Luonnonmukaisesti viljelevän ja karjaa kasvattavan tulee olla taitava ja valveutunut; tuotantotapa sopii osaaville ja ammattitaitoisille, siten erilaisten haasteiden ratkaiseminen sujuu sutjakasti. Myös joustavuutta ja avarakatseisuutta luomutuottajalta vaaditaan.
Luomussa on omat haasteensa. Kotieläintuottajilla on muistissaan eläinten seleeninsaannin selvittely. Piileskelevä hivenaineen puute aiheutti karjoissa terveysongelmia. Haaste taklattiin, kun asia tiedostettiin, rehut analysoitiin, ja ruokintaan lisättiin luomutuotannossa sallittua seleenivalmistetta. Tilanne oli päässyt syntymään, kun rehujen seleenitasot tipahtivat eläimille riittämättömiksi lannoiteseleenin puuttuessa.
Viime vuosina luomutuotteiden elintarvikemarkkina on kokenut luisua ja elintarvikeyritykset ovat joutuneet sopeuttamaan tuotantoaan niukan kuluttajakysynnän vuoksi. Kaikissa tuoteryhmissä ei toki ole näin. Esimerkiksi luomulastenruokien, hiutaleiden ja jauhojen sekä luomukananmunien kysyntä on jopa kasvanut.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Meillä on rakennettu jotakin lähes koko sen ajan, kun olemme tilallisina olleet. Ensin korjasimme tilan entisiä navettoja. Seuraavaksi rakensimme lähiruokatoimintojemme päärakennuksen, jonka ydin on teurastamo ja lihanjalostamo. Sitten teimme kolme suurta pihattorakennusta, ja nyt biokaasulaitoksen rakentaminen on loppusuoralla. Monenlaista haastetta, suunnitelmien muutosta ja rahoituspäätöksen odottelua on mahtunut matkaan, mutta valmista on aina syntynyt. Tilaajille Maatilan
Lihantuotannossa olevilla kyytöillä on Arvilan tilalla arvokas tehtävä, sillä ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta laiduntamalla. Maatiloilla tuetaan luonnon monimuotoisuutta monin eri keinoin.
Millolan emolehmätilan herefordit saavat viettää mahdollisimman vapaata ja itsenäistä elämää. Tilanpidossa tehdyt muutokset ovat lisänneet sekä eläinten että ihmisten hyvinvointia. Sitä mieltä ovat tilan yrittäjät, Mikko Leikola ja Anu Juurakko.
Juvalla toimiva monialayritys Farmila Oy on saanut hevosharrastustoiminnasta yllättävän hyvin uutta tuulta siipiensä alle. Kananmunistaan kuulu tila tunnetaan nyt paremmin irlannincob-hevosistaan Muumista ja Myrtistä sekä hevoskuiskaaja-emännästään.
Parin viikon apevaunukäsittely parantaa hevosenlannan ominaisuuksia. Samalla massaan voi sekoittaa esimerkiksi pilaantuneita pyöröpaaleja. Hevostila Hurmalle hankittiin pilottikokeilun jälkeen oma vaunu.
Lampuri-keritsijä Lauri Tolonen keritsee Suomessa syksyllä tuhansia lampaita. Loppuvuodesta mies lähtee jatkamaan hommia Uuteen-Seelantiin, missä hän osallistuu keväällä kerinnän MM-kisoihin.
Vehmaalle valmistui kymmenkunta vuotta sitten Vallan Maukas Oy:n tilateurastamo ensisijaisesti oman sianlihantuotannon tarpeisiin. Tavoitteena oli myydä kaikki tilalla tuotettu sianliha itse suoraan kuluttajille.
Hilliahon tilalla Sievissä elämä ja toiminta kulkevat osin samoja uria kuin kuutisen vuotta sitten. Muutoksiakin on tullut ja uusia ulottuvuuksia, joista osa vielä etsii paikkaansa.
Terveenkin lehmän maidossa on soluja, joiden tehtävä elimistössä on puolustautua taudinaiheuttajia vastaan. Utaretulehduksia aiheuttavat useat bakteerit, joista osa tuottaa antibiooteille vastustuskykyisiä kantoja.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.