Ravinteiden kierrätykseen on nyt tarjolla hankerahaa ja yritystukia. Uudenlaisilla yhteistyöverkostoilla voidaan luoda kannattavuutta lisääviä malleja, hankekoordinaattori Tarja Haaranen sanoo.
Viime vuodet on hehkuteltu lannan olevan rahanarvoista tavaraa. Harvassa ovat kuitenkin olleet toimiviksi osoittautuneet uudentyyppiset yhteistyömallit, joiden avulla tilat saavat ravinteet talteen, parannettua peltomaiden kasvukuntoa, lisättyä satotasoja ja kohotettua kannattavuutta.
Viime syyskuussa alkaneen valtakunnallisen Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön -hankkeen koordinaattorina Tarja Haaranen on kiertänyt eri puolilla maata tapaamassa toimijoita. Oman roolinsa hän näkee etenkin sparraajana ja katalysaattorina, joka antaa tietoja tutkimustuloksista, hankekehittelystä ja vie eteenpäin viestiä esteenä olevista säädöksistä.
Hänen työnsä painottuu kolmeen eri lohkoon. Hän kerää tietoa koko maan tilanteesta, toiseksi välittää kentällä ongelmalliseksi koettuja asioita viranomaistahojen tietoon sekä kertoo toimijoille ja suurelle yleisölle ravinnekierrätyksen merkityksestä.
Maakunnissa erilaisia painotuksia
Tarja Haaranen on vaikuttunut siitä, mitä on ehtinyt nähdä ja kuulla eri puolilla maata järjestetyissä tilaisuuksissa. Hän muistuttaa, että monista asioista löytyy jo tutkimustietoa.
”Monilla paikkakunnilla tunnutaan myös miettivän samantyyppisiä asioita. Rahoittajien näkökulmasta olisi kiinnostavaa, jos asioita koottaisiin isommiksi kokonaisuuksiksi ja hyödynnettäisiin synergiaetuja.”
Haaranen suositteleekin, että uusia malleja lähdettäisiin miettimään sen pohjalta, mitä omasta ympäristöstä löytyy vaikkapa biokaasulaitokseen.
Uudenmaan erityispiirteisiin kuuluu, että siellä on hevosia peräti 12 000 ja talleja 3 000. Hevosen lanta voisi olla erinomainen maanparannuskeino viljanviljelytiloille, mutta yhteistyötä niillä ei vielä juurikaan ole hevostilojen kanssa.
”Uudenmaan kasvinviljelytilat haluavat parantaa maan kasvukuntoa ja saada savimaiden vesitalouden kuntoon. Uudellamaalla huolettaa myös, miten puhdistamolietteen fosforin saisi turvallisesti talteen. Yksi mahdollisuus päästä lannasta eroon voi olla keskitetty kerääminen ja biokaasutus. Myös viljelykierrosta käyttämättä jäävää ylijäämänurmea tai suojavyöhykenurmia voisi hyödyntää biokaasun mädätysjäännöksenä.”
Varsinais-Suomessa on laadittu ravinteiden käytön yleissuunnitelma, joka tuo näkyväksi isot ravinnevirrat, teollisuuden sivuvirrat, ylijäämänurmet ja lannan. Mynälahdesta halutaan tehdä vesiensuojelun ja paikallisen bioenergiatuotannon lippulaiva koko maan mitassa. Sinne suunnitellaan koealuetta, jossa tutkittaisiin muun muassa kipsin kykyä sitoa fosforia ja poistokalastuksella saatavan saaliin mahdollista roolia osana biokaasun tuotantoa. Yhteisenä sateenvarjona kokeiluille toimii Ranku eli Ravinneneutraalit kunnat -hanke.
Pohjanmaalla puolestaan halutaan hyödyntää teknologian mahdollisuuksia ja vaikkapa turkiseläinten lantaa tehokkaasti. Pohjanmaalla on vireillä suunnitelmia myös oman kierrätyslannoitetehtaan perustamiseksi. Vastaavia tehtaita toimii jo vaikkapa Hollannissa, mistä kierrätyslannoitteita myydään Pohjois-Ranskaan.
”Mahdollisuuksia on paljon meilläkin, kun tehdään asioita yhdessä. Kunnissa on nyt menossa biotalousbuumi ja sen myötä lantaankin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia halutaan selvittää. Itsekin uskon nyt lannan ympärille syntyvään liiketoimintaan enemmän kuin ennen tähän tehtävään siirtymistä. Toivon, että löydämme hankkeen myötä työkaluja tilojen ja yritysten käyttöön.”
Muutaman yhteisnavetan liete aloittaa matkansa Biosonin biokaasulaitokselle muutama kilometrin päähän.
Ongelmat kannattaa nostaa esiin
Maantieteellisesti tarkasteltuna lanta keskittyy merien läheisyyteen. Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa lantafosforia kertyy eniten. Suomessa syntyvän lannan fosforin on laskettu riittävän teoriassa koko maan viljelykasvien fosforitarpeeseen. Samaan aikaan tiedetään, että teollisia lannoitteita varten louhittavat fosfaattivarat loppuvat maapallolta 50-100 vuoden kuluessa.
Ravinteiden talteenottoon on syytä varautua Suomessakin, vaikka meillä sijaitsevatkin koko Pohjois-Euroopan ainoat fosfaattivarannot. Paine niitä kohtaan kiihdyttää aika ajoin myös keskustelua Soklin kaivoksen avaamisesta.
Ruohonjuuritason toimijat näkevät kiertotalouden kasvun esteenä myös erilaisia lainsäädäntöön ja toimintatapoihin liittyviä asioita. Haaranen toivookin, että hänelle kerrottaisiin ruohonjuuritasolla esille nousseista esteistä.
”Olen kirjannut ylös jo monia maakunnista tulleita asioita. Käymme niitä Lukessa läpi ja mietimme, mitä pitäisi mahdollisesti tutkia enemmän. Teen tiivistä yhteistyötä Luken tutkijoiden kanssa tässä asiassa.”
Haaranen on työskennellyt pitkään sekä ympäristöministeriössä että maa- ja metsätalousministeriössä ja on nyt lainassa Lukessa. Lantakoordinaattorin titteli on seurannut häntä ensimmäisestä lehtijutusta alkaen. Hänen mielestään viime hankekaudella tehtiin riittävästi selvityksiä, nyt halutaan toimia lähellä yrityksiä ja maatiloja niin, että saadaan yhdessä aikaan pysyviä muutoksia ja syntyy uudenlaisia yhteistyökuvioita.
”On terveellistä päästä hallinnosta kentälle. Maakunnissa tapahtuu todella paljon. Meillä on nyt resursseja ratkoa asioita. Se mitä tarvitaan, ovat hyvät ideat. On myös tärkeää, että kun löytyy ongelmia, lähdetään yhdessä ratkaisemaan niitä. Olen tässä optimisti.”
Esimerkiksi lannankäsittely kompostoimalla ja biokaasuttamalla ovat periaatteessa tuttuja prosesseja. Eri asia on, miten kokonaisuus saadaan toimimaan erilaisissa toimintaympäristöissä taloudellisesti järkevästi. Siitä kaivataan erilaisiin toimintaympäristöihin tehtyjä, toimivia käytännön esimerkkejä.
Vaihtoehtoja kannattaa vertailla
Biokaasulaitoksiin tarvitaan lannan lisäksi noin kymmenen prosenttia muuta raaka-ainetta, jonka kuljetukset on saatava toimimaan. Biokaasulaskureita on jo käytössä, mutta nyt halutaan mennä pidemmälle.
”Myös Lantateko-hanke tuotti tietoa siitä, miten hyvin fosfori saadaan eroteltua separoinnilla. Meillä ei kuitenkaan ole vielä tarjota malleja erityyppisten tilojen tarpeisiin, vaan tarvitaan lisäksi kokemukseen perustuvaa tietoa ja käytännön pilottikokeiluja, joiden onnistumisista ja riskeistä jaetaan tietoa.”
Talouslukuja tuotti vaikkapa JärkiLanta-hanke ja myös Ruotsista on käytettävissä dataa.
”Vasta talouslukujen liittäminen mukaan ravinnekierrätyksen toimintamalleihin antaa ratkaisevan tärkeät tiedot, kun tiloilla vertaillaan eri vaihtoehtoja ja haudutellaan päätöksiä. On tärkeää päästä vertailemaan vaikkapa typen hävikin hintaa, pohtia etäällä sijaitseviin viljelylohkoihin liittyviä kustannuksia tai etälantaloiden perustamisedellytyksiä nyt, kun niiden perustamiseen on saatavissa investointitukia.”
Haaranen vakuuttaa, että nyt voimassa olevat lannan kierrätykseen liittyvät säädöksetkään eivät ole kiveen hakattuja, vaan monista asioista pystytään neuvottelemaan.
”Toki tietyt säädökset ovat tiukentuneet ja tuskin niitä löysennetäänkään, vaan pitäisi löytää yhdessä tapoja tehdä asioita toisin, uudella tavalla. Käyttöön tulee uusia levitysmenetelmiä, urakoitsijat erikoistuvat ja heidän vastuualuettaan koskee eri alojen lainsäädäntöä. Tarvetta olisi myös Urakoitsijan käsikirjan laatimiseen.”
EU-jäsenyyden ensimmäiset ympäristötukikaudet toivat hyvät lannan vastaanottotuet. Sitten linjaksi muuttui, että lannan aiheuttaja maksaa kulut. Nyt on avautunut kiertotalousajattelu.
”Kierrätystukien lisäksi on tullut myös rajoituksia. Nyt ajatellaan, että siirrytään optimaalisen lannoituksen tasoon ja kysytään, kuinka pitkälle lantaa kannattaa kuskata.”
Investointirahaa tarjolla
Hyötylanta-ohjelman myötä monet asiat tulevat uudelleen pöydälle. Monet tilat ovat hyödyntäneet seitsemän vuotta sitten tulleiden ympäristötuen ehtojen tiukennuksiin tullutta siirtymäaikaa, eivätkä ehkä ole tehneet tarvittavia muutoksia, vaikka aikaa olisi ollutkin.
”Voi olla, että monelle tilalle muutokset tulevat nyt nopeasti eteen. Samaan aikaan olisi kuitenkin tarjolla hankerahaa uudenlaisten mallien kehittelyyn.”
Haaranen suosittelee, että tiloilla harkittaisiin myös etälantaloiden mahdollisuuksia. Niiden perustamiseen on myös saatavilla investointitukia.
”Kannattaa miettiä, missä lantaa olisi hyvä ja helppo säilyttää ja tehdä sen pohjalta investointeja. Näissäkin pitäisi pystyä laskemaan jo suunnitteluvaiheessa, kannattaako lantaa patteroida tai seisottaa vai rakentaa etälantala.”
Kierrättävä maatila on Haarasen mukaan jo realismia niille tiloille, jotka uskaltavat tehdä rohkeasti yhteistyötä.
”Yhteistyömahdollisuuksia kannattaa hakea niin, ettei tekeminen jää kiinni oman tilan rajoihin. Toivoisin, että nyt uskallettaisiin ottaa riskejä. Jos joku asia ei toimi, sekin on arvokas tieto.”
”Kun jostain löytyy iso ongelma, mietitään siihen yhdessä innovatiivisia ratkaisuja. Suomi on valtava maa, jonka alueet ovat omaleimaisia tuotanto-oloiltaan. Pystymme kyllä itse ratkaisemaan omat ongelmamme”, Tarja Haaranen lupaa.
PÄIVI KAPIAINEN-HEISKANEN, teksti ja kuvat
