Pertunmaalaisen ylämaankarjatilan emäntä Liisa Volanen selätti kaksi vaikeaa sairautta. Nyt hän tuumii, että parisuhteessakin menee entistä paremmin.
Vuosikymmeniä majoitus- ja ravitsemusalan asiakaspalvelutöitä tehnyt Liisa Volanen muutti miehensä Riston kanssa tämän kotitilalle, Rekolan tilalle, vuonna 2009. Ylämaankarjaa pelloilla oli laiduntanut jo parisen vuotta. Enimmillään laumassa on ollut 60 eläintä.
Alkoholismi hiipi osaksi elämää hiljalleen. Jo 1990-luvulla Liisa tunnisti sen ongelmaksi. Vuosien varrella tuli kokeiltua ilman tuloksia yksityinen päihdeterapia, lääkehoito, pitkät hoitojaksot ja myllyhoitokin.
– Ehkä taustalla on sukurasitusta, Liisa arvelee.
Loppuaikoina hän joi jo töissäkin. Kunnes 12 vuotta sitten korkki meni kiinni lopullisesti.
– Yhdelle eläimelle tuli laitumella jalkavika. Jäin jossittelemaan, olisiko sitä tapahtunut, jos olisin ollut sinä päivänä ajoissa katsomassa laumaa.
Myöskään tilalla asunut anoppi ei arvannut muuttaa ennen kuin miniä raitistui.
– Hän oli kovasti mielissään, kun se tapahtui. Olin haaveillut siitä itsekin mieleni pohjalla.
– Juomisen loputtua aloin pitää Pertunmaalla AA-ryhmää, kun täällä ei sellaista ollut.
Liisan korkea verenpaine oli huolettanut lääkäriä, mutta lääkärin toivoma kahden viikon seurantapäiväkirja jäi aina tekemättä.
Seitsemän vuotta sitten Volanen heräsi lokakuisena viikonloppuyönä kovaan päänsärkyyn. Mies näki, kun taju lähti ja soitti ambulanssin.
– Jalat laahasivat. Sitten meni taju. Herättyäni oksensin. Ambulanssi tuli, mutta helikopteri peruttiin, kun pystyin puhumaan. Mikkelistä matkasin anestesialääkärin kanssa Kuopioon.
Aamulla tehtiin kaksi aneurysmaleikkausta, ja niiden aikana tuli vielä aivoinfarkti. Sairauslomaa määrättiin huhtikuun loppuun. Diagnoosi oli valtimon pullistuma vasemmassa aivolohkossa, mikä aiheutti puutumista oikealla puolella, ja sivuoireena puheen tuottaminen vaikeutui.
– Ajattelin, että elämä jatkuu ennallaan. En kuitenkaan pystynyt kävelemään kuin lyhyitä matkoja. Mies kielsi, että eläinten sekaan et mene.
Uuden opettelua
Rakennusalan yrittäjänä toimiva Risto siirtyi etätöihin maatilalle, ja myös hänen siskonsa tuli avuksi. Tilalle saatiin muutamaksi viikoksi lomittaja.
– Sairastuin, kun syksy oli jo pitkällä ja onneksi meillä on ulkona kasvava eläinrotu. Onni oli tuttu lomittaja, joka pystyi hoitamaan kaiken.
Karulta kuulosti, kun silloin 52-vuotiaalle emännälle ehdotettiin työkyvyttömyyseläkettä.
– Huomasin kyllä väsymykseni. Alussa puhuin ihan siansaksaa. Nyt voin puhua sujuvasti tutuista asioista. Englantia luen, mutta en saa juuri puhutuksi. Vieläkin kuulen numerot väärin, vaikka luen ne oikein. Saatan sanoa jonkin lauseen, vaikka tarkoitan päinvastaista. Ottaa päähän, jollen muista jotain.
Liisa on kuitenkin koko ajan tehnyt paperihommat, joskin Risto pistää numerot aina paperille.
Ajokortti lähti muutamaksi kuukaudeksi ja sen jälkeen piti tehdä ajokoe uudelleen. Traktorin rattia pyörittämään emäntä ei ole palannut.
– Nyt downshiftaan luonnostaan. Olen tapaturma-altis, sillä motoriikan kanssa on tekemistä. Katson puutarhan ja huushollin hommissa asioita sormien läpi.
Itsekäs pitää olla
Tila on erikoistunut ylämaankarjan jalostukseen. Sairauden jälkeen jäivät nautojen ja koirien esittelyt näyttelyissä ja rakkaat luottamushommat yhdistyksissä, kuten rotuyhdistyksen puheenjohtajuus.
Ylämaankarjasta ei kuitenkaan luovuttu, mutta lauman koko on vaihdellut. Sairastumisen aikoihin tilalle valmistunutta tilamyymälää pidetään auki vain tilauksesta. Reko-renkaat ovat tulleet tärkeiksi.
– Myymme vuosittain 3–6 naudan lihat. Puhelimessa puhun nyt asiakkaiden kanssa vähemmän. Kun itse soitan ihmisille, sanon, että joudun ehkä kysymään asioita useamman kerran.
Valtimon repeämäkohta sukitettiin. Sairaudesta muistuttavat päivittäin otettavat kaksi verenpainelääkettä ja uutena astmalääke. Viiden vuoden välein tehdään magneettikuvaus.
– Mustaakin huumoria tämä vaatii. Sanon Ristoa omaisvalvojaksi, ja hän saattaa nimittää minua imbesillimuruksi. Teen asioita omalla aikataululla ja maltan levätä.
Kaksi vuotta sitten osa-aikaeläke vaihtui työkyvyttömyyseläkkeeksi.
– Kokonainen eläke oli lopulta helpotus ja nyt rahaa tulee enemmän tilille.
Valtakunnallisissa vertaisryhmissä vuosia toimineena hän on huomannut, että Kelan kanssa on helppoa asioida Etelä-Savossa.
– Pääsin heti Kruunupuistoon sopeutumisryhmään ja lisäjaksoille. On tärkeää tavata vertaisryhmäläisiä, mutta monilla alueilla sopeutumisryhmiin pääsy on vaikeaa.
Arjen iloihin kuuluvat nyt ristikoiden täyttely, palapelien kokoaminen ja herkut.
– Sanahaut, piilosanat ja sanapeli Scrabble ovat tosi hyviä. Sekin on yllättänyt, että parisuhteemme on kaiken tämän jälkeen onnellisempi kuin vuosiin.
