Puustoa perkausten sijaan suometsässä
Jatkuva kasvatus on varteenotettava vaihtoehto rehevissä, ojitetuissa suometsissä. Sekä metsänomistaja että ympäristö hyötyvät. Kantahämäläisessä suometsäkohteessa hehtaarikasvu ylittää 10 kuutiota vuodessa.

Metsän vesitaloudesta huolehtiminen uudistusaloilla ja suometsissä on puuston kasvun kannalta keskeinen tekijä. Ojituksen tarpeellisuutta on tutkittu yhä liian vähän etenkin jatkuvapeitteisessä suometsätaloudessa.
Kun kirjanpainajat ja hirvet koettelevat kuusimetsää, metsän uudistaminen sekametsäksi voi olla hyvä ratkaisu. Tuhoriskit ovat sekametsässä pienemmät kuin yhden puulajin metsässä.
Lehdet + verkkosisällöt vain 119 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.