Pihkaa kerätään Suomessa noin 2 000 kiloa vuodessa, lähinnä kosmetiikka- ja lääketeollisuuden käyttöön. Kysynnän odotetaan kasvavan, kun biotalous etsii uusiutuvia ja antibakteerisia luonnonraaka-aineita. Pihkan kerääjiä kouluttaa urjalalainen Johanna Talvitie.
Pihkaa on käytetty vuosisatoja luonnon omana antibioottina. Se desinfioi, nopeuttaa kudosten uusiutumista ja suojaa haavoja bakteereilta ja lialta. Pihkalla on hoidettu niin palovammoja, paiseita kuin ärtyneitä hyönteisten puremiakin.
Nyt pihkan arvo on jälleen nousussa, kun biotalous ja luonnonkosmetiikka hakevat kestäviä, antibakteerisia raaka-aineita. Metsä tarjoaa siihen runsaasti luonnollisia vastauksia.
Pihkan keruu ei kuitenkaan ole pelkkää metsäkävelyä – se on tarkkaa työtä, johon tarvitaan maanomistajan lupa, oikeat välineet ja hyvät perustiedot jatkojalostuksesta. Alan toimijoita ei ole montaa, mutta sopivia pihkakuusia on riittämiin.
Yksi tunnetuimmista pihkan keruun kouluttajista on Urjalassa asuva Johanna Talvitie. Hän kiinnostui luonnontuotteista pohdittuaan, kuinka omaa metsää voisi hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti.
– Kouluttauduin luonnontuoteneuvojaksi ja aloin kehittää pihkaan liittyvää keruuketjua oman yritykseni, Väkipuu-toiminimen kautta, metsurinakin työskennellyt Talvitie kertoo.
Opintojensa aikana Johanna Talvitie kehitti koulutuksia sekä kerääjille että jatkojalostajille. Hän loi sopimustuottajamallin, jossa raaka-aine kulkee koulutetun kerääjän kautta voidevalmistajille.
Kerääjiä kouluttaessaan Johanna törmäsi usein kynnyskysymykseen: kuka ostaa pihkaa?
– Siksi päätin luoda koko ketjun aina koulutuksesta ostoon ja myyntiin, jotta kaikilla osapuolilla olisi selkeä toimintamalli.
Suomessa käytetään keruussa kahta menetelmää, jotka eroavat huomattavasti toisistaan. Passiivikeruussa otetaan talteen luonnollisesti puuhun kuivunut pihkakertymä, eikä siinä vaurioiteta puuta millään lailla. Siten se ei vaikuta puutavaran arvoon, koska puuhun ei tehdä uutta vauriota.
Aktiivikeruussa pihkaa valutetaan pintapuuhun asti tehdystä sulkamaisesta tai enemmänkin kalanruotoa muistuttavasta viiltokuviosta, joka ohjaa pihkavuon suppilon kautta puhtaaseen keräyspussiin.
Molempien pihkalaatujen antibakteeriset ominaisuudet on tutkimuksissa todettu yhtä hyviksi. Valutettu pihka on kuitenkin jatkojalostajalle helpompaa käsiteltävää, koska se liukenee uuttoaineisiin hyvin ja sisältää vähemmän roskaa kuin passiivisesti kerätty pihka.
Metsänomistajalle pihkan keruu tarjoaa lisäarvoa, mutta työssä on oltava huolellinen. Pihkakertymä syntyy puun vaurioituessa, ja yleensä pihkaa valutetaan tukkikokoisista kuusista.
Suomessa yleisin on passiivipihka, joka kerätään kuusen rungosta, kun siihen on luonnollisesti muodostunut pihkakertymä. Se on helppo ottaa talteen ja sopii hyvin pienimuotoiseen kokeiluun.
– Jos metsänomistaja kiinnostuu pihkasta, kannattaa aloittaa passiivikeruulla. Siitä voi tehdä vaikka omaa pihkavoidetta. Koska passiivipihkan keruu kohdistuu yleensä vaurioituneisiin tai jo kuitupuuksi meneviin runkoihin, se ei heikennä metsän arvoa.
Passiivipihkaa voi löytää monenlaisista metsistä, yleensä kuitenkin vähän vähemmän säntillisesti hoidetuista metsistä, joissa vahingoittuneet puut ovat säilyneet.
– Passiivipihka on laadukasta ja sisältää paljon vaikuttavia aineita. Puu erittää siihen enemmän luonnollisia parantavia yhdisteitä, joita ei synny niin runsaasti aktiivisessa valutuksessa, Talvitie sanoo.
Aktiivikeruussa käytetään perinteisiä välineitä – puukkoa tai kourumaista terää – ei siis koskaan moottorisahaa. Valutuskuvio tehdään kuoren ja nilakerroksen läpi pintapuuhun saakka, mutta ei syvemmälle, sillä liiallinen viilto heikentää puun arvoa.
– Kun kuori ja nila viilletään hallitusti, puu alkaa erittää pihkaa suojaksi taudinaiheuttajia ja hyönteisiä vastaan. Tämä pihkavirta johdetaan talteen haavan alapuolelle kiinnitettyyn astiaan, Talvitie havainnollistaa.
Valutuksesta on käytetty nimitystä tappaus. Tapattuja puita on muinoin käytetty Suomessa muun muassa hartsin valmistukseen. Liiallinen tappaus tappaa puun, mistä nimitys on saanut alkunsa.
– Valutuksessa ei ole vielä vakiintuneita käytäntöjä. Itse käytän ruostumattomasta teräksestä tehtyä ohjainta ja minigrip-pusseja. Roskaa tulee aina jonkin verran, mutta jatkokäsittelyssä pihka puhdistetaan ja uutetaan, Johanna Talvitie selventää.
Valutus on yleensä kannattavinta tehdä hyväkuntoisissa, järeissä, päätehakkuuikäisissä metsissä, joissa puuston arvo on kova. Valutuspuut on syytä kaataa vuoden kahden sisällä keruusta, jotta niihin ei kehity väri- tai lahovikaa.
Valutus kaipaa vielä menetelmäkehitystä ollakseen kerääjälle kannattavaa, mutta potentiaalia on paljon. Talvitie neuvookin, että valutusta kannattaa aluksi harjoitella muutamalla puulla, jotta saa tuntuman työhön.
Pihkankeruun kannattavuus riippuu monesta tekijästä. Ammattitaitoinen kerääjä voi tehdä sulan maan aikaan sievoisen tilin ja innokas harrastaja päästä kelvollisiin lisäansioihin.
Yhdestä puusta voi saada jopa puoli kilogrammaa pihkaa kesässä, kun valumaviillot tehdään molemmille puolille runkoa eri aikaan alku- ja loppukesästä. Tavallisin saanto on satakunta grammaa.
Passiivipihkan keruu on yksinkertaisempaa ja sopii hyvin omistajan omaan metsään – tarvitaan vain puhtaat työvälineet ja säilöntäosaamista. Kuivuneessa pihkassa on myös enemmän parantavia ainesosia kuin juoksevassa pihkassa.
Keruusaaliin hinta määräytyy monen tekijän perusteella, mutta tällä hetkellä se vaihtelee 30–100 euron välillä kiloa kohti. Useat luonnonkosmetiikan valmistajat ovat kiinnostuneita pienistäkin eristä.
– Valutettu pihka on arvokkaampaa, koska se vaatii enemmän työtä, Talvitie sanoo.
Hän suosittelee aina tekemään ostajan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa määritellään pihkan laatu ja tavoitemäärä.
Pihkan keruu ei kuulu niin sanottuihin jokaisenoikeuksiin, vaan siihen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Ammattimaisempi keruu on keskittynyt Pohjois-Suomen alueille, ja korjuuaika on kevättalvesta syksyyn saakka.
– Metsähallituksen maille voi ostaa luvan passiivipihkan keruuseen, mutta valutuskuvioita ei niihin puihin saa tehdä, Johanna Talvitie muistuttaa.
Hyviä keruupaikkoja ovat sähkölinjojen reunametsät, joissa puut saavat paljon valoa ja lämpöä. Valutusta voi tehdä omissa metsissä tai luvanvaraisesti sellaisissa kohteissa, jotka on tarkoitus hakata lähivuosina.
Pihka tarjoaa mahdollisuuden lisäansioihin ja luonnossa liikkumisen iloon. Monelle se on myös portti laajempaan kiinnostukseen metsäluonnon tarjoamista antimista.
Luonnontuotteista saatava tulo on tietyin rajoituksin kerääjälle verovapaata, aivan kuten metsämarjoista ja sienistä. Parhaiten alan koulutustarjontaa voi seurata keväällä Luonnonvarakeskuksen (Luke) sivuilta, josta saa yhteystietoja pihkankeruukursseja vetäville kouluttajille ja yrityksille.
Koivupilkkeen kysynnälle ei näy loppua, kun sähkön hintapiikit hipovat pilviä. Polttopuut varataan nykyään hyvissä ajoin, mutta toimituserien koko on pienentynyt, kertoo polttopuita urakoiva metsätilan isäntä Ali Vaarala.
Metsien hiilensidontaa voi parantaa tekemällä taimikonhoitotyöt ajallaan, välttämällä voimakkaita harvennushakkuita ja lykkäämällä metsän uudistamista, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jari Hynynen.
Silmälle sopiva ja virkistyskäyttöä palveleva metsä päätehakkuun jälkeenkin. Tämä oli metsänomistaja Kaisa Vasama-Kakon toive ja tavoite, kun puunkorjuu rakkaasta kotimetsästä kävi ajankohtaiseksi.
Metsän omistamiselle on monta muotoa. Osakeyhtiömuotoinen omistus tarjoaa metsänomistajalle joitain etuja, ja usein sitä harkitaan verotuksellisista syistä. Metsävähennystä ei voi hyödyntää oy-metsässä.
Viljelyn arki muuttuu teknologian myötä, eikä sen hyödyntämiseen ole yhtä mallia. Joku pärjää tarkoituksella vähällä, toinen nojaa vahvasti innovaatioihin, teknologiaan ja dataan. Suurin joukko asettuu jonnekin näiden välimaastoon ja sovittaa uusia ratkaisuja käyttöön askel kerrallaan. Maatalousalan kehitys tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, mutta samalla se pakottaa tekemään valintoja. Jossain vaiheessa jokainen yrittäjä joutuu päättämään, mitä järjestelmiä
Maaseudulle elintärkeän yksityistiestön ja siltojen korjausvelka on kasvanut hirmulukemiin. Valtion säästölinja syventää tienkäyttäjien ahdinkoa. Rahat eivät riitä myöskään yleisen kylätieverkoston tarvitsemiin korjauksiin.
"Kaikella on aikansa, ja aikansa on joka asialla taivaan alla" – Saarn. 3:1. Arvelutti pitkään lainata edellistä lausetta tämän jutun motoksi. Ovathan nämä Nollarajan tarinat kosketelleet sananmukaisesti maallisia aiheita – maa- ja vähemmän metsätaloutta, mutta kuitenkin niihin liittyneitä teemoja. On jäähyväisten ja tunnustuksen aika – kerron, miten kirjoitteluni Maatilan Pellervossa vuonna 1998 alkoi. "Vanhan" Pellervon
Maatiloilta virtaa jatkuvasti tietoa palveluiden toimittajille. Yksittäisten tilojen tuotantotiedot ovat arvokasta raaka-ainetta palveluiden kehittämisessä ja markkinoinnissa. Tiedolla tulisi olla rahallista arvoa myös tiedon tuottajalle.
Kukkiva aluskasviseos lisäsi biodiversiteettitutkimuksessa pölyttäjiä viljapelloille. Aluskasvit vähensivät pilottitiloilla myös viljojen kasvitautien määrä ja rikkakasveja. Satotasoissa ei ollut merkitseviä eroja eri vaihtoehtojen välillä.
Maatalousyrittäjän menestys nojaa tuotannon hallintaan ja vahvaan talousosaamiseen, mutta kaikkein kriittisin tekijä on itsensä johtaminen. Se on yrittäjyyden haastavin ja ratkaisevin osa-alue, joka sitoo kokonaisuuden yhteen.
