
Kankaisten tilalla monta rautaa tulessa
Perusmaatalous ja sen oheen sopivat liitännäiselinkeinot tuottavat Kämärin viljelijäperheen toimeentulon.
Moni maatila saa sivutuloja koneurakoinnista. Länsisalmi-Keisalan tilalla liitännäiselikeinona on some. Alussa maatilasomen kohderyhmänä olivat kuluttajat, mutta melko pian seuraajakunta kasvoi muilla tuottajilla.
Sometus jatkuu Anna Länsisalmi-Keisalan maitotilalla, toi tulevaisuus tullessaan mitä tahansa. Sosiaalisen median vaikuttajan työstä on tullut tiivis osa maatilan arkea, eikä pelkästään huvin vuoksi. Somenäkyvyyden mahdollistamat kaupalliset yhteistyöt ovat tilalle taloudellinen tukijalka, ja parhaimmillaan some on taisteluase maatalousalan ahdingossa.
– Ilman muuta jatkan. Koen maatilan arjesta kertomisen merkityksellisenä työnä koko alan kannalta. On ilahduttavaa, että nykyään on jo paljon muitakin tuottajia sometyötä tekemässä, Anna Länsisalmi-Keisala sanoo.
Hän avasi Maalaisjärki-sometilinsä Instagramiin ja Facebookiin vuonna 2018, kun hän keravalaislähtöisenä kaupunkilaistyttönä tuli miniäksi puolisonsa Ossi Keisalan kotitilalle Töysään Etelä-Pohjanmaalle. Myöhemmin mukaan tuli suosittu Youtube-kanava ja viime aikoina myös TikTok.
– Tein omasta lähipiiristäni havainnon, että maatilojen arki on useimmille kuluttajille aivan vierasta. Halusin tehdä sitä tutummaksi. Siksi avasin sometilit.
Maalaisjärjestä tuli menestys. Youtube-kanavan suosituimmilla videoilla on yli satatuhatta katsojaa, Instassa ja Facebookissa yhteensä yli 40 000 seuraajaa. Anna Länsisalmi-Keisalan selkeät ja informatiiviset, usein tunteikkaatkin videot ja kuvat kertovat maitotilan arjesta, lapsiperheen elämästä maalla ja myös perheen kuuden hevosen tallista. Sisältö on silottelematonta, ei mitään mainoskuvaa. Ruokatieto palkitsi Anna Länsisalmi-Keisalan tänä vuonna Vuoden Ruokakasvattajan tittelillä.
– Tykkään tosi paljon tehdä sisältöjä. Teen tätä työtä myös faneilleni, heiltä saamani palaute ja tapaamisensa esimerkiksi maatalousnäyttelyissä on aina ihanaa.
Seuraava fanitapaaminen on sovittu tälle kesälle Okraan.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 4,90 euroa..
Oletko jo tilaaja?