Siirry sisältöön

Pihka tuoksuu vahvasti, kun tamperelainen metsänomistaja Kati Korhonen tähyää korkeiden puupinojen lomasta äitinsä kanssa omistamaansa Vasikkasaareen Ruoveden Tuuhoskylässä.

– Saaresta on lähtenyt todella paljon puuta, mutta se olikin aika luonnontilainen ja tukkoinen, Korhonen kertoo varastopaikalla ja hämmästelee pinossa olevien tukkien tyviläpimittaa.

Mantereelta on Vasikkasaareen matkaa puoli kilometriä. Välissä on Tarjannevesi. Saaressa on juuri päättymässä hevosvoimin toteutettu hakkuu.

– Onhan se metsänomistajalle kalliimpi vaihtoehto kuin konekorjuu, mutta metsällä on minulle ensisijaisesti muuta kuin taloudellista arvoa.

Hevossavotassa kustannuksia kertyy metsä­töiden lisäksi matkoista ja majoituksesta sekä hevosten kuljetuksesta ja huollosta.

Jäätiellä Korhosta vastaan tulee kaksi vaaleaa, isokokoista hevosta, jotka vetävät perässään metsävaunua.

Ruunat Paroni ja Pläsi ovat 12-vuotiaita percheroneja eli ranskalaisia työhevosia. Ne ovat viemässä tukkikuormaa varastopaikalle. Hevosia ohjastaa ajuri Ralf Sundvik Pedersörestä.

– Pläsi käy aamuisin aika kuumana. Iltapäivää kohden se rauhoittuu. Aina kun puran kuormaa, tarjoan hevosille heinää. Kahden kuorman jälkeen annan niille vettä ja vähän kauraa.

Eläinrakas Kati Korhonen pysähtyi rapsuttamaan Paronia ja Pläsiä saareen vievällä jää­tiellä. Percheron on lempeä, vahva ja suuri­kokoinen ranskalainen työ­hevos­rotu.
Eläinrakas Kati Korhonen pysähtyi rapsuttamaan Paronia ja Pläsiä saareen vievällä jää­tiellä. Percheron on lempeä, vahva ja suuri­kokoinen ranskalainen työ­hevos­rotu.