Pystykaupassa tukin katkonta on puun myyjälle usein taloudellinen riski. Ostajalla ei ole velvollisuutta katkoa tukkia siten, että tukkisaanto on mahdollisimman suuri.
Leimikosta saatavan tukin kuutiomäärät ratkaisevat puukaupan kannattavuuden ja tuoton varsinkin nyt, kun mänty- ja kuusitukin hinnat ovat huipussaan. Maanomistajan intressi on myydä mahdollisimman paljon tukkia, mutta puunostajan intressi voi olla muukin kuin maksimaalisen tukkimäärän ostaminen.
– Laki ei määrää katkontatapaa. Siitä kannattaa sopia selvästi, mutta tätä kaikki puunostajat eivät halua. Uusi runkohinnoittelu poistaa katkontaan liittyvän riskin, metsäoikeuteen perehtynyt varatuomari Matti Kiviniemi sanoo.
Pystykaupassa puunostajien väliset eroavaisuudet tukin katkonnassa voivat aiheuttaa samassa leimikossa puun keskihintaan helposti viiden euron hintaeron kuutiolta. Suurissa leimikoissa puhutaan kokonaisuutena jo tuhansien eurojen erosta.
– Jos myydään tuhannen kiintokuutiometrin tukkileimikko, ja puun kuutiohinta putoaa katkonnan takia viidellä eurolla, on puun myyjän menetys 5 000 euroa, Pölkky Oy:n puunostajana parikymmentä vuotta toiminut rovaniemeläinen Sami Oinas vertailee.
Nykyään Oinas toimii metsätalousyrittäjänä ja metsäkiinteistöjen arvonmäärittäjänä.
Hän huomauttaa, että joissakin tapauksissa mäntyainespuun keskihinta saattaa tippua katkontaerojen takia jopa 10 eurolla.
Erot tukin saannossa eli tukkiprosentissa puunostajien välillä johtuvat suurelta osin siitä, ettei puukauppasopimuksissa ole aina selkeää määräystä katkoa runkoja siten, että tukkisaanto olisi mahdollisimman suuri.
Jollei ostajan tarjoamassa sopimusmallissa ole tukkisaannon maksimointiin velvoittavaa pykälää, puunmyyjä voi yrittää sisällyttää sopimukseen tällaisen pykälän, mutta riskinä saattaa olla puukaupan kariutuminen.
Yleisissä puukauppaoppaissa puunmyyjiä kannustetaan neuvottelemaan puukauppaan kunnon ehdot.
– Ehdoista on käytännössä mahdollista neuvotella vain siinä tapauksessa, kun myyjällä on paljon metsäpinta-alaa, käytännössä satoja hehtaareita, Kiviniemi sanoo.
Kiviniemi toteaa, että sopimus on ”sosiaalisen voiman ilmentymä”. Vahvempi osapuoli on kauppakumppaneista se, jolla tätä sosiaalista voimaa on enemmän.
– Sopimisen vapaudesta ei puukauppasopimuksissa kannata puhua.
Runkojen katkontaa leimikoissa ohjataan katkonta- eli apteerausohjeilla, joita puunostajat painottavat sen hetkisten puunhankintatarpeidensa pohjalta. Ohjeet ovat sähköiseen muotoon ohjelmoituja tavoiteprosenttirajoja tai arvotaulukoita, joita on asetettu ennakkoon eri tukkimitoille.
”Aptit” imuroidaan netin kautta harvesterin tietokoneeseen, jossa ne ovat ohjeena katkontaa tekevälle kuljettajalle. Tavaralajikaupassa puunmyyjä ei tiedä, mikä on puunostajan tukin tarve sillä hetkellä, kun leimikkoa ruvetaan hakkaamaan.
– Pystykauppasopimus on avoin valtakirja, koska katkonta vaihtelee kulloinkin vallitsevien suhdanteiden mukaan, Sami Oinas huomauttaa.
Oinas tietää tapauksia, joissa tukkia on siirtynyt katkonnan aikana kuiduksi jopa 20–25 prosenttiyksikön verran.
– Siitä ei kuitenkaan ole kyse, että puunostajat pyrkisivät tietoisesti huijaamaan puunmyyjää.
Matti Kiviniemi arvioi, että niin kauan kun pystykauppaa tehdään vakiintuneiden ostajien kanssa, kaupankäynnin voi olettaa perustuvan rehellisyyteen.
– Hinnoissa voi toki olla vedätystä, eikä kaikkia faktoja ehkä aina kerrota.
Tavaralajikauppa on yleensä haasteellista puun myyjälle, sillä puuta myydään harvoin, eikä monillakaan ole osaamista puukaupan tehokkaaseen kilpailuttamiseen, joka on tavaralajikaupassa suorastaan välttämätöntä.
Nykyään metsänomistajat asuvat usein kaukana metsästään, eikä heillä aina ole tarkkaa käsitystä oman metsän puuvarannosta.
– Aktiiviset metsätalouden harjoittajat voivat olla hyvinkin tietoisia oman metsänsä tukki- ja kuituvarannoista ja puuston arvosta, Oinas korostaa.
Puun ostaja tutkii myyntiin tarjotun leimikon ennen ostamista, joten hänellä on tieto kaupan kohteesta ja hyvä käsitys kohteen hakkuusaannosta.
Oinas patistaa myyntiaikeissa olevia kilpailuttamaan leimikot laajasti ja käyttämään kilpailutuksessa metsäammattilaisten apua, elleivät omat taidot riitä.
– Kilpailutus kannattaa aina, sillä puunostajat eivät välttämättä katko tukkia siten, että tukki otettaisiin rungosta sataprosenttisen tarkasti. Muutaman sadan euron panostus kilpailutukseen voi tuoda tuhansia euroja paremman puukauppatilin.
Ensimmäinen ajatus tukkipitoisen leimikon kohdalla voi olla sen myyminen paikalliselle sahalle, mutta se ei ole aina paras vaihtoehto kauppakumppaniksi. Sahateollisuus hakee optimaalista jakaumaa ja niitä mittoja, joille sillä on tarvetta, mikä harvemmin palvelee puunmyyjän etua.
– Jos tukille ei sillä hetkellä ole käyttöä kysynnästä johtuen, motomies tietää tämän.
Tukkisaantoon merkittävästi vaikuttava tekijä on harvesterin kuljettajan taitotaso ja hakkuutekniikka.
Keinot ”tukin ottamiseen” ovat vastavalmistuneilla hakkuukoneen kuljettajilta vielä hakusessa. Ammattitaito kehittyy vasta vuosien työskentelyn jälkeen, sillä koulussa opitaan ainoastaan perusteet.
– Opettaja ei ehdi istumaan jokaisen opiskelijan kanssa ohjaamossa kovinkaan kauan.
Oinas sanoo, että varsinkin pohjoissuomalaisessa puussa on paljon vikoja, eikä katkontaa tulisi tehdä orjallisesti aptien mukaan. Puunostajan apteissa voi olla voimakaskin painotus, mutta apteja pystyy ohittamaan käsiajolla.
– Pituuden jatkaminen ja lyhentäminen rungon laadun mukaan, latvanvaihdot, tyvilumpit, välilumpit ja poikaoksat, Oinas luettelee.
Lumppien tekemistä ei monikaan puunostaja suosi ja jotkut jopa mainostavat myyntivalttina sitä, ettei hakkuusta jää lumppeja metsään.
Järeästä tukista voi lumpata metsään puolikin metriä, ja tässä maanomistaja vielä pärjää. Ilman lumppausta tukkia siirtyy kuiduksi ja runkojen hinta kuihtuu samassa suhteessa.
– Lengosta tukkirungon tyvestä saatetaan osaamattomuuden takia katkaista 2,7 metrin kuitupölli sen sijaan, että siitä sahattaisiin irti puolen metrin lumppi, joka useimmissa tapauksissa riittäisi, Oinas selvittää.
Harvesterin koura ei tunnista rungon laatua, joten tukin laatu on täysin kuljettajan näppien varassa. Toisaalta kuljettajakaan ei näe moton kourassa olevaa runkoa joka suunnasta, joten tukkileikoista tulee välillä raakkia.
Kuljettajan pitää havaita viat rungosta jo ennen kuin koura on puun kyljessä. Perinteiset ohjeet pätevät yhä: puu on katsottava pystyyn ennen kuin siihen kosketaan.
– Jos tukista tulee kuitua ilman pätevää selitystä, syytä voi hakea kuljettajan taidoista. Eroa ei välttämättä ole siinä, kuka on puunostaja.
Puunmyyjän kannattaa seurata hakkuun edistymistä ja katkontaa maastossa. Ellei tähän kykene itse, kannattaa hakkuun valvontapalvelu hankkia asiansa osaavalta metsäammattilaiselta.
Sami Oinas on huomannut, että usein harvesterin kuljettajakin motivoituu keskittymään katkontaan, kun valvoja vierailee työmaalla.
Metsäteollisuuden isot investoinnit lisäävät selvästi kuitupuun käyttöä ensi vuonna. Kasvu korjataan yksityismetsistä. Pellervon Taloustutkimus PTT ennustaa, että kysynnän kasvu kohentaa jonkin verran puun hintaa. Mäntytukin ja -kuidun hinnat ovat nousussa.
Huolellisesti tehty tukkien katkonta eli apteeraus ropisuttaa metsänomistajan laarin tukun euroja. Myös leimikkoon sopivat mitta- ja laatuvaatimukset ratkaisevat puukaupan onnistumisen.
Puolet Suomen metsistä siirtyy nuoremmalle sukupolvelle vasta perinnönjaon kautta. Onnistunut omistajanvaihdos olisi helpompi toteuttaa, kun kaikki osapuolet ovat vielä elossa.
Eri-ikäisrakenteisella metsänhoidolla haetaan parasta pitkän aikavälin tuottoa. Metsänhoitotapaan innostunut metsänomistaja katsoo asiaa myös maisemallisesta, riistanhoidollisesta ja virkistyskäytön näkökulmasta.