Eteläsavolainen Kosolan tila pitää tuotannon yksinkertaisena niin pellolla kuin navetassa. Tuotantotulokset todistavat ratkaisun oikeaksi.
Hyvin hoidetut lypsykarjatilat värittävät Savonlinnan Kallislahden maiseman vihreäksi ja punaiseksi maitolaaksoksi. Kolmas säilörehusato odotti syyskuun alussa korjuuta. Kasvu oli lämpimän syksyn ansiosta edelleen kovaa. Kesällä levitetty lietelanta antoi vielä hyvin pontta nurmiheinien kasvuun.
– Laitamme nurmenviljelyyn lähes kaikki mahdolliset kasvupanokset. Niiden hinta tulee sadon määrässä ja laadussa moninkertaisesti takaisin. Pidämme nurmialan niin suurena, että sato riittää huonompanakin vuonna reilusti omavaraisuuteen, yrittäjä Anna-Maria Härkänen linjaa.
Kahden robotin lypsykarjatilan 130 lehmälle ja 50 lihanaudalle tuotetaan säilörehua ja kuivaa heinää 120 hehtaarin alalla.
Tilan pihamaalla silmiin osuu ensimmäiseksi kaivinkone. Nyt se on autotallityömaalla, mutta pääosin oma kaivinkone palvelee peltolohkojen suoristamisissa ja ojituksissa.
– Olemme tänä vuonna raivanneet jopa hieman lisää peltoa, koska haluamme parantaa lohkorakennetta. Salaojien huoltaminen ja korjaaminen on myös jokavuotinen investointimme, Jani Härkänen, toinen tilan yrittäjistä, kertoo.
Nurmilohkojen peruskunnostuksiin tilalla kuuluu reilu kalkitus. Pelloille on ajettu runsaasti sekä biotiittia että dolomiittikalkkia. Riittävän korkea pH varmistaa sen, että ravinteet ovat kasveille helposti saatavissa.
Lannoituksessakaan ei säästellä.
– Levitämme keväällä ensimmäisenä lannoituksena sata kiloa typpeä hehtaarille. Osa siitä menee jo keväällä lietteenä. Toinen sato saa 80 kiloa typpeä pääasiassa lietelantana. Lietteen ravinteet riittävät pitkälle syksyyn, joten toisen niiton jälkeinen lannoitus on hyvin maltillinen, Anna-Maria kuvailee.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Oletko jo tilaaja?
Nurmirehun tuotanto muodostaa oleellisen osan maidon tuotantokustannuksista. Hovin tilalla tarkka suunnittelu sekä nurmen määrän ja laadun tarkkailu ovat parantaneet kannattavuutta sekä säästäneet aikaa. Myös Valion kehityspäällikkö Minna Toivakka kehottaa tuottajia miettimään rehuntuotannon panos-tuotossuhdetta.
Tutkimusten mukaan nurmien lannoitus, korjuurytmi ja nurmisiemenseokset tukevat toisiaan. Nurmikierron pidentäminen neljään vuoteen pienensi satoa vähän. Montelon maitotilalla viljelykiertoon on otettu mukaan herne ja valittu nurmenviljelyn strategiaksi pikkukakkosen korjuu.
Lypsylehmät tarvitsevat tärkkelyksen energiaa. Optimointi onnistuu tarkasti mittaamalla, mutta kokemuksellakin voi pärjätä.
Naudan lapsuus on usein kovin lyhyt, ja vasikan on kehityttävä nopeasti niin fyysisesti kuin henkisesti. Vieroitus maidolta tai juomarehulta on suuri muutos, johon tulee valmistautua huolella.
Utaretulehdusta aiheuttavat bakteerit jaetaan tartunnallisiin ja ympäristöperäisiin bakteereihin. Useilla bakteereilla esiintyy kuitenkin molempia kantoja.
Eläin Pellervon lukijat ovat syksyn ajan seuranneet Kaustisen tilan pihattohankkeen etenemistä. Kauha kuopaisi maata ja rakennustyöt alkoivat heinäkuussa, ja marraskuun lopulla uuteen pihattoon saapui tuhatkunta vierasta juhlimaan avajaisia. Päivi ja Jouni Kaustisen mukaan kävijöiden innostunut ja positiivinen tunnelma jäi erityisesti mieleen. He uskovat sen kertovan myös alan arvostuksen noususta. Avoimuus rakennusprojektin etenemisestä ja vaiheista mediassa
Jokainen maatilayrittäjä haluaa, että omat eläimet ovat terveitä ja voivat hyvin. Myös kuluttajat arvostavat tuotantoeläinten hyvinvointia. Mutta mitä hyvinvointi tarkoittaa eläimelle?
Kaustisen tilan uusi lypsyrobottipihatto rakennettiin viidessä kuukaudessa valmiiksi viiden miehen voimin. Marraskuussa vuorossa oli koneiden ja laitteiden asennuksia ja käyttöönottoja, kertoo Päivi Kaustinen juttusarjan kolmannessa osassa.
Säilörehun osuus maidon tuotantokustannuksista on tyypillisesti 17–32 senttiä litralta. Kun karkearehun tuotantokustannukset lasketaan tarkasti, voidaan tunnistaa sekä säästömahdollisuudet että tuotannon pullonkaulat.
Uuteen vuoteen, seuraavaan satokauteen ja jälleen lähestyvään poikimakauteen tulee vuosittain suhtauduttua innostuksella, ja joka kerta seuraavan vuoden näkee parempana. Onko siinä kenties ikuisen yrittämisen salaisuus? Onko siinä myös syy, miksi maatalous vain jatkaa porskuttamistaan, vaikka kannattavuuskertoimen mukaan tiloista valtaosan pitäisi olla jo kuolleita ja kuopattuja? Rehellisen raadollisesti nyt on aika, jolloin viimeistään pitäisi olla kaivettuna
