Lampureiden loikka kehräämöyrittäjiksi kävi joutuisasti. Kaitamäen lammastilan pyörittäjät, Sanni ja Aki Kaitamäki, tekivät kaupat Ylistaron kehräämön liiketoiminnasta tammikuussa ja jo heinäkuussa 40-puolaiselta rukilta valmistui ensimmäinen lankaerä.
Unelma omasta kehräämöstä ehti muhia Kaitamäen pariskunnan mielessä muutaman vuoden. Nyt haaveesta on tullut totta ja vuosikymmeniä vanhat, perinteiset villankäsittelykoneet rouskuttavat äänekkäästi Kaitamäkien vanhassa navetassa, Sarvijoen kehräämössä.
”Suunnitelmissa tosin oli rakentaa kehräämölle uudet tilat, mutta siitä olisi tullut aivan liian kallis ratkaisu. Uudisrakentamisen sijaan aiemmin lampaiden sairas- ja karanteenitilana sekä muutaman possun sikalana ollut navetta päätettiin kunnostaa kehräämön konesaliksi”, Sanni Kaitamäki kertoo.
Vuonna 1936 valmistuneen navetan korjaus vaati paljon työtä ja pitkää pinnaa. Suurin yksittäinen työ oli vanhojen tuuletushormien ja välikaton purku. Myös sähkötöiden osuus oli melkoinen.
”Tällaisen vanhan navetan lattia on joka suuntaan vinoon. Olikin melkoinen souvi, että koneet saatiin tasapainotettua”, Aki Kaitamäki sanoo.
Myöhemmin kehräämön yhteyteen, entisen lantalan lipan alle, on tarkoitus rakentaa tilamyymälä.
”Olen nähnyt jo pitkään unta omasta myymälätilasta, jonne saisi nätisti esille lukuisat värikkäät lankavyyhdit, taljat ja villa-asusteet”, Sanni huokaa.
Käsityötä koneet apuna
Ennen kehräystä villa pitää riipiä ja karstata moneen kertaan. Vaikka työssä hyödynnetään koneita, Kaitamäet mieltävät itsensä käsityöläisiksi, sillä likimain jokainen villakuitu on lipunut heidän sormiensa kautta.
Muokkaus alkaa repijältä tai hienommin sanottuna sekoittajalta, joka palastelee villan isoiksi lumihahtuviksi ja erottelee joukosta takut pois.
”Jos halutaan harmaata lankaa, laitetaan mustaa ja valkoista villaa sopivassa määrin. Villaa voidaan värjätä monessa vaiheessa. Itse värjään kasvi- ja elintarvikeväreillä vasta sitten kun lanka on jo valmiina vyyhdeillä”, Sanni selittää.
Villan tie hahtuvalevyksi alkaa ensimmäiseltä karstakoneelta, jossa villaan tarttuneet roskat karisevat pois. Kun villalevy tulee esikarstalta, kuidut vasta hakevat suuntaansa.
Karstavalssien pitää pyöriä lukemattoman monta kertaa ennen kuin villa muovautuu kehruukelpoiseksi. Esikarstan jälkeen on vuorossa välikarstaus ja sen jälkeen kolmas käsittely hahtuvakoneella. Se on myös karsta, mutta sen perässä on jakaja, joka leikkaa levystä esilankaa ja kieputtaa sen kiekoille. Niistä Sanni kehrää 40-puolaisella rukilla yksisäikeistä lankaa.
”Kehrätessä ei ole aikaa somettamiseen. Puolia ja hahtuvakiekkoja on valvottava herkeämättä, jottei hahtuva pääse katkeilemaan ja lanka kiertyy sopivan kireälle. Tällä laitteella ongelmat sanamukaisesti kasaantuvat”, Sanni sanoo.
Kehräämisen jälkeen lanka vielä kerrataan, sillä yksisäikeinen lanka ei toimi vielä sukkapuikoilla. Lopuksi lanka vyyhditetään.
Aki Kaitamäki hoitaa pääosin karstoja ja 40-puolainen rukki on Sannin vastuulla.
”Monitaitoisen Akin rooli on korvaamaton, sillä jo aikaa nähneet koneet tarvitsevat päivittäin huoltoa ja remonttia”, Sanni kiittää.
Kaitamäen lampolan lampaista villoja kertyy vuodessa noin 1 600 kiloa. Kehräämön kapasiteetti on 10 000 kiloa eli rahtitöille on tilaa.
”Jatkamme Ylistaron kehräämön asiakassuhteita. Ostamme villaa lampureilta omaan käyttöömme, lisäksi teemme asiakkaiden tuomista villoista heidän toivomaansa lankaa. Meille kelpaavat myös pienet erät”, pariskunta kertoo.
Lampaat ykkösasemassa
Loppuvuosi on kehräämölle sesonkia, sillä silloin työstetään syksyn kynnyksellä kerittyjä villoja. Samalla kuitenkin pitää huolehtia omasta, 360 uuhen lampolasta.
”Lampaiden hyvinvointi on ykkösasia, aina. Koneet odottavat, lampaat eivät”, Kaitamäet korostavat.
Kaitamäen lampolassa määkii pelkästään puhdasrotuisia suomenlampaita ja jalostuksessa painopiste on geneettisen monimuotoisuuden vahvistamisessa. Lampolan pässiosastolla määkiikin monia harvinaiseksi käyneitä isälinjan edustajia.
Laadukkaan villan tuottaminen lähtee ruokintapöydältä ja karsinasta. Kun lampaita hoidetaan hyvin, ruokitaan laadukkaalla rehulla ja pidetään karsinat siisteinä, villakin on puhdasta ja laadukasta.
”Villa kerää roskia väkisinkin, sen vuoksi on tärkeää, että kuivitettaisiin karsinoita eikä lampaita”, lampurit muistuttavat.
Villan hinta on ajoittain ollut niin huono, että sitä on päätynyt jopa polttoon. Jos villasta maksetaan ja sille on menekkiä, Kaitamäet uskovat sen motivoivan lampureita kiinnittämään enemmän huomioita myös villan laatuun.
Kaitamäet tietävät, että lampaita pidetään monilla tiloilla ensisijaisesti lihan vuoksi. Kerintä on pakollinen, kahdesti vuodessa tehtävä hyvinvointitoimenpide. Jos villa pystyttäisiin hyödyntämään aiempaa paremmin, se parantaisi lammastalouden kannattavuutta ja kerintätyön mielekkyyttä.
Tuotekehitystä tarvitaan
Sanni Kaitamäki toivoo, että villasta tulisi lampureille selvästi parempi keino ansaita kuin nyt.
Pelkät puheet ja aikeet eivät kuitenkaan riitä. Tarvitaan lampureiden tiivistä yhteistyötä ja tuotekehitystä, että kotimainen lampaanvilla nousee arvoiseensa asemaan.
Sarvijoen kehräämö paneutuu yhdessä yhteistyötilojen kanssa kotimaisten lammasrotujen, suomenlampaan, kainuunharmaksen ja ahvenanmaanlampaan villojen jalostamiseen ja omien tuotteiden kehittämiseen.
Ensimmäiset tuotteet ovat jo kiertyneet kehruukoneilta vyyhdeille.
”Jurva-sukkalanka on kehrätty jurvalaisesta lampaanvillasta. Kolmisäikeisessä langassa on 70 prosenttia Kaitamäen lampolan suomenlampaan villaa antamassa pehmeyttä ja 30 prosenttia Hiipakan lammastilan texel-villaa tuomassa kestävyyttä”, Sanni kertoo.
Samalla Jurva-sukkalanka on ensimmäinen tuote Lampurille Kiitos! -kampanjassa, mikä tarkoittaa korkeampaa hintaa villalle. Tuoteperhe täydentyy lähitulevaisuudessa uusilla tähtituotteilla.
Tiukka ei muoville
Sarvijoen kehräämöllä ei tingitä luonnonmukaisuudesta.
”Villalankoja vahvistetaan yleisesti erilaisilla keinokuiduilla, mutta ei meillä, sillä haluamme osaltamme vähentää muovin kulutusta. Jurva-sukkalankaan on saatu lisää vahvuutta tehostetulla kierteellä”, Sanni ja Aki korostavat.
Villasta on moneksi, mutta tuotekehitystä ja innovaatioita tarvitaan rutkasti lisää. Esimerkiksi suomenlampaan villassa on muita rotuja enemmän rasvaa eli villavahaa, lanoliinia, joka on laadultaan maailman huippua. Lanoliinille olisi menekkiä kosmetiikan ja teollisuuden raaka-aineena, joten se pitäisi saada otettua talteen villan pesun yhteydessä. Suomessa tällaista tehokasta erottelumenetelmää ei toistaiseksi ole käytössä.
Kaitamäet tekevät työtään rakkaudesta villaan ja lampaisiin. Heistä tuntuu hienolta, että kotimainen lampaanvilla on uudessa nosteessa käsityöharrastuksen ja ympäristötietoisuuden viriämisen myötä.
”Ekologisesti tuotettu, kotimainen lampaanvilla on kestävä, pestävä ja luonnonmukainen valinta”, Kaitamäet korostavat.