Kokkilan tilalla Petäjävedellä käännettiin yhdeksän vuotta sitten uusi lehti nuorten isäntien aloittaessa tilanpidon. Ensimmäinen askel kohti nykyaikaista maidontuotantoa oli pyöreän pihaton rakentaminen.
Kun maatalousyhtymä Otto ja Topi Kokkila perustettiin, vuodelta 1899 rakennetussa kivinavetassa märehti parisenkymmentä lehmää ja jonkin verran nuorta karjaa. Oli selvää, että tuotantotiloja oli nykyaikaistettava, sillä silloiset rakennukset eivät antaneet mahdollisuuksia tuotannon kehittämiseen.
Maidontuotannon jatkaminen oli luonnollista, sitä kun oli tilalla tehty vuosikymmenet. ”Tilan perinteet myös velvoittivat. Äiti oli opettajana kirkonkylän koulussa ja hoiti silti sitkeästi lypsyt aamun illoin”, Topi ja Otto kertovat.
Ensitöikseen nuoret isännät ryhtyivät uuden navetan suunnitteluun. Muualla Pohjoismaissa oli rakennettu muutamia pyöreitä pihattoja ja NHK-keskuksen ehdotuksesta tilalle ryhdyttiin rakentamaan pilottikohteena Suomen ensimmäistä pyöreää navettaa.
Lähtökohtana oli tehdä niin paljon neliöitä, etteivät seinät olisi saman tien rajoittamassa.
Uuteen pihattoon tuli tilat 150 eläimelle, ja ensimmäinen robotti aloitti lypsyn tammikuussa 2008 ja toinen vuotta myöhemmin.
Lehmämäärää on kasvatettu koko ajan ja nyt lypsäviä on noin 160. Kolmas lypsyrobotti ostettiin käytettynä vajaa kaksi vuotta sitten.
”Nipin napin kahdellakin robotilla olisi selvitty, mutta kolmas tuo pelivaraa, jos joku koneista rikkoontuu”, Otto perustelee.
Toisaalta kun roboteilla ei ole ruuhkaa, arat ja muita hitaammin maitonsa antavat lehmät uskaltautuvat paremmin lypsylle. Aiemmin ne piti laittaa poistoon.
Kolmannen robotin hankkimisella ennakoidaan myös navettalaajennusta, jonka myötä lehmäluvun on tarkoitus nousta 230:een.
Robotit ovat Lelyn A3:sia. ”Joku voi pitää näitä museokaluina, mutta mielestämme ne ovat hyvin varmatoimisia. Lisäksi varaosahuollon vuoksi on tärkeää, että kaikki koneet ovat samaa tyyppiä”, Otto Kokkila jatkaa.
Lypsylehmistä kolmannes on ayrshirejä, kaksi kolmannesta holsteineja. Jalostamalla on onnistuttu saamaan tuottoisia ja rakenteellisesti hyviä lehmiä. Kokkilan lypsävien keskituotos on 10 400 kiloa vuodessa.
Pyöreässä pihatossa on monta hyvää puolta. Kaikki on lähellä ja karjaa voi tarkkailla tornitasanteelta.
Rakennuksen ulkopuolelle jaloittelutarhojen rakentaminen kävi kätevästi ja lisäksi ulos saatiin koneellisesti täytettävät ruokintapöydät. Katon rakenne on grillikotamainen ja se saa ilman hyvin virtaamaan. Luonnollinen ilmanvaihto onkin osoittautunut toimivaksi.
Pyöreässä muodossa on myös varjopuolensa. Navetassa on ritilälattia, jossa Lelyn puuhapete huolehtii lannanpoistosta. ”Siltä tuppaa jäämään katvealueita, mikä teettää jonkin verran käsityötä”, miehet myöntävät.
Alun alkaen navetassa oli täyttöpöytä. Siitä luovuttiin runsas vuosi navetan valmistumisen jälkeen ja täyttöpöydän tilalle rakennettiin vasikkala. Ruokintaan hankittiin telakoituva apevaunu, joka kulkee katossa kiskoilla. Vaunu täytetään traktorikäyttöisestä apevaunusta rehukatoksessa. Laitteiston tuotekehitystä on tehty oman kylän konepajan kanssa.
Uusia eläinsuojia on rakennettu ja vanhoja peruskorjattu kaiken aikaa. Nuorkarja muutti pyöreästä pihatosta vanhaan kunnostettuun kivinavettaan, missä vasikoilla on parsipaikat kolmessa rivissä ja rehu jaetaan mattoruokkijalla. Avokourunavetassa lannanpoisto tehdään köysiraapalla. Umpilehmille ja hiehoille on rakennettu oma siilonavetta.
Pyöreän pihaton ympärille on rakentunut muutamassa vuodessa valtava tuotantotilarypäs. Lisäksi on rakennettu lietealtaita, laakasiiloja, hakelämpölaitos ja suuri korjaamohalli. Piha-alueita on asfaltoitu hygienian parantamiseksi ja kuraongelman välttämiseksi.
Otto ja Topi Kokkila ovat kehittäneet tilaa valtavalla vauhdilla. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen tilan lehmäluku on liki kymmenkertaistunut ja peltoala seitsenkertaistunut.
Rakentamisen lisäksi on painoa pantu peltojen kunnostamiseen. Monet peltolohkot ovat pieniä, vain reilun hehtaarin kokoisia ja hajallaan, mikä vaatii tarkkaa kone- ja kuljetusketjun suunnittelua. Lisäksi monet pellot ovat olleet toissijaisessa käytössä ja siksi salaojitukseen, kivien poistoon, lohkojen yhdistämiseen ja tierakenteiden vahvistamiseen on ollut pakko investoida.
”Ei kannata kylvää, jos rehua ei saa märkyyden vuoksi korjuuseen”, Topi Kokkila perustelee.
”Nyt pellot on saatu siihen kuntoon, että voimme paneutua viljelytekniikan hiomiseen ja satotason kasvattamiseen.”
Peruskunnostuksen lisäksi myös uutta peltoa on raivattu hehtaaritolkulla. Hän laskee peltojen kunnostukseen menneen vuosittain 10 000–20 000 euroa, joskus enemmänkin.
Peltojen pH-arvoa on parannettu UPM:n Jämsän paperitehtaalta saatavalla tuhkalla. Se on erinomaista maanparannusainetta, sillä paperitehtaan keräyspaperin käsittelyprosessiin käytetään kalkkia.
”Valitettavasti monet muutkin ovat keksineet edukkaan tuhkan käytön, ja siitä alkaa olla pulaa”, Otto ja Topi harmittelevat.
Maitotilallisia kismittää nykyinen tukipolitiikka, joka jopa kannustaa leväperäiseen viljelytapaan. Kasvinviljelytilat luonnollisesti pyrkivät optimoimaan tuet, mutta käytännössä se tarkoittaa, että peltoa on hukkakäytössä.
”Tukikäytäntö suorastaan suosii hömppäheinän viljelyä. Samanaikaisesti kuitenkin karjatilat tarvitsevat lisää peltoa ja laadukasta, halpaa ruokaa”, Topi kritisoi.
Karjankasvattajille uudet tukiehdot ovat merkinneet entistäkin tarkempaa kirjanpitoa hoitotoimista. ”Jos joku seikka on unohtunut merkitä, siitä saattaa seurata kohtuuttomat sanktiot”, Otto sanoo.
Kokkiloille peltoalan kasvattaminen on ollut paikoin työlästä, ja uutta vuokramaata on jouduttu hankkimaan jopa kymmenien kilometrien päästä. Jotta homman saa toimimaan, edellyttää se huomattavaa logistiikan suunnittelua ja harkintaa, mitä kannattaa tehdä omana työnä ja mitä teettää ulkopuolisilla.
Lähipeltoja viljellään lypsylehmien ehdoilla ja niitä lannoitetaan karjanlannan lisäksi. Nurmirehu korjataan ajosilppurilla säilörehuksi laakasiiloon.
Kauimmaisilla pelloilla viljellään umpilehmien ja hiehojen heinää. Ne korjataan paalaamalla, kuljetetaan rekalla tilalle ja säilötään tuubeihin.
Viljaa viljellään 40 kilometrin päässä Puuppolassa Jyväskylässä. Vilja säilötään murskeena ja sekoitetaan appeeseen.
Peltotöistä noin puolet tehdään omana työnä, ja puolet teetetään urakoitsijoilla. ”Omalla työllä on hintansa, ja on muistettava töiden tärkeysjärjestys. Siksi kaikkea ei ole viisasta yrittää tehdä itse”, isännät korostavat.
Konehommat ovat kuitenkin molempien miesten mieleen.
”Nautin peltotöistä. On melkein kuin lomalla olisi, kun saa ajaa traktoria ja näkee nopeasti työnsä tuloksen”, Topi sanoo ja Otto säestää.
Peltotyöt alkavat tilalla jo varhain, heti lumien lähdettyä, sillä silloin on kuivikkeen korjaamisen aika. Lehmien kuivikkeena nimittäin käytetään viljanolkea imukykyisempää ruokohelpeä.
Rakentaminen ja laajentaminen on ollut jokavuotista, samoin kuin peltojen kunnostus ja eläinmäärän lisäys. Nyt perusrakenteet ovat ajanmukaiset.
”Tahti saattaa ulkopuolisesta näyttää ylimitoitetulta, mutta kyllä tässä on koko ajan ollut järki mukana”, maatalousyhtymän isännät toteavat.
Yksi Kokkiloiden perusperiaate on se, ettei mitään jätetä yhden kortin varaan. Lehmänavetassa robotin rikkoontuminen ei pysäytä koko tuotantoa eikä yhden työntekijän sairastuminen heilauta koko korttitaloa.
”Meillä on sikäli hyvä tilanne, että meitä on monta. Otto hoitaa lehmäpuolen, minä nuorkarjan ja rakentamisen, lisäksi avopuolisoni on mukana tilan töissä. Lisäksi tilalla on kaksi vakituista työntekijää ja yrittäjälomittaja, Topi selvittää.
Peltotyöt tehdään porukalla. Tilan töissä apuna häärivät tarvittaessa myös Ossi-veli sekä Mirja-äiti. Lisäksi maatalousyhtymällä on tilapäistyövoimaa reservissä. ”Kun ei aina tarvitse puurtaa hulluna, työ myös maistuu mukavalta”, Topi lisää.
Lähes kolmesataa eläintä ja 350 viljelyhehtaaria on melkoinen tinki hoidettavaksi. Maatilaa on hoidettava kuin mitä tahansa muutakin yritystä, suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti. Silti Topin mielestä maatalousyrittäjälle on eduksi suhtautua asiaan elämäntapamaisesti eikä juuttua laskemaan työtunteja. ”Muuten pahoittaa mielensä.”
Ammatinvalintaansa molemmat isännät ovat tyytyväisiä. Työ on vaihtelevaa, sillä pelto-, karjanhoito- ja rakennustyöt vuorottelevat. ”Milloinkaan tämä ei käy puisevaksi.”
Jos olisi jumiuduttu vanhaan kiviseen parsinavettaan, tuotantomuotoa olisi jo vaihdettu. ”Robottilypsyn myötä työ on tullut mielekkäämmäksi, se tuo joustoa päivärytmiin ja antaa mahdollisuuden myös vapaa-ajan harrastuksiin”, Otto toteaa.
Maatalousyhtymä Kokkilan tämän vuoden urakkana on uusi vasikkala. Viime vuosien kaltainen rakentamistahti ei olisi mitenkään ollut taloudellisesti mahdollista, ellei niin paljon olisi voitu tehdä omana työnä. Sen arvo on kuusinumeroinen summa.
Topi on haka kaivinkoneen puikoissa ja esimerkiksi kaikkien rakennusten pohjatyöt on tehty omana työnä. ”Rakentaminen ja konetyöt ovat minulle mieluisia ja vuosien harjoittelun jälkeen osaan ne hyvin.”
Rakentamiskustannusten jatkuvaa nousua isännät kritisoivat. Heidän mielestään Suomessa navettarakentamisesta on tehty aivan liian monimutkaista ja siksi se myös maksaa valtavasti. Navettaratkaisuja pitäisikin yksinkertaistaa ja suosia standardiratkaisuja.
Kokkilan tilalla on rakentamisessa hyödynnetty paljon kierrätysmateriaaleja, minkä vuoksi materiaalikuluja on onnistuttu alentamaan huomattavasti. Monilta työmailta jää käyttökelpoista tavaraa: esimerkiksi tietyömailta maatilalle sopivia kaiteita, rakennusten purkutyömailta metallirakenteita, lisäksi maalämpöporauksissa käytettäville poraputkille on monta uusiokäyttömahdollisuutta.
”Hyvä yhteistyöverkosto eri alojen toimijoiden kanssa on tästä syystä jokaiselle maatalousyrittäjälle ensiarvoinen apu”, Topi korostaa.
Kokkiloiden suunnitelmana oli laajentaa tänä vuonna myös lypsylehmäpihattoa. Maidontuotannossa hinta- ja markkinatilanteet ovat viime ajat olleet niin epävarmoja ja täynnä mullistuksia, että oli viisainta panna laajennussuunnitelma hetkeksi jäihin.
”Jos uhkakuvia oli viisi, ne näyttävät kaikki toteutuvan. Pahinta on, ettei Venäjä vedä eikä Kiina osta”, Otto ja Topi Kokkila toteavat.
He ovat hyvillään siitä, että juuri nyt lisäinvestoinneille ei ole hengenhoppua, toisin kuin tilanpidon alkuaikoina. Nyt heillä on hyvä sauma keskittyä nykyisten toimintojen parantamiseen, laadun kehittämiseen ja viljelyn tehostamiseen.
Pyöreän pihaton poikien päivät ovat työntäyteisiä, mutta silti he kokevat yrittämisen mielekkäänä. Tilalla on yrittäjälomittaja, joten myös vapaa-aikaa on mahdollisuus järjestää. Otto käy oppimassa uutta meijerin järjestämillä ammattimatkoilla. Topille paras mahdollinen tapa rentoutua on metsätyöt. ”Ne ovat mieluisin harrastus, kuin lomalla olisi.”
Pietinmäen tilalla kokeillaan rohkeasti uutta. Syksyllä valmistuneessa kolmiseinäisessä pihatossa lypsylehmät makaavat kompostipohjalla ja lannasta talteenotettava lämpö hyödynnetään käyttöveden ja lypsyaseman lattialämmityksessä. Muita vastaavia ratkaisuja ei Suomesta tiettävästi löydy.
Kiviluoman tilan uusi, kahden robotin pihatto on suunniteltu toimivuus ja helppohoitoisuus edellä. Vastavalmistuneeseen pihattoon on monistettu vanhassa pihatossa hyväksi havaitut ratkaisut ja korjattu puutteet. Lopputuloksena on selkeäpiirteinen, valoisa ja hiljainen pihatto ajanmukaisella tietotekniikalla varustettuna.
Essi ja Ville Korhonen Valolan tilalta Rautalammilta rakensivat viime vuonna kahden robotin pihaton. Sinne iskeneen sorkanvälin ajotulehduksen nuori viljelijäpari sai nujerrettua tarkalla karjasilmällä ja ahkeralla sorkkapesulla.
Kari Mäkelän ja Seija Latvan alkuvuodesta valmistuvassa innovatiivisessa pihatossa on kolme peruslähtökohtaa: eläinten hyvinvointi, helppohoitoisuus ja energiatehokkuus.
