Biohiiltä valmistetaan retortilla, joka kuivatislaa puubiomassaa. Pienehkö panosretortti sopii jo maatilakäyttöön, puulajista ja vuodenajasta riippumatta. Biohiilelle ennustetaan kysyntää terästeollisuudessa ja maataloudessa, nyt jo käyttöä on viherrakentamisessa ja kasvualustoissa.
Amacee 800 -retortti on helposti siirrettävä laitteisto, jonka päiväsaanto on noin 400 litraa valmista biohiiltä. Hiiletykseen voidaan käyttää kuivaa puuta, esimerkiksi rakennustähteitä. Hiilekas-hankkeen retortin koneenkäyttäjänä toimii Jukka Jyrkkä.
Ylistarossa syyskuussa järjestetty maastopäivä sähkölinjojen alustojen hyötykäytöstä ei jättänyt arvailujen varaan, mistä kohtaa reitin varrelta löytyisi Hiilekas-hankkeen nykyajan "tervahauta" eli retortti. Nenän ohjaamana vainu vei suoraan peräkärryn lavalle pystytetyn pyrolyysilaitoksen luo.
Hankkeen koneenkäyttäjäksi vihkiytynyt Jukka Jyrkkä oli ladannut Soilcare Oy:n valmistaman Amacee 800 -retortin hyvissä ajoin valmiiksi ja sytyttänyt tulet sen pesään puolta tuntia aiemmin.
Vieno savukiehkura nousi piipusta kertoakseen, että pyrolyysiprosessin lämmönnousu oli alkanut. Seuraavien tuntien aikana säiliön sisällä oleva biomassa hajoaisi hapettomissa oloissa lämmön avulla puhtaaksi biohiileksi ja tisleiksi.
– Kaasunmuodostus alkaa yleensä alle kahdessa tunnissa sytytyksestä. Prosessi ei ole säästä riippuvainen, ainoastaan raaka-aineen kosteudesta. Jos satsi on puusepänkuivaa, kaasu irtoaa nopeammin, Jukka Jyrkkä sanoo.
Hänen mukaansa myös puulaji vaikuttaa prosessin kulkuun. Tiheäsoluinen koivu lähtee hitaasti mutta voimakkaasti, kun taas kuusi ja mänty reagoivat tasaisemmin. Optimaalinen kosteus on kaikilla materiaaleilla alle 15 prosenttia.
Hiiletyspuun kokoluokka on selvästi karkeampaa kuin hake, jolloin hiilet ovat parhaimmillaan grillihiilen kokoisia.
Pyrolyysiprosessin kulku
Amacee 800 -retortin panostilavuus on noin 0,8 kuutiometriä. Sisävaippa irrotetaan etukuormaimen tai nosturin avulla, täytetään puuraaka-aineella ja suljetaan alassuin. Lopuksi nostetaan ulkovaippa paikalleen.
Sisävaipan ainoa aukko johtaa kaasut ulkokuoren sisään. Kun kaasunmuodostus on alkanut, ne ohjautuvat jäähdyttimen kautta polttopesään. Sisävaippa ei siis ole kosketuksessa liekkeihin, vaan lämpö siirtyy epäsuorasti noin 80 millimetriä leveässä välitilassa.
Prosessi käynnistetään sytyttämällä tuli polttopesään, jolla nostetaan lämpötila noin 200 celsiusasteeseen.
– Lämpötilan ylittäessä tuon rajan alkaa puusta irrota pyrolyysikaasuja. Ne johdetaan polttopesään, jolloin prosessi muuttuu omavaraiseksi eli laitos toimii omalla pyrolyysikaasulla eikä pesään yleensä tarvitse lisätä puita. Lämpötilaa on hyvä seurata puolen tunnin välein. Maksimilämpötila on retortissa noin 650 astetta.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Koivupilkkeen kysynnälle ei näy loppua, kun sähkön hintapiikit hipovat pilviä. Polttopuut varataan nykyään hyvissä ajoin, mutta toimituserien koko on pienentynyt, kertoo polttopuita urakoiva metsätilan isäntä Ali Vaarala.
Silmälle sopiva ja virkistyskäyttöä palveleva metsä päätehakkuun jälkeenkin. Tämä oli metsänomistaja Kaisa Vasama-Kakon toive ja tavoite, kun puunkorjuu rakkaasta kotimetsästä kävi ajankohtaiseksi.
Drooni soveltuu boorin puutteesta kärsivien metsien lannoittamiseen. Tunnissa boori leviää tasaisesti jopa kuudelle hehtaarille, mutta metsän kasvua boorilannoitus parantaa jopa vuosikymmeniksi.
Metsätilaa hoitava Pekka Kärkäs ihmettelee puheita luonnon tuhoamisesta. Hänen mielestään metsätaloudessa ei olla hävittämässä metsää, vaan pidetään siitä huolta sukupolvelta toiselle. Pelloillaan Kärkäs viljelee ruista ja kauraa. Noin sadan metrin matkalla pellon lähinaapuri on Venäjä.
Maatalouden kirjanpidossa on muun yritystoiminnan kirjanpitokäytäntöihin verrattuna omat erityispiirteensä. Hyvä kirjanpito-ohjelma auttaa tekemään asiat oikein ja mahdollistaa erilaiset työtavat. Tässä kokemuksia kolmesta ohjelmasta.
Kun maatilojen data on hajallaan, jää sen potentiaali käyttämättä. Datapellon uudisraivaajat kehittää tapoja yhdistää tiedot automaattisesti ja tuoda hyötyjä viljelijöille.
Monet maatalousyrittäjät elävät pitkään jatkuvan kivun kanssa. Sen hallinta vaatii useiden hoitomuotojen yhdistämistä, mutta oloa ja arkea helpottaa jo kivun ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen.
"Tuottajien neuvotteluvoimaa ja riskienhallintaa tulee vahvistaa." – Tämä on ensimmäisenä mainittu ja mielestäni myös tärkein RUOKAKETJU-tutkimushankkeen toimenpidesuosituksista. Pellervon taloustutkimus, Luonnonvarakeskus ja Reinu econ analysoivat juuri päättyvässä hankkeessaan ruokaketjun toimivuuteen ja arvonmuodostukseen vaikuttavia tekijöitä. Yksi iso syy ruokaketjun arvonmuodostuksen ontumiselle on ollut rahavirran niukka kasvu elintarvikeketjussa. Yksityisestä kulutuksesta ja elintarvikeviennistä ketjuun tuleva reaalinen rahavirta on hintamuutoksista
Peltokasveihin sitoutuvan hiilen määrä pystytään arvioimaan entistä tarkemmin uuden laskentamenetelmän avulla. Sen avulla maatalousyrittäjät voivat tulevaisuudessa saada uuden työkalun viljelytoimiensa ilmastovaikutusten mittaamiseen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.