Kriivarin tilalla Kokemäellä on pidetty lähes parikymmentä vuotta poroja hoitamassa perinteistä hakamaisemaa. Parhaimmillaan tokassa on ollut 30 poroa.
Epäilijät arvelivat, että Juhani Lahtisen porojen pitäminen jää korkeintaan parin vuoden kokeiluksi. Käytäntö on osoittanut, että poro pärjää etelässä hyvin. Se on sopeutuvainen eläin. Viimeksi helmikuussa Juhani haki pohjoisesta uuden uroksen tokkaansa. Suurin ongelma on ollut ilvekset, jotka ovat verottaneet vasakantaa.
Kriivarin tilalle tehtiin 1990-luvun lopulla sopimus perinnemaiseman hoidosta. Asumaton tila oli hankittu aikanaan lisämaaksi ja laidunmaaksi. Juhani Lahtisella oli nautakarjaa, mutta hän mietti serkkunsa Pekka Lahtisen kanssa muitakin vaihtoehtoja. He rupesivat selvittämään, miten poro selviäisi etelässä ja millaisia aitoja se vaatisi.
”Samoihin aikoihin tuotiin poroja muutamalle tilalle Parkanon ja Kihniön korkeudella. Siellä kuitenkin alettiin pelätä, että karkuun päässeet porot risteytyisivät metsäpeuran kanssa. Muualla etelässä porot ovatkin jääneet yksittäisten kotieläintilojen harrastukseksi”, Juhani kertoo.
Lopullisen sysäyksen oman tokan hankintaan antoi radiosta tullut eläinlääkärin haastattelu. Tämä ihmetteli siihen aikaan muodissa ollutta innostusta tuoda ulkomailta eläimiä, kuten strutseja ja biisoneja. Miksi siis Etelä-Suomessa ei tarhattaisi poroja, pohdittiin eetterissä.
Lahtiset aitasivat poroille 20 hehtaaria ja hakivat alkuvuodesta 1998 ensimmäiset kymmenen yksilöä. Lauma lisääntyi ensin hyvin. Naarasporoja oli parhaimmillaan 15. Tokka oli yhtenä kesänä reilu 30 eläintä. Silloin tilalla päästiin myös myymään poronlihaa. Nyt lihaa ei ole myyty moneen vuoteen.
”Suurin syy on ilves, joka on syönyt vasoja loppukesästä, kun ne kulkevat enemmän erillään vaatimista. Pahimpana vuonna 13 vasasta ilves tappoi yhdeksän. Viime kesän vasat ovat jääneet henkiin. Juuri nyt poroja on kymmenkunta.”
”Alkuvaiheessa, kun serkkuni oli mukana hankkeessa, kävimme Ähtärin eläinpuistossa opiskelemassa porojen hoitamista. Siinä oli oppimista. Ruokinta on erilaista kuin naudalla. Muutoinkin poro on ollut mielenkiintoinen, kun on ollut lypsylehmien kanssa tekemisissä pienestä pitäen. Se on villieläin luonteeltaan”, Juhani kuvailee.
Kirjallisessa muodossa ruokinnasta löytyi neuvoa lähinnä hätäruokintaan, mutta ei tarhaukseen. Nykyään kun tarhaus on lisääntynyt myös pohjoisessa, oppikirjoja on tehty niiden tarpeisiin.
”Edellytyksenä on tarpeeksi laaja, aidattu alue. Tarhaus ei onnistu millään puutarhatontilla. Ihminen ei jaksa kantaa eläimen eteen niitä kasveja, joita se luonnosta itse hakee.”
Kesäisin poroille ei juurikaan tarjota lisäruokaa, mutta talvella ne ruokitaan päivittäin. Eläimet saavat teollista poroille tarkoitettua täysrehua sekä lisäksi säilöheinää. Niiden eteen tuodaan myös lehtikerppuja.
Poro syö talvisaikaan luontaisesti jäkälää. Juhani kerää sitä kallioilta herkkupaloiksi, joilla voi houkutella eläimiä tarvittaessa.
”Kesää kohden ne alkavat syödä lehtipuiden lehtiä, horsmaa ja vadelmanlehdetkin ovat mieluisia. Nokkonen ei maistu, ja se pitää kitkeä käsipelillä. Syksyllä sienet kuuluvat ruokavalioon. Lapin luonnossa on yli 200 erilaista kasvilajia, joita poro syö.”
Eläimet loislääkitään vuosittain, ja vasoille laitetaan korvamerkit, vaikkei se olisi pakko. Niistä tietää vasojen syntymävuodet.
Alkuvaiheessa ajatuksena oli kehittää matkailutoimintaa porojen ympärille. Turisteille rakennettiin laavu ja kota. Kun Juhanin Anna-äiti oli elossa, tämä kahvitti eläimiä katsomassa käyvät turistit ja erilaiset ryhmät Fäärkin torpassaan.
Nykyään Kriivarin tila tekee yhteistyötä Aliketolan matkailutilan kanssa. Lähinnä leirikoulut käyvät tutustumassa porotilaan. Matkailun merkitys on jäänyt vähäiseksi. Tilan tulot tulevat pääasiassa maisemanhoitosopimuksesta.
”Matkailutuloja tärkeämpänä pidän maiseman säilymistä. Ihmiset näkevät, miten kivien välistä on aikanaan peltoja raivattu. Porojen laiduntaminen on säilyttänyt metsälaitumet ja mäkipellot kiviaitoineen.”
Juhanilta kysellään silloin tällöin poroa lemmikiksi. Hän sanoo suoraan, että se ei toimi. Eläimiä pitää olla useampi ja aitauksen kyllin ison, jotta ne pystyvät hakemaan sieltä ravinnon.
”En myy poroa lemmikiksi. Poromiehet pohjoisessakin kyselevät aika tarkkaan, millaisiin olosuhteisiin eläintä ollaan viemässä.”
Juvalla toimiva monialayritys Farmila Oy on saanut hevosharrastustoiminnasta yllättävän hyvin uutta tuulta siipiensä alle. Kananmunistaan kuulu tila tunnetaan nyt paremmin irlannincob-hevosistaan Muumista ja Myrtistä sekä hevoskuiskaaja-emännästään.
Lihantuotannossa olevilla kyytöillä on Arvilan tilalla arvokas tehtävä, sillä ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta laiduntamalla. Maatiloilla tuetaan luonnon monimuotoisuutta monin eri keinoin.
Meillä on rakennettu jotakin lähes koko sen ajan, kun olemme tilallisina olleet. Ensin korjasimme tilan entisiä navettoja. Seuraavaksi rakensimme lähiruokatoimintojemme päärakennuksen, jonka ydin on teurastamo ja lihanjalostamo. Sitten teimme kolme suurta pihattorakennusta, ja nyt biokaasulaitoksen rakentaminen on loppusuoralla. Monenlaista haastetta, suunnitelmien muutosta ja rahoituspäätöksen odottelua on mahtunut matkaan, mutta valmista on aina syntynyt. Tilaajille Maatilan
Paimiolainen Perkkiön tila on oman tiensä kulkija. Kaikki eläimet emakoista ja karjuista pikkupossuihin sekä lampaisiin saavat ulkoilla ympäri vuoden. Laidunliha kulkee tilalta suoramyyntinä tiedostavien ja laatua arvostavien kuluttajien lautasille.
