Suomen Sahayrittäjien puheenjohtaja Timo Ripatti iloitsee kuluttajien havahtumisesta lähellä tuotettuun puutavaraan. Paikalliset sahurit ovat avain laadukkaan lähipuun saatavuudelle.
Timo Ripatti toimi priimusmoottorina Rautalammin juuri vihityn luontopainotteisen päiväkoti Silmun rakentamisessa. Energiatehokkaan ja ilmastoystävällisen rakennuksen hiilijalanjälki saatiin pieneksi.
– Koko Skandinaviasta tuskin löytyy yhtä huippulaatuista päiväkotirakennusta. Rakennuspuut kerättiin harsintahakkuussa Rautalammin lähimetsästä ja materiaali on puuseppätasoista. Lujuuslajittelua tehdessämme saimme iskeä leimaa leiman perään, hän kuvailee.
Ripatti luotsaa Suomen Sahayrittäjät ry:tä, joka on piensahojen ja höyläämöiden etujärjestö. Jo vuodesta 1946 toimineeseen järjestöön kuuluu 270 jäsenyritystä, aktiivijäseniä on pari sataa.
Yhdistyksellä ei ole toiminnanjohtajaa, joten Ripatilla on ollut seitsemän puheenjohtajavuotensa aikana paljon tekemistä. Sahureiden edunvalvonta kuljettaa leppävirtalaisisäntää Hangosta Utsjoelle.
Alalla eletään murrosvaihetta, sillä toiminnan punainen lanka on pongahtanut kirkkaasti näkyville. Voimasanat ovat lähipuu ja laatu. Parin viime vuoden aikana sahoilla on ollut täysmeininki päällä.
– Sahureille korona on ollut hyvää aikaa. Rakentajat ovat huomanneet, että suomalainen, läheltä ja pieneltä toimijalta ostettu puu onkin tosi laadukasta. Kansakunta näköjään kaipaa näin rajua herätystä, Ripatti tuumaa.
Sahayrittäjät ottivat neljä vuotta sitten käyttöön Lähipuu-tuotemerkin, jota täydentää EPD-standardi. EPD on EU:ssa hyväksytty puuntuotantoketjun laskentamalli, jolla lähipuun luotettavuus ja kestävyys mitataan.
Lähipuu-merkityn sahatavaran alkuperä on läheltä sertifioidusta suomalaismetsästä hankittua, sen hiilijalanjälki on pieni ja työ suomalaista. Lähipuu-merkkiä tuotteissaan käyttävä yrittäjä kertoo kuluttajille paitsi puujalosteen laadusta, myös ympäristöarvoistaan, ja nostaa näin toimintansa profiilia.
– Lähipuusta tuotetun sahatavaran käyttö on todellinen ympäristöteko. Jos hiilidioksidikilolla saa ostaa rautakaupasta kaksi metriä lautaa, samaan hiilidioksidimäärään saa lähipuun tuottajalta kuusi metriä, Ripatti vertailee.
Tuotemerkin käyttöönottovaiheessa jäsenistö osallistui aktiivisesti koulutuksiin saadakseen tuotteet ja toiminnan vastaamaan lupauksia. Järjestön parista sadasta aktiivista noin 70:llä on tällä hetkellä Lähipuu-tuotemerkki.
– Aluksi pelkäsin, etteivät sahurit tästä innostu, mutta vastaanotto on ollut älyttömän hienoa! Ajatus on sisäistetty ja Lähipuu otettu tehokkaasti mukaan toimintaan. Asiakkaille se on selvästi tärkeä asia.
Ripatti ei väsy ihastelemaan suomalaista metsää, sen monipuolisuutta, puunkäytön mahdollisuuksia ja metsäkansan omistautuneisuutta.
– Suomalaisen verisoluissahan on prosentti pihkaa!
Uusien vaatimusten ja jatkuvien suhdannevaihtelujen tiimellyksessä metsä on ja pysyy, eikä puun käytölle näy perälautaa. Ripatti katsoo innoissaan uuden sahuripolven tekemisiä. Erikoistumisen merkitys on alettu ymmärtää ja uusia asiakasryhmiä tutkaillaan uteliaina. Viime aikoina Sahayrittäjiin on saatu uusia jäseniä, jopa alle kolmekymppisiä yrittäjiä.
– Tulokkaat ovat usein metsätilalla sukupolvenvaihdoksen tehneitä. Moni haluaa panostaa metsään, mutta samalla erikoistua. He näkevät asioita uudella tavalla eivätkä halua laittaa kaikkea puutaan teollisuuteen. Kuten sanonta kuuluu, ”jos pojat uskoisivat isiään, olisimme edelleen kivikaudella”.
Tulevien osaajien puute Ripattia huolestuttaa, sillä Suomessa ei ole puutavara-alan koulutusta. Aiemmin saha-alan ammattitutkintoja suoritettiin Kotkan puutalousopistossa, joka sittemmin lopetettiin.
– Sahaus- ja höyläyspuolen osaajia tarvitaan, mutta ammattitaitoisten saaminen on tälläkin alalla vaikeaa. Tosin pk-sektorille tulee hyviä tekijöitä oppisopimuksella.
Maaseutusahoilta on perinteisesti tuotettu rakennuspuuta paikallisille sekä mökkiläisille, mutta puutavaraa tarvitaan myös kivikyliin. Muun muassa pääkaupunkiseudulla remontti- ja rakennusbuumi käy kuumana.
– Asiakaskunnassamme on nyt paljon väkeä kehäkolmosen sisäpuolelta. Siellä on asiakkaita, joita pientuottajien laadukas lähipuu kiinnostaa.
Jatkojalosteita käyttää värikäs kirjo eri ammattilaisia. Monille puusepille, käsityöläisille, arkkitehdeille ja muotoilijoille suhteet lähipuuta tuottaviin sahureihin ovat elämisen ehto. Kohtaamisten onnistumiseksi yrittäjien on pidettävä ääntä itsestään.
– Markkinoinnissa olemme huonoja ja moni pk-yrittäjä ajattelee, että ”kyllä ne tänne sahalle osaa tulla”. Meidän haasteenamme on viestiä asiaamme aktiivisesti. Lähipuu- ja CE-merkintä ovat ehdottomia valttejamme.
Alan tuottavuutta lisää myös erikoispuiden jalostaminen. Esimerkiksi lehtikuusta, pihlajaa, visakoivua, tammea ja leppää menee rakentajille ja käsityöläisille niin paljon kuin sahataan. Ongelmana on puun saanti.
– Olisi toivottavaa, etteivät metsänomistajat myisi könttänä kaikkea teollisuuteen, vaan poimisivat sieltä hyvät ja erikoiset puut sahureille jatkojalostukseen.
Ripatti kannustaa yhteistyöhön myös metsänhoitoyhdistyksiä, jolloin leimikoilta voitaisiin etukäteen valita talteen sahureiden kaipaamat yksilöt.
Sahaustoiminta on osa pitkää metsäketjua ja alan kehittyminen edellyttää avointa vuoropuhelua ja innovaatioita. Ripatin kantava voima on jatkuva, tiivis yhteistyö muiden alan toimijoiden kanssa. Muun muassa Lähipuu-hanke toteutettiin pilottina yhdessä Metsäkeskuksen ja Luonnonvarakeskus Luken kanssa.
– Metsäkeskuksen asiantuntija Jouni Silvast Lappeenrannasta on ollut minulle todella hyvä yhteistyökumppani, mentori ja ystävä, hän kiittää.
Leppävirralla maa- ja metsätilaa pitävä Sahayrittäjien nokkamies tietää, mistä puhuu. Hän tekee naapurinsa kanssa omistamallaan liikkuvalla sahausyksiköllä rahtisahausta Leppävirran ja Varkauden seudulla. Omia metsiään hän hoitaa joustavasti. Hänen metsistään löytyy niin tyypillistä talous- ja sekametsää kuin jatkuvakasvatteistakin.
– Metsää on hoidettava sen mukaan, millainen on kasvupaikka. Joskus aukot ovat tarpeen, jonnekin taas sopii jatkuvakasvatteinen. Kun tavoittelee hyvää sahatavaraa, kannattaa antaa kasvaa mieluummin vähän liian tiheään kuin harvaan.
Kun isännän kiireinen päivä painuu mailleen, hän lämmittää saunan oman metsänsä puilla. Sitten hän istahtaa lauteille, heittää kuupallisen kiukaalle ja levollisena tuijottaa kaunista ja rauhaisaa leppäpaneeliseinää. Lämmin tunne huuhtoo sielua; itse valitut, itse kaadetut ja itse sahatut puut jatkavat näin uutta elämäänsä.
Yhteismetsän perustaminen esimerkiksi perheen kesken on harkinnan arvoinen asia, mikäli puustoa on riittävästi. Tähän kannustaa myös kevyempi verotus. Posiolainen yrittäjä Marko Poropudas perusti yhteismetsän omille mailleen.
Maa- ja metsätalousverotukseen tuli viime ja tänä vuonna joitain muutoksia, jotka parantavat maa- ja metsätilan verosuunnittelumahdollisuuksia. Ne kannattaa hyödyntää heti kevään veroilmoituksessa.
Pystykaupassa tukin katkonta on puun myyjälle usein taloudellinen riski. Ostajalla ei ole velvollisuutta katkoa tukkia siten, että tukkisaanto on mahdollisimman suuri.
Metsän vesitaloudesta huolehtiminen uudistusaloilla ja suometsissä on puuston kasvun kannalta keskeinen tekijä. Ojituksen tarpeellisuutta on tutkittu yhä liian vähän etenkin jatkuvapeitteisessä suometsätaloudessa.
Ulkoriveissä kasvanut syysvehnä tuotti kaistasekaviljelyä tutkineessa kokeessa yli kaksinkertaisen sadon keskiriveihin verrattuna. Tutkijat kehittivät puimuriin omat kaistasukset parantamaan kaistojen puintia, ja tutkimusta viljelytavan hyödyistä tarvitaan lisää.
Lakiosa ei periaatteessa kuulu maatilan sukupolvenvaihdokseen, mutta käytännön elämässä on viisasta huomioida se tilakaupan yhteydessä. Lakiosan tarkoituksena on, että kaikki lapset saavat vanhemmiltaan perintönä jotakin – vähintään lakiosan. Vanhemmat eivät voi siten jättää ketään lapsistaan niin sanotusti perinnöttömäksi, vaan laki takaa kaikille osansa vanhempien perinnöstä. Maatilan ja maanviljelijöiden kohdalla lakiosalogiikka saattaa olla haasteellinen. Miten huomioida
Tapaturmat ja sairauskohtaukset tulevat ilmoittamatta. Maatilayrityksen tärkeimpien talousasioiden hoitamiseen tulisi olla varahenkilö, jolla on lupa käyttää yrityksen tilejä ja hoitaa muitakin talousasioita.
Tampereella pidetyn KoneAgria 2025 -näyttelyn yhteydessä lehdissä näki uutisointia, että kävijöiden mielissä oli havaittavissa selvää optimismia. Jos näin oli, niin kävijöiden keskuudessa tehdyt kyselyt tuonevat aiheeseen jotain valaistusta. Kuitenkin muutamien tosiasioiden analysointi on paikallaan. 1990-luvun alusta lähtien neljä maakunnallista kesänäyttelyä on vähentynyt yhteen kesä- ja syksynäyttelyyn sekä lukuisaan määrään paikallisia näyttelyitä. 30–40 vuotta sitten kussakin
Maatalousyrittäjien tulevaisuudenuskoa voidaan vahvistaa nuoria viljelijöitä tukemalla ja hakemalla leveämpiä harteita isojen investointien kantamiseen.
Maatilojen investointiproblematiikka on ollut viime vuosina vahvasti esillä: miten turvata maatalouden ja -tilojen jatkuvuus? Asia on noussut yhdeksi kiinnostavimmaksi ja merkittävimmäksi maa- ja metsätalouden laaja-alaisessa kentässä. Ammattimedian tuottaja on siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että saa päivittäin työkseen kaivella maataloussektorin eri puolia ja perehtyä aiheisiin. Lehden sisältöä työstäessä EU-politiikkaa käsittelevän jutun lause pysäytti perusteelliseen pohdintaan: "Tilakoosta
