Suomi on pitkä maa. Vaikka rukiin viljely on keskittynyt maan eteläosiin, ruispeltoja löytyy Meri-Lapistakin. Kasvukauden lyhentyessä riskit kasvavat.
Pro Ruis -yhdistyksen selvityksen mukaan Lapin ELY-keskuksen alueelta löytyy kolme rukiin viljelijää. Suomen pohjoisimmat ruispellot löytyvät Tervolasta, Matti Vaajoensuulta.
”Ruista minulla on aina silloin tällöin. Nyt on kuutisen hehtaaria”, hän kertoo.
Vaajoensuu otti tilan viljelyynsä vuonna 1995. Sitä ennen hänen isäntä viljeli myös ruista. Se syötettiin pääosin lehmille laitumena, puitiin vain siemenen verran.
”Silloin ruis oli todella kannattava kasvi. Lehmät söivät ruista laitumelta kuin lampaat: joka ikisen korren. Se näkyi tuotoksessa ja pitoisuuksissa.”
Maidontuotanto on tilalla lopetettu jo vuosia sitten. Nyt Vaajoensuu viljelee 120 hehtaarillaan rukiin ohella kauraa 30 hehtaarilla ja Lapin puikulaperunaa 10 hehtaarilla. Kahdeksan hehtaaria on kurkipeltona: keskellä on heinää, sen ympärillä ohraa ja laidoilla kauraa. Loppuala on kuivalla heinällä.
”Kurkien takia ohraa ei täällä oikein voi viljellä, ne syövät sen. Siksi kaura on valtalaji.”
Kuiva heinä menee tilan kahden tallin asukeille, 15 hevoselle.
Viljelyn ohella Vaajoensuulla on tilitoimisto nimeltä Meri-Lapin Maatalousneuvos.
”Siinä on kaksi työntekijää, asiakkaina meillä on maatiloja ja muita yrityksiä. Olen juuri tehnyt pitkältä toista sataa tukihakemusta. Teen investointilaskelmia ja Neuvo2020:n puitteissa kasvinviljelyn ja taloushallinnon neuvontahommia.”
Rukiin kylvö Vaajoensuulla jäi viime syksynä syyskuun puolelle, kun kylvötraktori hajosi huonoon aikaan.
Lajikkeena hänellä on Ensi. Se on periaatteessa juhannusruislajike, mutta pääasiassa sitä on viljely syysrukiin tapaan. Ensi-rukiin vahvuus on erinomainen talvenkestävyys, ja se soveltuu erityisesti runsaslumisille alueille.
Myöhäisen kylvön vuoksi kasvusto jäi melko harvaksi. Siitä huolimatta Vaajoensuu on tyytyväinen, kohtuullisen hyvältä näyttää.
”Jos sato menee yli kahden tonnin hehtaarilta, se on kova sana”, hän toteaa.
Vaajoensuu kylvää rukiin VM-aitosuorakylvökoneella. Lannoituksen hän pitää hyvin maltillisena: syksyllä vähän typpeä, ja joinakin vuosina karjanlantaa, jos sitä on saatavilla.
Rukiin hän kylvää yleensä nurmen jälkeen. Nurmi lopetetaan glyfosaatilla ja tarvittaessa äestetään. Sitten on vuorossa kylvö.
Myös tänä syksynä hänellä on tarkoitus laittaa ruista, nyt kauran jälkeen. ”Kaura korjataan vihantana, ruis ehtii sen jälkeen hyvin.”
Vaajoensuun pellot ovat pääasiassa puikulaperunan viljelyyn soveltuvia hietamultamaita. Jänkämaita hänellä ei ole, eivätkä ne rukiille sopisikaan.
Puimaan Tervolassa ruista pääsee yleensä syyskuun puolessa välissä. Säät ovat siinä vaiheessa jo iso riski.
”Yhtenä vuonna minulla oli ruista kymmenen hehtaaria. Kasvusto näytti todella hyvältä. Itselläni ei silloin ollut puimuria, ja syysmyrsky ehti tulla juuri kun piti puida. Myöhästyin päivän! Sato ei kelvannut jauhoksi.”
Rukiin Vaajoensuu jauhaa paikallisessa myllyssä.
Kokeilunhaluisen Matti Vaajoensuun pelloilta löytyy monenlaista. Hän on testannut viljellä lähes kaikkea, paitsi ei vehnää.
”Porkkanaa ja naurista minulla on ollut. Tänäkin keväänä niitä oli tarkoitus laittaa, mutta maa oli pitkään kylmää ja kylvö olisi mennyt liian myöhään”, hän toteaa.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Vanhoja pyöränjälkiä ei kannata kuluttaa, vaan kulkea kehityksen polulla. Vain siten voi parantaa viljelyn kannattavuutta ja satotasoja. Matias Rönnqvist on löytänyt omaehtoisten kokeilujen kautta omille pelloille parhaat viljelymenetelmät. Hän testaa tilallaan Vaasassa tavallisesta poikkeavaa lannoitusta kuminalle ja korianterin syyskylvöä.
Toivon tilalla kello käy eri tahtiin kuin muilla. Esimerkiksi kylvöjä tehdään keväästä syksyyn viljelyriskien tasaamiseksi. Tilan isäntä Olli-Pekka Ruponen on kyseenalaistanut perinteiset viljelytavat ja kehittänyt tilalleen ja nykyolosuhteisiin sopivan oman viljelyjärjestelmän.
Kaisa Vasama-Kakon ja Juha Kakon luotsaama Talvisillan tähkä ja trekooli tuottaa peltokasvien rinnalla kurkkuja ja luomutomaatteja sekä pyörittää mökkivuokrausta. Toimintaa kehitetään kuluttajien mieltymyksiä kuunnellen.
Simulan tila Oy on viime vuodet kasvanut vauhdilla kahden isäntäperheen voimin. Kaksi päätuotantosuuntaa, kananmunantuotanto ja perunanviljely, ovat tilan tukipilareita. Suuren tilan pyörittämisessä suunnitelmallisuus ja toimiva työnjohto ovat avainasemassa.
Maatalouden tukijärjestelmään kuuluva sosiaalinen ehdollisuus kannustaa kiinnittämään huomiota maatilan työntekijöiden hyvinvointiin ja työturvallisuuteen. Samalla se tukee maatalousyrittäjän omaa hyvinvointia ja työturvallisuutta.
Vanhojen opiskelukavereiden tapaamisissa riittää edelleen puhetta, naurua ja päivittelyä siitä, millaista kohtelua kukin sai osakseen harjoittelutilalla. Useilla tiloilla harjureiden kohtelu oli erittäin hyvää, mutta joillakin suorastaan ala-arvoista. Asialla on näköjään merkitystä, kun se nousee esille hupaisiksikin muuttuneina tarinoina vielä vuosikymmenten kuluttua. Harjoittelutila on monelle maatalousalalle pyrkivälle nuorelle ensimmäinen "oikea" työpaikka, jossa opitaan työelämässä tarvittavia taitoja.
Yhä useammassa maatalousyrityksessä työskentelee palkattua työvoimaa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan 7 800 maatilalla työskenteli yhteensä 34 000 työntekijää vuonna 2023. Mitä työntekijän palkkaaminen vaatii maatalousyrittäjältä? Miten työntekijöitä johdetaan?
Yhä enemmän tietoverkoista riippuvat maatalouden järjestelmät altistuvat jatkuvasti kyberrikollisten hyökkäysyrityksille. Tekniikan mukanaan tuomat kyberriskit pienenevät verrattain yksinkertaisilla teoilla.
Säästöpuuryhmien poltolla saadaan metsiin paloympäristöjä niitä tarvitseville lajeille. Pienikin kulotus on iso kädenojennus monimuotoisuudelle, sillä savun innoittamana alueelle hakeutuu harvinaiseksi käyneitä paloriippuvaisia lajeja pitkienkin matkojen takaa.
