Nokan luomutilalle ensimmäiset lampaat tulivat reilu vuosikymmen sitten. Nyt tilalla on kolme lampolaa ja yksi uusi työn alla. Kesäaikaan texel-rotuisia lampaita laiduntaa Häntälän notkoissa ja peltolaitumilla yhteensä kuutisensataa.
Somerolaissyntyisestä Juha Nokasta ei pitänyt tulla maanviljelijää. Tietoliikennejärjestelmäinsinööriksi kouluttautunut mies työskenteli muutaman vuoden oman alan töissä. Istumatyö toimistossa ei kuitenkaan sopinut, ei keholle eikä mielenlaadulle. Samoihin aikoihin, vuonna 2004, tuli ajankohtaiseksi sukupolvenvaihdos Nokan tilalla Somerolla.
Uran vaihdoksen ohella tietotyöläistä kiehtoi asuminen omakotitalossa maaseudulla, lähellä luontoa.Turussa hän ehti asua yli kahdeksan vuotta kerrostalossa.
”Halusin muutosta ja näin maatalousyrittäjyyden mahdollisuutena. Vaikka nyt työpäivät ovat pidempiä ja työ on sitovampaa kuin palkkatyössä, en silti kadu ratkaisuani. Jokainen päivä on erilainen ja sisältää vaihtelevia tehtäviä. Parasta on, että tässä näkee työnsä tuloksen, kun karitsat kasvavat”, Nokka summaa.
Varjopuoliakin maatalousyrittäjyydessä piilee. Ikävimpänä ja rasittavimpana hän kokee byrokratian.
”Jos olisin etukäteen tiennyt, millaista säätämistä tähän liittyy pykälien, sääntöjen, tarkastusten ja kirjaamisten kanssa, en olisi varmaan koko hommaan lähtenyt”, mies manaa.
Parasta tässä työssä on vaihtelevuus. Karitsoiden kasvua on kiva katsoa, somerolainen Juha Nokka sanoo.
Lampuriksi kylmiltään
Nokan tilalla oli sukupolvenvaihdoksen aikaan yhdistelmäsikala sekä kanoja. Tuotantotilat olivat käyneet vanhoiksi. 50 emakkoa ja 2 000 munivaa kanaa eivät riittäneet päätoimeentulon lähteiksi.
Sen vuoksi oli keksittävä jotain uutta.
”Lehmistä minulla ei ollut kokemusta, ja maidontuotantoon satsaaminen olisi vaatinut mittavat investoinnit. Lammas tuntui sopivimmalta sekä kokonsa että tuotantotilavaatimusten vuoksi. Arvioin myös, että lampoloita voisin rakentaa omana työnä”, Juha Nokka perustelee.
Tilakaupat tehtiin vuonna 2004. Nokka työskenteli atk-alalla vielä muutaman vuoden, kunnes siirtyi perheineen 2007 päätoimiseksi maatalousyrittäjäksi Somerolle.
Uutta lampolaa ja vanhojen tilojen muuttamista lampaiden käyttöön hän suunnitteli yhdessä ProAgrian neuvojan kanssa. Laskelmat tehtiin 300 uuhelle. Nokan ajatuksissa ei ollut lähteä harrastamaan lampaiden pitoa, vaan tehdä lammastaloudesta itselleen ja perheelleen päätoimi.
”Neuvojat toppuuttelivat minua ja ehdottivat aloittamista pienellä eläinmäärällä. Minusta parempi ratkaisu oli satsata heti kunnolla ja tavoitteena oli lähteä sadalla uuhella liikkeelle. Siitäkin huolimatta, että lampuriksi ryhtyminen oli hyppy tuntemattomaan.”
Lammaseläinlääkäri Johanna Rautiainen auttoi uuhien valinnassa ja suunnittelussa. Lopulta saatiin ostettua kolmelta tilalta yhteensä 90 texel-rotuista uuhta.
”Homma lähti alkuun tosi hyvin ja eläinaines osoittautui laadukkaaksi. Onneksemme tila sijaitsee keskellä varsinaissuomalaista lammaskeskittymää, jossa lampurit tekevät tiivistä yhteistyötä. Kokeneemmat ammattilaiset ovat olleet isona apuna. Tarvittaessa karitsointiapua on saanut vaikka keskellä yötä”, Nokka kiittää.
Nokan luomutilalle on rakenteilla neljäs lampola. Asfalttipohjainen rakennus on 50 metriä pitkä, keskelle tulee ruokintakäytävä.
Lisää lampoloita
Lampaiden kasvattamista varten Nokka rakensi pihapiiriin 14×50-metrisen lampolan. Rakennuksen päähän tehtiin laakasiilot, jotka nekin otettiin lampaiden käyttöön.
”Käytännössä laakasiilot osoittautuivat kuitenkin niin työläiksi ja osittain lampaille sopimattomiksi, että niiden käytöstä luovuttiin myöhemmin.”
Lampaille kunnostettiin myös vanha sikala ja kanala. Uuhimäärän kasvaessa lampoloita on rakennettu lisää. Parhaillaankin on työn alla yksi 50-metrinen rakennus.
Kaikki lampolat on tehty samalla sapluunalla: pitkästä tavarasta ja omana työnä lukuun ottamatta kattotuoleja.
”Korkeissa rakennuksissa on valoharja, eikä ruokintapöytälinjalla tai makuualueilla ole yhtäkään pystytolppaa. Näin ruokinta, kuivitus sekä tyhjennys voidaan hoitaa mutkattomasti konetyönä”, Nokka lisää.
Keskelle tulee ruokintakäytävä, jota reunustamaan valetaan pieni, noin viisisenttinen koroke. Vesijohdot on sijoitettu lattian alle.
Aitamateriaalina käytetään sekä puuta että sinkittyä terästä. Metalliaidatkin on itse tehty ja hitsattu talvipakkasilla sekä sinkitty läheisessä metallipajassa. Uusi lampola maalattiin itsekeitetyllä punamultamaalilla.
”Halusin, että perheen nuoret oppivat maalinkeittämisen taidon”, Nokka lisää.
Parhaillaan viimeistelyä vaille oleva lampola on tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä laidunkauden päättyessä. Lisätila antaa aiempaa paremmat mahdollisuudet eläinten ryhmittelyyn sekä eläinmäärän kasvattamiseen.
”Ellei tukiehtoihin ja ennen kaikkea luomukotieläintukiin tule merkittäviä heikennyksiä, tarkoituksena on rakentaa vielä toinen uusi lampola”, isäntä paljastaa.
Lampaita Nokalla hoidetaan koko viisihenkisen perheen voimin. Juuri aikuistuneet kaksi vanhinta poikaa ovat vahvasti mukana tilan arjessa. Välillä apuna on harjoittelijoita.
Tuttiruokinnassa olleet karitsat laiduntavat vanhan navetan kupeessa ja saavat lisäruokaa karitsabaarista.
Terve ja kestävä
Nokka on tyytyväinen lihaksikkaaseen texel-rotuun. Uuhet ovat kestäviä ja valtaosin niiltä tulee hyvin maitoa karitsoiden tarpeisiin. Keskimäärin ne tuottavat 1,5 karitsaa, jotka yleensä ovat terveitä ja kasvavat hyvin.
”Toki ruuan pitää olla kohdallaan niin talvella kuin laitumellakin. Syksyllä teuraaksi menevät karitsat painavat 50–60 kiloa.”
Loispainetta saadaan parhaiten pidettyä kurissa huolehtimalla laidunhygieniasta. Karitsat lasketaan aina uudelle laitumelle, jossa aikuiset lampaat eivät ole aiemmin samana vuonna laiduntaneet.
Uuhet poikivat ensimmäisen kerran kaksivuotiaina, ja parhaimmillaan ne tuottavat karitsoita yli kymmenvuotiaiksi. Uuhet karitsoivat pelkästään keväisin.
”Meidän työrytmiimme ja töiden jaksotukseen tämä sopii parhaiten, sillä syyskesää tahdittavat sadonkorjuukiireet.”
Omaa peltoa tilalla on 70 hehtaaria, viljelyksessä on vuokramaineen kaikkiaan 300 hehtaaria.
Kasvinviljelyllä haetaan lisätuloja ja samalla huolehditaan maan kasvukunnosta. Tänä vuonna on kylvetty kauraa, hernettä, härkäpapua ja rypsiä. Kasvikirjoon on pyritty hakemaan vaihtoehtoja viljalle, sillä sen hinta on viimeiset pari vuotta ollut tosi alhainen.
”Aiemmin luomukaurasta sai 350–400 euroa tonnilta, mutta nyt hinta on pyörinyt 250 euron tietämillä. Se on aivan liian vähän, kun ottaa huomioon, miten monta työvaihetta, konetta ja monenlaisia tuotantopanoksia tarvitaan”, isäntä muistuttaa.
Nurmet ja laitumet lohkaisevat ison osan peltoalasta, sillä pelkästään laitumia on sata hehtaaria. Viljaa ei lampaiden ruokinnassa juuri käytetä, ainoastaan karitsat saavat sitä karitsabaareista lyhyen aikaa.
Lampaat laiduntavat myös Häntälän notkon perinnebiotoopeissa, joita on yli 25 hehtaaria.
Pellon kupeessa oleva metsäsaareke antaa suojaa keskipäivän paahteelta.
Yhteistyö kantaa
Turun ja Salon seudun lampurit ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo vuosia. Yksissä tuumin on hankittu yhteisiä koneita kuten paalujuntta ja niittareita.
Yhteistyö virallistui pari vuotta sitten, kun Ruokavirasto hyväksyi Lounais-Suomen Lampurit ry:n tuottajaorganisaatioksi. Se oli tuolloin Suomen ensimmäinen lammas- ja vuohenliha-alan tuottajaorganisaatio.
Lounais-Suomen Lampurit ry keskittyy liharotuisten luomulampaiden lihan tuottamiseen.
Mukana on kymmenkunta isoa lammastilaa Turun ja Salon seudulta. Tilat tuottavat yhteensä noin 6 000 karitsaa vuodessa.
Tuottajaorganisaatio antaa lihantuottajille mahdollisuuden kilpailuttaa ostajia, kun teurastamon ja kaupan suuntaan asioidaan yhtenä osapuolena. Jokaisen ei tarvitse tehdä erikseen markkinointityötä tai olla huolissaan menekistä.
”Yhteistyö tuottaa kaikinpuolista hyötyä. Me saamme tavaran kaupaksi kilpailukykyiseen hintaan. Kauppa puolestaan saa sovitun määrän, laadukkaasti ja eettisesti tuotettua lihaa luvattuun aikaan”, Nokka perustelee.
Tilalla luovuttiin suoramyynnistä sen hallinnollisten kulujen kasvaessa. Vaikka asiakastyössä on mukavat puolensa, se kuluttaa Nokan mukaan kohtuuttomasti aikaa hyötyynsä nähden. Pienerien teurastaminen sekä leikkuutyö ovat varsin hintavia.
Kaupan valta on yhä liian kova. Vaikka suomalaistuottajat satsaavat eläinten hyvinvointiin merkittävästi, se ei näy parempana lihan hintana.
”Yksi syy on halpa tuontiliha. Kilpailutilanne olisi paljon terveempi, jos meille saisi tuoda vain elintarvikkeita, jotka on tuotettu samoin ehdoin kuin meillä”, Nokka uskoo.
