Poliitikot ja etujärjestöt puhuvat paljon marginaaliverosta. Vaikuttaako marginaalivero maatilayrityksen verosuunnitteluun? Puretaanpa myös muutama marginaaliveroa koskeva myytti.
Marginaalivero on useimmille palkansaajille ja yrittäjille outo käsite. Marginaaliveroprosentti on se osuus, jonka verojen nousu vie tulojen noususta.
Progressiivisessa verotuksessa marginaaliveroprosentti on suurempi kuin vuosituloihin suhteutettu verojen määrä eli tuloveroprosentti. Esimerkiksi 50 000 euroa vuodessa tienaavien kokonaistulovero on noin 25 prosenttia ja marginaalivero noin 40 prosenttia. Jokaisesta yli 50 000 euron menevästä eurosta maksetaan siis 0,40 euroa marginaaliveroa. Marginaaliverokäsite on laskennallinen eikä se näy verokortissa.
Puretaanpa muutama marginaaliveroihinkin liittyvä veromyytti.
Myytti 1. Ylitöiden tekeminen ei kannata. Kyllä se kannattaa. Ylitöistä pidätetään verokortissa näkyvän lisäprosentin mukainen vero. Ylitöistä ei kuitenkaan lopullisessa verotuksessa makseta veroa lähellekään lisäprosentin määrää. Kun koko vuoden kaikki ansiotulot on laskettu yhteen, määrätään kaikille ansioille täysin sama veroprosentti, joten ylitöistä ei makseta yhtään sen enempää veroja kuin muistakaan töistä.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Maa- ja metsätalousverotukseen tuli viime ja tänä vuonna joitain muutoksia, jotka parantavat maa- ja metsätilan verosuunnittelumahdollisuuksia. Ne kannattaa hyödyntää heti kevään veroilmoituksessa.
Yritystoiminnan kehittäminen tarkoittaa usein investointeja, joskus suuriakin. Tavoitteena on yrityksen kannattavuuden parantaminen, mutta se ei toteudu automaattisesti.
Useamman käyttäjän yksityistielle kannattaa perustaa tiekunta. Se luo tien hallinnolle ja hoitomaksuille lakiperustan, ja ehkäisee isommilta riidoilta.
Maatilan verokuvioita suunnitellessa ei kaikkia asioita valitettavasti löydä netistä googlaamalla tai ohjekirjoista. Jos haluaa hoitaa veroasiat omatoimisesti, tulee verotusta harrastaa läpi vuoden; käydä koulutuksissa ja lukea kaikki, mitä maatalousverotuksesta kirjoitetaan. Pitää tietää, mikä on sallittua ja mikä ei, ja mikä siltä väliltä. Tyypillistä tuotantoa harjoittavilla vilja- tai maitotiloilla verotettavan tulon luonnollinen taso on noin 20
Maatalousyrittäjän menestys nojaa tuotannon hallintaan ja vahvaan talousosaamiseen, mutta kaikkein kriittisin tekijä on itsensä johtaminen. Se on yrittäjyyden haastavin ja ratkaisevin osa-alue, joka sitoo kokonaisuuden yhteen.
Otsikon sanonta pitää paremmin paikkansa kuin moni saattaa arvatakaan. Harva sananlasku on syntynyt tyhjästä ja syvempi merkitys voi paljastua silloin, kun elämä alkaa kunnolla koetella.Menestyminen erityisesti maataloudessa ei ole vain tuotantotekniikkaa, tukipolitiikkaa tai investointilaskelmia. Se on kokonaisvaltaista itsensä rakentamista. Henkisesti, fyysisesti, mentaalisesti ja jopa kvanttitasolla. Jos nämä eivät tue toisiaan, sanon suoraan: tässä synkkien pilvien
Täsmäviljelyllä pystyttäisiin parantamaan helposti kasvintuotannon kannattavuutta. Kysyimme professori Timo Oksaselta, miksei uutta teknologiaa haluta ottaa käyttöön?
Lajikejalostus on pitkäjänteistä tulevaisuustyötä, jossa on huomioitava muuttuvat kasvuolosuhteet. Nyt työn alla olevat lajikkeet kasvavat pelloillamme vasta vuosikymmenen kuluttua. Boreal tekee yhteistyötä alan eri tahojen kanssa viljelijöistä leipureihin ja kehittää lajikkeita, joissa on lopputuotteiden kannalta erityisiä ominaisuuksia.
Budjetointi on kaikenlaisten rakennushankkeiden helpoin osa. Pistetään vaan erilaisten tarvikkeiden hintoja Hankkijan (nimi muutettu) kuvastosta exceliin ja katsotaan, paljonko pitäisi jostain saada niihin rahaa. "Halpaa on, jos siitä rahalla selviää", on yksi isäni lempisanontoja, jonka muistan usein erilaisten vastoinkäymisten kohdatessa kuulleeni. Pääosin kaikista – joko itse aiheutetuista tai muutoin eteen tulevista – hankkeista ei kuitenkaan
Täsmäviljely sai alkunsa 1980-luvun lopussa, kun GPS-signaali tuli siviilikäyttöön. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Liisa Pesonen on edistänyt täsmäviljelyä jo 35 vuotta.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.