Spv osa 3: Pidä mieli kirkkaana ja perusasiat kunnossa sukupolvenvaihdoksessa
Aloittava tai luopuva maatalousyrittäjä kulkee oman yrittäjyytensä elinkaaren tietyssä vaiheessa, maatilayritys omassaan. Aloittavan yrittäjän on tärkeää selvittää, missä vaiheessa elinkaarta oma tila on ja millaisia muutospaineita siihen kohdistuu tulevaisuudessa. Ja sitten kun tilinumero vaihtuu, vaihtuuko myös päätöksenteko?
Oman tilan johtaminen tarkoittaa käytännössä jatkuvassa muutoksessa toimimista, eli perusasioiden tulee olla hallussa. Varsinkin yrittäjäuran alkumetreillä on hyvä kirjata ylös tilan toiminnan kannalta tärkeät päivämäärät ja luoda itselleen vuosikello. Se auttaa hahmottamaan kokonaisuutta, jotta tilikauden erilaiset vaiheet tulevat rutiininomaisiksi. Kun tilikausia tulee ja menee, rutinoituminen antaa vuorostaan mahdollisuuden kääntää katseen entistä enemmän suunnitelmalliseen kehittämiseen.
Yleisesti ottaen epävarmuustekijöihin voidaan vastata järjestyksellä. Kun pitää paperit, kalenterin ja työpaikan eri rooleineen järjestyksessä, on aikaa keskittyä laajempiin kokonaisuuksiin. Vaiheittaisessa sukupolvenvaihdoksessa on järkevää kirjoittaa esimerkiksi yhtymän osakassopimukset kuntoon, jotta osakkaiden roolit jakautuvat selkeästi ennen vastuun siirtymistä kokonaisuudessaan.
"Keep it simple, stupid" -sanonta – vapaasti suomennettuna "Pidä se yksinkertaisena, pahvi!" – toimii hyvänä lähestymistapana, koska ennalta-arvaamattomassa toimintaympäristössä on riittävästi haasteellisuutta. Monimutkaiset kikkailut yritystoiminnassa tarkoittavat harvoin suurempia plussia lopputuloksessa, joten on tärkeää pitää jalat maassa. Omien vahvuuksien hyödyntäminen auttaa pääsemään alkuun, ja epävarmojen osa-alueiden kohdalla kannattaa pysähtyä pohtimaan, mikä epävarmuutta aiheuttaa.
Epävarmuus johtuu monesti osaamisesta, jota on mahdollista vahvistaa ajan kanssa. Esimerkiksi koulutukset tai aiheiden sparraaminen asiantuntijoiden ja yrittäjäkollegoiden kanssa laajentavat omaa osaamista ja näkemyksiä. Maatilojen ja maaseudun kehittämisen ympärille on myös suunnattu valtavasti kehittämisrahaa, jolla on rakennettu erilaisia vapaasti hyödynnettävissä olevia hankkeita ja tutkimuksia. Hankkeisiin mukaan lähtemällä saa parhaimmassa tapauksessa lisää verkostoja ympärilleen, taloudellista hyötyä omalle maatilalleen sekä hieman erilaisia työpäiviä rutiinien keskelle.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Maatilan nykytila ja tilan kauppahinta asettavat raamit luopujien toimeentulolle ja jatkajien menestymiselle. Yksityisvarallisuuden kasvattaminen jo yritystoiminnan aktiiviaikana helpottaa sukupolvenvaihdosta. Taloussuunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.
Omistajanvaihdos on maatilayrityksen elinkaaren tärkeä virstanpylväs. Se vaatii pitkän aikavälin suunnittelua, useiden samanaikaisten tekijöiden huomioimista ja oikeita päätöksiä. Kahta samanlaista maatilaa ja yrittäjää tuskin on, joten tarvitaan ylisukupolvista strategiaa.
Maa- ja metsätalousverotukseen tuli viime ja tänä vuonna joitain muutoksia, jotka parantavat maa- ja metsätilan verosuunnittelumahdollisuuksia. Ne kannattaa hyödyntää heti kevään veroilmoituksessa.
Suomen maataloutta pitää monipuolistaa ja saada ravinteet ja raaka-aineet kiertämään nykyistä tehokkaammin, sanoo yksikönjohtaja Anu Kaukovirta Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Hän katsoo, että politiikkamuutos ja uudet kannustimet vauhdittaisivat tätä kehitystä.
Viljelyn arki muuttuu teknologian myötä, eikä sen hyödyntämiseen ole yhtä mallia. Joku pärjää tarkoituksella vähällä, toinen nojaa vahvasti innovaatioihin, teknologiaan ja dataan. Suurin joukko asettuu jonnekin näiden välimaastoon ja sovittaa uusia ratkaisuja käyttöön askel kerrallaan. Maatalousalan kehitys tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, mutta samalla se pakottaa tekemään valintoja. Jossain vaiheessa jokainen yrittäjä joutuu päättämään, mitä järjestelmiä
Maaseudulle elintärkeän yksityistiestön ja siltojen korjausvelka on kasvanut hirmulukemiin. Valtion säästölinja syventää tienkäyttäjien ahdinkoa. Rahat eivät riitä myöskään yleisen kylätieverkoston tarvitsemiin korjauksiin.
"Kaikella on aikansa, ja aikansa on joka asialla taivaan alla" – Saarn. 3:1. Arvelutti pitkään lainata edellistä lausetta tämän jutun motoksi. Ovathan nämä Nollarajan tarinat kosketelleet sananmukaisesti maallisia aiheita – maa- ja vähemmän metsätaloutta, mutta kuitenkin niihin liittyneitä teemoja. On jäähyväisten ja tunnustuksen aika – kerron, miten kirjoitteluni Maatilan Pellervossa vuonna 1998 alkoi. "Vanhan" Pellervon
Maatiloilta virtaa jatkuvasti tietoa palveluiden toimittajille. Yksittäisten tilojen tuotantotiedot ovat arvokasta raaka-ainetta palveluiden kehittämisessä ja markkinoinnissa. Tiedolla tulisi olla rahallista arvoa myös tiedon tuottajalle.
Kukkiva aluskasviseos lisäsi biodiversiteettitutkimuksessa pölyttäjiä viljapelloille. Aluskasvit vähensivät pilottitiloilla myös viljojen kasvitautien määrää ja rikkakasveja. Satotasoissa ei ollut merkitseviä eroja eri vaihtoehtojen välillä.
Maatalousyrittäjän menestys nojaa tuotannon hallintaan ja vahvaan talousosaamiseen, mutta kaikkein kriittisin tekijä on itsensä johtaminen. Se on yrittäjyyden haastavin ja ratkaisevin osa-alue, joka sitoo kokonaisuuden yhteen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.