Havukan tilalla tavoite mitataan meijeriin lähetetyn maidon määrässä. Viime vuonna yhden lypsyrobotin navetassa päädyttiin yli 900 000 litraan. Kova keskituotos, viime vuonna 13 700 kiloa, tulee siinä sivussa.

Reisjärvellä Havukan tilan navetassa robottiajan kello on tikittänyt syyskuusta 2014 alkaen. Sanna ja Markku Rajala olivat samana vuonna ottaneet Markun kotitilan nimiinsä.

”Maatalousyhtymänä olimme olleet sitä ennen viisi vuotta. Minä tulin tilalle kokonaan töihin samaan aikaan, kun teimme sukupolvenvaihdoksen”, aiemmin maitotilaneuvojana toiminut Sanna Rajala kertoo.

Tilalla oli jo siinä vaiheessa kovatuottoinen karja, keskituotos oli asemalypsyssä hintsu 11 000 kiloa. Sanna Rajala kehuukin appivanhempiensa tekemää jalostustyötä. Siitä on ollut hyvä pohja ponnistaa eteenpäin.

Karja on pääosin mustavalkoista, ayrshirejä joukkoon mahtuu koko ajan vähemmän.

Lähes kaikki tehdään itse

Rajalat ovat tyytyväisiä siihen, että hyvää tuotos on saatu pidettyä, ja vielä parannettua.

”Ehkä se on eniten sitä, että moni osa-alue on kunnossa, kaikki toimii”, he toteavat.

Tilalla tehdään lähes kaikki itse, säilörehusta siemennyksiin, jalostussuunnitelmista kirjanpitoon ja sorkanhoidosta osakeyhtiöksi muutetun tilan verokirjanpitoon.

”Markku hoitaa sorkat oikeaan aikaan, ei vain kolme kertaa vuodessa, vaan aina tarvittaessa. Poikimisen jälkeen katsotaan joka tapauksessa, ja muuten tarpeen mukaan. Joku tarvitsee hoidon jopa neljästi vuodessa, joku toinen eläin pari kertaa.”

Kun sorkanhoitaja vielä kävi talossa kahdesti vuodessa, sorkista otettiin helposti vähän liikaa pitkän käyntivälin takia. Itse niitä hoidetaan varovaisemmin, eikä sorkkahoidon jälkeistä klinkkaamista enää ole.

Vastapoikinut saa yksilöllistä erityiskohtelua.

Taudit torpataan heti

Kun robottinavetta valmistui, siihen ostettiin vain yhden lopettavan parsinavetan eläimiä, yksi lehmä ja kymmenen hiehoa. Ostoeläimiä ei muuten ole taloon tullut.

Tautisuojauksesta pidetään muutenkin visusti huolta. Navetan ovessa on iso kyltti, että vierailijoiden kengät jäävät tähän. Vieras käyttää suojavaatteita, ja pesee kädet. Perusjuttuja, jotka eivät joka tilalla ole kuitenkaan itsestäänselvyyksiä.

Siihen liittyy osittain myös se, että tilalla hoidetaan sorkat ja siemennykset itse. Vieraita ei navetassa kovin usein käy.

Eläinterveys Havukan tilalla onkin hyvällä tolalla. Yksittäisiä utaretulehduksia tai muita ongelmia on vain silloin tällöin.

Kaikkeen poikkeavaan otetaan kiinni heti ja hoidetaan kotikonstein mahdollisimman paljon. Oireilevat saavat helposti särkylääkkeen. Se auttaa pääsemään tilanteesta nopeasti ohi – ei päästetä pahaksi.

Aina on jotain parannettavaa jollain osa-alueella. Ei saa tyytyä siihen mitä on, vaan kehitettävä toimintaansa, Sanna ja Markku Rajala sanovat.

Kova keskituotos

Hyvästä terveydestä kertoo myös viime vuoden keskituotos, 13 700 kiloa. Edellisvuonna oli pieni notkahdus, tuotos oli 13 166. Vuonna 2016 oltiin 13 621 kilossa.

”Meillä on päätavoite meijeriin lähetettävässä maitomäärässä. Pelkkä keskituotos ei kerro sitä”, Rajalat sanovat. Erottelumaidon osuus jäi viime vuonna vähäiseksi. Se on tärkeää.

Pitoisuushinnoittelu ei muuta tällä tilalla toimintatapoja. Tuotosta pienentämällä rasvapitoisuus nousisi, mutta siihen ei mennä.

”Valkuainen on ihan kohdillaan nyt. Rasvassa pyrimme keskiarvoon, ettei tulisi miinusta, mutta ei kyllä päästä plussallekaan”, Sanna sanoo. Pohjoinen tuki perustuu kuitenkin litroihin.

Keskituotoksen kasvattaminenkaan ei sinällään ole tavoitteena, vaikka 14 000 kilon raja lähellä jo onkin. Tärkeintä on se, mitä viivan alle jää, meijerikelpoisen maidon määrä.

Appeen reseptiä muutetaan vaikka päivittäin, jos tarve vaatii. Tasalaatuinen ruokinta on yksi kovan tuotoksen salaisuuksista.

Rehusta ei voi tinkiä

Ruokinta on asia, jossa ei lipsuta. Markku on todella tarkka siitä, kenen antaa apetta tehdä. Sanna kelpaa homman hoitamaan, samoin isä, mutta ainakaan vielä eivät muut.

”Kuka vaan osaa appeen tehdä, mutta on vaikea opettaa toista lukemaan apetta”, Markku Rajala sanoo.

Tilalla rehu tehdään pyöröpaaleihin. Sanna tekee ruokintasuunnitelman, joka on suuntaa antava. Isäntä tarkistaa joka päivä, miten rehu lypsättää, ja muuttaa sen mukaan appeen reseptiä. Vaikka paalit tulisivat samalta lohkolta, ne eivät välttämättä ole samanlaisia. Ape halutaan pitää tasan samanlaisena ja ruokinnan vaihtelut pieninä.

Ruokinta on aina hoidettu tarkasti, mutta tänä vuonna erityisesti. Laadun vaihtelun lisäksi viime kesän sadon määrä on siinä kintaalla, riittääkö se koko vuodeksi. Koko ajan mietitään, mikä rehu sopii minkäkin pariksi, että appeen laatu pysyy tasaisena.

Rehut myös analysoidaan tarkasti. Muuten tarkka ruokinta ei onnistuisi.

Viime kesän rehussa ongelmana on ollut erityisesti kuidun riittävyys.

Rehu tehdään tilalla itse, jotta sen saa juuri oikeaan aikaan korjuuseen.

”Pyöröpaaleissa on se hyvä puoli, että voi ottaa vaikka lohkon kerrallaan. Negatiivista on se, että rehunteko saattaa vähän venyä pitkänlaiseksi.”

Rajalat hoitavat navettahommat vuoroissa, Sanna aamulla ja illalla, Markku tekee osuutensa päivällä.

Paukkuja nurmiviljelyyn

Säilörehu ja nurmen viljely ovat asioita, johon tilalla jatkossa panostetaan entistä enemmän. Peltoja on viime vuosina kunnostettu paljon, muun muassa uusittu salaojitusta. Nurmella oli viime kesänä 70 hehtaaria. Myös viljan suhteen ollaan omavaraisia.

Viime kesänä uusittuja nurmia oli noin 20 hehtaaria. Ne kärsivät kuivuudesta selvästi. Eräältäkin 7,7 hehtaarin lohkolta saatiin vain 17 kevätpaalia.

Nurmet ovat puhdasta timoteita.

”Viime kesänä seos olisi ollut hyvä, kun oli niin kuivaa. Muuten olemme olleet tyytyväisiä timoteihin”, Rajalat sanovat.

Rehua tehdään melko tarkkaan tarvittava määrä, ylivuotisia vuosikertarehuja ei haluta kerätä.

”Aina on ollut tarkkaa rehun määrän kanssa, mutta ei koskaan niin tarkkaa kuin nyt. Ehkä puskuria pitäisi vähän kasvattaa.”

Normivuonna paalit inventoidaan tammikuussa, tänä talvena niitä on laskettu useammin.

Muutaman tunnin ikäiset tulokkaat. Poikimiset pyritään saamaan tasaisesti ympäri vuoden. Haastatteluaamulle osui kaksi poikimista.

Tippaliisa mahtuu mukaan

”Ruokinnan pitää olla sellainen, että lehmät tulevat lypsylle itse. Hyväksyn korkeintaan 1–2 ajettavaa”, Sanna Rajala toteaa. Työmäärä navetassa halutaan pitää kohtuullisena.

Keskimäärin lehmät käyvät lypsyllä yli kolme kertaa päivässä. Joskus enemmänkin, mutta kolmen alle käynnit eivät saa jäädä.

Kun yksi robotti lypsää lähes miljoona kiloa vuodessa, monen asian pitää natsata kohdalleen. Rajalat kertovat, että , hidasmaitoisia tippaliisojakin on välillä joukossa.

”Karsintaa tehdään sen mukaan, että homma toimii. Lypsyllä on 65 lehmää, ei enempää. Tippaliisat hyväksytään, jos robotissa on kapasiteettia.”

Pariskunnan ensimmäinen satatonnari, Östring, saavutti huikean maitomääränsä tänä talvena. Koko maidontuotannon aikana se on tilan toinen satatonnari.

Keskimääräinen poikimiskertojen määrä on 2,45 eli samaa suuruusluokkaa kuin koko maan keskiarvo.

Muutenkin moni hedelmällisyyden tunnusluku menee aika lailla valtakunnan keskiarvossa. Hiehojen poikimaikä on 26,2 kuukautta. Tavoitteena on 24.

”Meillä oli juuri hiehopuolen remontti. Hiehot ovat vanhassa navetassa. Ne saivat paremmat tilat ja muun muassa aktiivisuuspannat. Kun enää ei vietä niin paljoa aikaa niiden kanssa, aktiivisuuspannoista on paljon hyötyä”, Sanna toteaa.

Jallalle rehu maistuu. Toissa vuonna se oli tilan paras lehmä, tuotti 18 698 kiloa.

Poikiminen on riski

Poikimaväli on viime aikoina vähän lyhentynyt. Viime vuonna oltiin 414 päivässä. Rajalat eivät edes pidä tiukkaa vuoden välein poikimista tavoitteena.

”Me olemme monessa asiassa kokeilunhaluisia. En siemennä järkiään kaksi kuukautta poikimisesta jos tiedän, että lehmä on pitkämaitoinen ja maitoa on sillä hetkellä 60 kiloa. Tavoitteena ei ole vasikka per vuosi”, siemennykset tekevät Sanna sanoo.

”Poikiminen on aina riski”, Markku säestää.

Toisella lypsykaudella olevat lehmät tuottavat parhaiten, 15 098 kiloa. Ensikoiden keskituotos oli viime vuonna 11 650 kiloa.

”Ensimmäinen vuosi ei aina kerro koko totuutta. Meillä on ollut esimerkiksi yksi ensikko, joka tuotti alle 8 000. Se pääsi jatkoon, kun oli tilaa. Toisella kaudella se tuottikin 11 000 kiloa, otti ison harppauksen.”

Supertärkeä umpikausi

Umpikausi koetaan Havukan tilalla tärkeäksi. Sitä ei haluta venyttää, mutta ei myöskään jättää liika lyhyeksi. 1,5-2 kuukautta on osoittautunut hyväksi pituudeksi.

Umpilehmille tehdään oma ape.

”Sitä ne saavat syödä napansa täyteen. Siitä tulee sopivasti energiaa ja valkuaista, eivätkä ummikot pääse lihomaan”, Sanna toteaa.

Ummikon ruokinta on tulevan lypsykauden perusta, siitä kausi lähtee.

”Aluksi ajattelin, ettei meillä tarvita märehtimismittaria, kun on tämän kokoinen karja. Mutta onneksi otettiin. Nyt on helppo seurata ja ottaa heti kiinni, jos on jotain poikkeavaa.”

Tietoa robotilta tulee runsaasti. Rajalat toteavat yhteen ääneen, että siitäkin puolesta on robottinavetassa tykättävä, jotta sen osaa hyödyntää.

Umpiosastolla takakierron takana on samanlaiset olot kuin lypsylehmillä. Mikään ei muutu osastolta toiselle siirryttäessä. Jos umpiosastolla olisi kestokuivikepohja, siellä pitäisi olla myös kovaa alustaa, ettei muutos lypsyosastolle siirryttäessä ole liian iso, Rajalat sanovat.

Yksilöllinen hoito

Lehmät ovat yksilöitä, ja sellaisina niitä tilalla kohdellaan. Emäntä päättää siemennyshetkestä sen mukaan, mikä on lehmän sukutausta, miten sen poikiminen on sujunut ja mitä se lypsää. Kaikkia ei käsitellä samalla kaavalla.

”Vielä tässä karjakoossa yksilöllinen hoito ja kaiken itse tekeminen onnistuu. Siksi emme ole halunneet laajentaa toiseen robottiin. Tämän jaksaa hoitaa niin, että työ on mielekästä ja on muutakin elämää”, Sanna Rajala sanoo.

Robottilypsyyn siirtyminen on mahdollistanut sen, että on aikaa kuskata lapsia harrastamaan. Vanhin poika pelaa jääkiekkoa, harjoituksia on kolme kertaa viikossa. Keskimmäisen lapsen sähly on pari kertaa viikossa. Sanna pelaa harrastejääkiekkoa ja Markku salibandya.

Sanna ja Markku Rajala tekevät monta asiaa vähän valtavirrasta poikkeavalla tavalla. Navettahommat he hoitavat pääosin eri aikaan. Vain kahta ihmistä vaativat asiat tehdään yhdessä. Sannan vastuulla on puhtaanapito ja kiimantarkkailu, Markulla ruokinta. Erillisiä päivä- tai iltatarkkeja ei normaalisti tarvitse tehdä, kun Markku hoitaa työnsä päivällä, Sanna aamulla ja illalla. Kumpikin pystyy tarvittaessa hoitamaan navetan myös yksinään.

Tarkka vastuunjako tarkoittaa myös sitä, ettei tule turhaa sähläämistä siitä, onko joku homma tehty vai ei.

”Minä en esimerkiksi koskaan laita maidon erottelua päälle tai pois. Antibioottipistoksia antaa vain toinen meistä”, Markku Rajala sanoo.

Jaa artikkeli