70. Viljelmien sijainti jakautuu melko tasaisesti Varsinais-Suomeen, ruotsinkieliselle Uudellemaalle ja Itä-Suomeen.

Tarjolla on hyviä, Suomessa testattuja puna-apilalajikkeita. SW Yngven ja Selman siementä tuotetaan Suomessa eniten, ja niiden osuus kaikesta Suomessa tuotetusta sertifioidusta siemenestä oli lähes 90 prosenttia vuonna 2025.

Kansallisessa lajikeluettelossa on kahdeksan lajiketta. Uusimmat ovat Raisa, Selma, Gandalf ja Peggy, ja samaan aikaan vanhoja lajikkeita poistuu lajikeluettelosta.

Ulkomaisia lajikkeita on määrällisesti enemmän: tuontitilaston mukaan ulkomailta tuodaan yhdeksää lajiketta. SW Yngveä viljellään meillä, mutta sitä tuodaan myös ulkomailta. Se on eniten viljelty puna-apilalajike.

Kotimainen menestyy

Kokeissa testataan lajikkeiden talvenkestävyyttä, joka on yksi tärkeimmistä puna-apilan lajikeominaisuuksista sekä rehu- että siementuotannossa.

– Lajikeluettelosta löytyvät testatut lajikkeet, jotka pärjäävät Suomen ankarassa talvessa. Olisi hyvä, että puna-apila­lajikkeet olisi sekä testattu että tuotettu Suomessa.

Puna-apila sopii viljelijöille, jotka haluavat monipuolistaa viljelykiertoa.

– Kasvilla on pitkä paalujuuri, joka kuohkeuttaa maata, ja typpinystyrät lisäävät maaperän typpeä.

Puna-apila vaatii, että maan pH on kuuden pinnassa, muuten typensidonta ei onnistu.

– Toki maiden pitää olla muutenkin hyvässä kunnossa puna-apilan viljelyssä, mutta niin kaikessa tuotannossa pitää olla, Markku Niskanen painottaa.

Pitkä kokemus siemenviljelystä

Kiteeläisellä luomutilayrittäjä Pasi Hartikaisella on takana jo 24 kasvukautta ja paljon kokemusta puna-apilan siemenviljelystä. Tilan kokonaisviljelyala on kasvanut 21 hehtaarista 62 hehtaariin.

– Pienessä viljelyalassa on se etu, että pystyy keskittymään vaadittaviin toimen­piteisiin. Esimerkiksi viime vuonna puna-apilan puinnin aikaan karholle niitetty kasvusto ei kuivunut puintikuntoon voimakkaan yökasteen vuoksi. Sen takia siirryin puimaan apilan pääosin suorapuintina.

Se onnistuu hyvin, kun alla on useita tuulisia päiviä.

– Huippuolosuhteissa puna-apilan puinti on mukavaa ja kohtuullisen nopeaa. Haastavina syksyinä taas puinti on vaikeaa ja hidasta.

Sopii hyvin viljelykiertoon

Vanhapaikka-tilalla puna-apila on osa viisivuotista viljelykiertoa.

– Kierto alkaa syysrypsistä, sen jälkeen tulee kaksi kauravuotta, joista jälkimmäisenä kylvän puna-apilan suojaviljaan. Neljäntenä vuonna puidaan apila. Viides vuosi on nurmea, johon syysrypsi kylvetään heinä­kuun lopulla.

Puna-apila puidaan yleensä elo–syyskuussa. Heinät ja rikat tuntuvat hyötyvän tästä, mutta apila sen sijaan kärsii ja talvehtii usein huonosti.

– Itse puin apilan vain ensimmäisenä satovuonna, koska toisena vuonna apilan osuus laskee ja tulisi rikkoja mukaan. Syysrypsivuosi sopii kiertoon hienosti ja puhdistaa rikat, jotka apilansiementuotannosta jäivät.

Myytävää satoa myös viherlannoitusvuonna

Pasi Hartikainen sanoo, että puna-apilan viljely on asennekysymys.

– Siinä mielessä, että miten tosissaan lähtee tekemään töitä ja toisaalta, hyväksyykö sadon osalta epäonnistumisen mahdollisuuden. Puna-apila sopii erinomaisesti luomutilan viljelykiertoon. Aiemmin viherlannoitusvuonna ei ole saatu satoa, mutta puna-apilastapa voi saada siemensadon.

Kustannukset ovat pienet, eroa ei siemenkustannuksessa juuri ole verrattuna viherlannoitusnurmeen. Toki puna-apilan siementuotannossa pitää olla siemenluokaltaan käypäistä kantasiementä.

– Itse aloitin viljelemään puna-apilaa puhdaskasvustona, nyt kylvän sekaan heiniä. Suojaviljan alle kylvettäessä ei tule myöskään ylimääräistä kustannusta, paitsi niinä vuosina, kun pitää kitkeä enemmän hevonhierakkaa ja saunakukkaa.

Hartikaisen mukaan puna-apilan viljely on yksinkertaista.

– Siinä tehdään sopimus pakkaajan kanssa, ja pakkaaja hoitaa tarkastukset ja siitä koituvat kulut. Lisäksi pakkaaja osaa neuvoa käytännön kysymyksissä.

Lajike vaihtui SW Yngveksi

Pasi Hartikainen vaihtoi Saija-puna-apilalajikkeen SW Yngveksi. Se on satoisa, pohjoiseen kasvutyyppiin kuuluva ruotsalainen puna-apilalajike.

– Lajikkeen vaihto käytiin tarkasti pakkaajan kanssa läpi. Puna-apilalla on niin tarkat esikasvivaatimukset ja tällä on merkitystä, kun on aloittamassa uuden puna-apilalajikkeen kanssa.

Nurmipalkokasveilla on kolmen vuoden esikasvirajoitus: jos esimerkiksi on viljellyt Saija-puna-apilaa vuonna 2025, tarvitaan väliin kolme vuotta toista viljelykasvia. Vasta 2029 voisi perustaa vaikkapa SW Yngvelle uuden viljelyksen.

– Pakkaajan mielipiteellä lajikkeesta on paljon painoa, he osaavat ajatella myös lajikkeen markkinoita, meneekö kyseinen siemen kaupaksi. Lisäksi talvehtivuudella ja satotasolla on iso merkitys ja tietysti sillä, miten hyvin lajike tuottaa siementä.

Hartikainen itse arvostaa erityisesti talven­kestävyyttä.

– On suuri asia, kestääkö kasvusto, vai häviääkö se pian kylvövuoden jälkeen pois.

Kate ja työ apilan siemenviljelyssä

Jos sato onnistuu, tulee tietysti puinti­kustannusta, mutta myös tuloja.

– Keskimääräinen satotuotto on ollut noin tuhat euroa hehtaarilta, kun päästään puimaan. Itsellä onnistumisprosentti on ollut lähes sata. Viime vuonna jäi tosin joitakin lohkoja puimatta rikkakasvien takia.

Hartikainen toimi aiemmin myös luomu­neuvojana, ja hän sanoo, että on harvinaista onnistua aina puna-apilan­siemenen tuottamisessa.

– Tämä riippuu myös viljelykokonaisuudesta – että onko puimuri lähtövalmiina kun tarvitaan, ja kuinka suuri kiire on lähteä puimaan muita kasveja.

Kaikkein kriittisintä on kuitenkin korjuu­ajankohdan valinta.

– Hyvät kelit voivat loppua kuin seinään. Paras hetki puida apila on viimeinen mahdollinen pouta, jonka ennustaminen on mahdotonta.

Puna-apila on helppo ja kestävä viljeltävä

Puna-apila on siitä kiitollinen viljeltävä, että se sopii melkein mihin vain.

– Toki asiaan vaikuttaa se, yrittääkö puida monta vuotta samasta kasvustosta vai vain yhden kerran. Joka tapauksessa vesitalouden pitää olla kunnossa. Apila tykkää, että pohjavesi on minimissään 30–40 sentissä.

Lisäksi apilan perustamisvuonna ei saisi olla kovaa monivuotisten rikkojen painetta.

– Pölytys on ihan oma juttunsa. Luonnon monimuotoisuuden huomiointi kantaa hedelmää puna-apilan viljelyssä. Itse olen huomannut, että apilasato ja sen itävyys on parempi lohkoilla, joilla on kiviraunioita ja kimalaisille sopivia elinympäristöjä.

Lisätyötä ei tule kovin paljon. Yksi tärkeä vaihe on kuivaaminen.

– Sadon kuivaus saatetaan kokea työlääksi. Itse käytän puhalluskärrejä ja kun niitä on useita, saan siemenet nopeasti noin 12-prosenttisiksi. Joillakin pakkaajilla on myös kapasiteettia kuivata sato.

Pasi Hartikainen uskoo, että puna-apilan siemenviljely on hyvä mahdollisuus kasvinviljelytiloille tuotannon moni­puolistamiseen.