Toimiva maatalouslomitus on monilla kotieläintiloilla työssä jaksamisen kulmakivi. Lomitushallintoa on tehostettu, mutta käytännön lomitustyö hoituu entiseen tapaan.
Maatalouslomittaja Taru Wahlroos on lähtenyt kotoaan Etelä-Sysmästä pimeään lokakuun aamuun ennen viittä. Puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Koskentaustan maitotilan aamuaskareet alkavat vartin yli viisi.
Maitotilan omistajat Siiri ja Markku Mäentalo ottavat tulevat päivät hieman kevyemmin. Lähes 50 lehmän parsinavetta vaatii kahden ihmisen työpanoksen, mutta nyt yrittäjät voivat pitää vuorotellen vapaata. Tänä aamuna Markku saa nukkua hieman pidempään. Huomenna Siiri lähtee perheen 13- ja 15-vuotiaiden poikien kanssa syysloman viettoon.
– Lapsetkin ovat oppineet arvostamaan lomittajia. Pienenä he kyselivät, koska lomittaja taas tulee. Lomittajan tulo tarkoitti sitä, että vanhemmilla oli paremmin aikaa lapsille, Siiri muistelee.
– Ammattitaitoiset lomittajat ovat todellakin kullanarvoisia. Eihän lapsia voisi nykyään maatilalla edes tehdä, jos lomitusta ei olisi. Lapset näkevät, että yrittäjätkin pääsevät joskus lomalle, mikä kannustaa heitä ehkä valitsemaan viljelijän ammatin.
Yrittäjätkin arvostavat lomittajien työtä, sillä maatalouslomitus saa yrittäjiltä vuosi toisensa perään arvosanaksi kahdeksikon asteikolla neljästä kymmeneen.
Tänäkin aamuna Siirin ja Tarun yhteistyö navetassa sujuu rutiinilla. Tutun lomittajan kanssa roolit ovat selvät ilman käskynjakoa. Kun parret on putsattu, alkaa lomittajan vastuulla oleva lypsäminen. Siiri hoitaa sillä aikaa muita töitä, muun muassa ruokkii nuorkarjan.
Taru Wahlroos on työskennellyt maatalouslomittajana lähes 30 vuotta ja sen huomaa otteista. Aika ei kulu arvellessa.
– On helpompaa, jos jompikumpi yrittäjistä on samaan aikaan navetassa. Silloin voi heti kysyä, jos jokin asia mietityttää. Pidän toki yksintyöskentelystäkin.
Wahlroosin polku lomittajaksi oli varsin tyypillinen. Espoolaisen lukiotytön tie johti ratsastusharrastuksen kautta Ypäjän hevostalouskouluun ja sieltä töihin hevosalalle. Seurustelu vei hetken päästä maatilalle Sysmään, jossa häntä kysyttiin tekemään kunnan maatalouslomituksia. Työ tuntui mielekkäältä, ja sille tielle eläinten kanssa viihtyvä Wahlroos jäi.
Kiinnostus maatalouteen ja eläintenhoitoon kasvoi siihen mittaan, että 2010-luvulla Wahlroos opiskeli ensin AMK-agrologiksi ja sen jälkeen Helsingin yliopistossa maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi pääaineenaan kotieläinten jalostus.
– Tykkään käytännön työstä, enkä ole ainakaan vielä vaihtamassa ammattia. Tutkijan työ kiinnostaisi, mutta kielipää ei riitä. Käytännön eläintenhoitotyötkin ovat antoisampia, kun on aikaisempaa enemmän teoriapohjaa. Seuraan mielelläni esimerkiksi eläinlääkäreiden työskentelyä, vaikkei se olekaan minulle työaikaa, Wahlroos kertoo.
Työn parhaita puolia ei ole vaikea keksiä.
– Kyllä ne ovat eläimet. Ihmisten kanssakin viihdyn ja tulen mielestäni yrittäjien kanssa hyvin toimeen.
Entä ne huonot puolet?
– Eniten inhoan autolla ajamista pimeässä ja liukkaalla. Työmatkat eivät ole hirvittävän pitkiä, mutta silti ne rasittavat.
Wahlroosin lomitustilat ovat olleet aina Sysmässä tai lähikunnissa, vaikka työnantaja, Sysmän kunnan hallinnoima Etelä-Suomen Lomituspalvelut, on kasvanut hoitamaan 53 eteläsuomalaisen kunnan lomituspalveluita.
Maatalouslomittajien työaika on tarkasti määritelty maatilan tuotantosuunnan, tuotantotekniikan ja eläinmäärän mukaan. Tämä tuntuu rassaavan sekä yrittäjiä että lomittajia.
– Eläinten kanssa voi tulla vaikka mitä yllätyksiä. Lomittajien työajassa pitäisi olla jonkin verran joustoa. Onhan toimistotyöläisilläkin liukumat. Jos jossain vuorossa menee vähän pidempään tai jos vaikka iltavuoro olisi parempi aloittaa puolta tuntia aiemmin, pitäisi asia olla sovittavissa suoraan lomittajan kanssa. Nyt lisätyöajan pyytäminen tuntuu byrokraattiselta, Markku näkee.
Hän toivoo, että äkillisistä sairastumisista johtuviin sijaisapuihin löytyisi helpommin lomittaja. Tällä hetkellä lomittajan saaminen sijaisapuun on epävarmaa.
– Lomitusyksiköt ovat nykyään niin suuria, että siellä voisi olla koko ajan varalla yksi lomittaja sijaisapuja varten. Sekään ei ole hyvä, jos joltain tilalta perutaan monta kuukautta aikaisemmin varattu vuosiloma, kun toinen tila tarvitsee sijaisapua.
Siiri muistuttaa, että maatalousyrittäjien kannattaisi itsekin edistää lomitusjärjestelmän toimivuutta.
– Lomia pitäisi varata tasaisesti ympäri vuoden. Nyt käyttämättömiä lomia jää paljon syksyyn, jolloin työvoiman mitoitus lomitusyksiköissä on hankalaa ja sijaisapuakin vaikeampi saada.
Koskentaustan tilalla käytetään mielellään myös maksullisia lomapäiviä sen verran, kun niitä on mahdollista saada. Vuosilomat varataan hyvissä ajoin esimerkiksi peltotyösesonkien ajaksi. Markulla on luottamustoimia, joiden hoitamisen ajaksi varataan myös lomittaja hyvissä ajoin. Siiri harrastaa partiotoimintaa, johon kuluu myös joitain vuosilomapäiviä.
– Meidän pitäisi osata irtautua työstä vielä nykyistä paremmin. Hieman useammin voisimme käydä lomilla tilan ulkopuolella, Siiri pohtii.
Siiri vilkaisee vielä tietokoneelta, että kaikki lehmät tulivat varmasti lypsettyä. Yhdeksän maissa isäntäväki lähtee aamupuurolle ja lomittaja päivävapaalle. Iltavuoro alkaa puoli neljältä.
– Olen niin tottunut kaksiosaiseen työpäivään, ettei se kauheasti rassaa. Keskipäivälle löytyy yleensä tekemistä ja jos ei löydy, maistuvat päiväunet, Wahlroos sanoo.
Hänen päivärytmiään helpottaa se, ettei hänellä ole lapsia. Monille lomittajille kaksiosainen työpäivä on hankala perheen arjen pyörittämisen kannalta. Päivävapailla Wahlroos suuntaa mahdollisuuksien mukaan kävelylenkeille, päivätansseihin tai golfkentälle.
– Jos harrastusporukoissa on uusia tuttavuuksia ja käy ilmi, että olen maatalouslomittaja, puhutaan silloin paljon ammatistani. Ihmiset ovat kiinnostuneita maataloudesta. Samalla pystyy kertomaan kotimaisen ruuantuotannon tärkeydestä.
Suomalaisilla on aitoa kiinnostusta ruuantuotantoon, sillä syksyllä esitetyn Lomittajat-tosi-tv-sarjan kaikki kahdeksan jaksoa keräsivät lähes puoli miljoonaa katsojaa. Jospa ohjelman katsojista löytyisi uusia, eläinrakkaita lomittajia monien eläkkeelle jäävien lomittajien seuraajiksi.
Lypsykarja elää Junikan tilalla Viitasaarella viimeistä kesäänsä. Isäntäväki luopuu maidontuotannosta haikein mielin, mutta laitumella on jo uutta elämää: tyytyväistä ylämaankarjaa eli pörriköitä.
Lehmien sosiaalistumisesta hyötyvät kaikki. On tärkeää, ettei nauta pelkää muita nautoja tai ihmistä.
Anne ja Heimo Koposen navetta on tuonut viihtyvyyttä niin lehmille kuin hoitajillekin. Eniten isäntäväki on tykästynyt uuden navetan raikkaaseen ilmaan ja valoisuuteen.
Nasevan yhteyteen kehitetään suomalaiseen tuotantoon soveltuvaa hyvinvoinnin arviointimittaristoa. Kehitystyössä on hyödynnetty yli 400 mittaria.