Siirry sisältöön

Tätä kirjoittaessa on meillä kulunut kolme viikkoa poikimakautta ja valtaosa meidän lehmistämme on jo poikinut. Päivien pidentyessä ja auringon pilkahtaessa alkaa katse kääntymään väistämättä kevääseen ja toukokuussa alkavaan laidunkauteen, joka on vasikoidemme kasvun kannalta merkittävin ajanjakso heti vasikan syntymän jälkeen.

Meillä on karvan alle viidellekymmenelle emolle ja teurashiehoille käytössä noin 26 hehtaaria peltolaidunta, jota rotaatiolaidunnamme tulevana kesänä viidettä vuotta. Siinä ajassa on tullut vastaan paljon oppia laitumen kasvusta ja sen sopivasta syöttöasteesta lehmille. Haastavimmaksi on itselle osoittautunut lehmien siirtäminen oikeaan aikaan, jotta laitumet tulisivat mahdollisimman hyvin syödyksi, mutta vältyttäisiin paikoittaiselta ylilaidunnukselta.