Maaltamuuton siemen kylvettiin 1970-luvulla, kun ylituotantoa ryhdyttiin purkamaan urakalla ja öljykriisi nostatti polttonesteiden hintoja. Monesta tuvasta sammutettiin valot. 1990-luvulla lama-aika kuritti ja EU-aika lähestyi.
Ylituotannon leikkaamiseksi vuonna 1969 säädetty pellonvarauslaki samoin kuin lehmän tapporaha alkoivat purra ylituotantoon 1970-luvulla. Samalla pakettipellot johtivat maatalousyrittäjien ahdinkoon ja Maatalousyrittäjien eläkelain (MYEL) syntymiseen. Laki korvattiin myöhemmin maatalouden sukupolvenvaihdos- ja luopumiseläkkeillä.
Hevosten työkäytöstä kerrottiin Pellervo-lehden alkuaikoina vähän, mutta hoito-ohjeita annettiin sitäkin enemmän. Maatalouden koneellistuminen jatkui, mutta hevosten määrä ei yllättäen korreloinutkaan tasaisesti kasvavaan traktorimäärään. 1920-luvulla hevosia oli Suomessa noin 390 000. 1930-luvulla määrä yllättäen laski 355 000 hevoseen, kunnes kohosi taas korkeimmillaan vuonna 1950 lähes 410 000 yksilöön. – Näin siitäkin huolimatta, että itänaapuriin luovutettiin sotakorvauksena 50 000 hevosta. Nyt vuonna 2024 hevosia on maassamme noin 75 000, suurin osa harraste- tai kilpahevosia.
Vuoden 1971 numerossa oli ansiokas tarina Ruokolahden ensimmäisestä kuninkaasta, suomenhevosori Alo-Valosta. Se seppelöitiin olosuhteiltaan raskaissa Vaasan kuninkuusraveissa, ravipiireissä monien mielestä yllätysvoittajana. Hevosen omistaja, kasvattaja ja ohjastaja Veikko Suikki viljeli 7,5 hehtaarin tilaansa Ruokolahden Salosaaressa. Vuonna 1961 syntynyt Alo-Valo oli työhevosena tinkimätön ja rauhallinen. Autuaammille laitumille se pääsi 1984.
ChatGPT: 1970-luvulla Pellervo-lehti käsitteli yhä enemmän maaseudun autioitumisen ongelmaa ja sen sosiaalisia seurauksia. Kaupungistumisen myötä monet maatalouskylät tyhjenivät, ja lehti toi esiin viljelijöiden haasteita säilyttää tilansa elinkelpoisina. Pellervo tarjosi foorumin keskustelulle siitä, miten maaseudun elinvoimaisuutta voitaisiin säilyttää ja maatalouden kannattavuutta parantaa.
Uudet säädökset traktoreiden melutasosta astuivat voimaan 1.1.1971. Melutason ylärajaksi määritettiin N-arvolla 95 desibeliä. Vakolan mittauksissa parhaan 85 dB:n tason saavutti Valmet 500. Seuraavina tulivat Valmetin isommat mallit Valmet 700, BM-Volvot T-650 ja T-Bison. Peränpitäjiä 95 dB:n melutasolla olivat Valmet 900 ja 1100.
Valmetin uusi metsätraktori 870 CK ensiesiteltiin sanoin: ”ettei se ole alansa järeimpiä ja siksi se soveltuu metsälöihin”. Traktorin ohjaamossa oli jo tuolloin ilmastointi- ja lämmityslaite sekä 24 voltin sähköjärjestelmä.
Scan-Auton mainoksessa lueteltiin uudessa Saab 96:ssa olevan peräti 15 turvallisuusnäkökohtaa. Vakiovarusteina ovat ajovalojen pesulaite ja valomuisti, ja lisäksi siinä on “lähes kaksinverroin paksummat pellit kuin keskimäärin muissa autoissa.”
Vuoden 1967 lopulla ensiesitelty Saab 99 sai puolestaan vuoden 1973 malliuudistuksessa “silmänpesulaitteen, lämpötuolin, joustopuskurin ja halovalot.”
1970-luvun energiakriisin vaikutukset eivät juuri näkyneet lehden sivuilla. Joulukuussa 1973 valtioneuvosto julkisti energiansäästöohjelman. Yleiseksi kattonopeudeksi määrättiin 80 km/h, mainosvalot sammuivat yöksi ja huonelämpötilaa laskettiin.
Metsäasiat, puuntuotanto ja aukkohakkuut nousivat 1970-luvulla usein esille lehden sivuilla. Soiden suojelu herätti paljon keskustelua.
DDT:n käyttö kiellettiin pelto- ja puutarhaviljelmillä vuonna 1972 ja metsäkäytössä 1975. Asunnoissa, varastoissa ja kotieläinsuojissa kielto astui voimaan 1976.
Syväkynnöstä puhuttiin etenkin Kymenlaaksossa, jossa kuivuuden aiheuttamat kevätviljasadon menetykset olivat poikkeuksellisen suuret. Syväkyntö näytti pitkäaikaisten kokeiden perusteella lisäävän savimailla satoja ja viljelyvarmuutta. Kun kyntösyvyyttä nostettiin 20 senttimetristä 30:een, nousi satotaso 5–15 prosenttia.
Vuoden 1969 lokakuussa avattu Ethän minua unhoita -palsta oli venynyt parissa vuodessa jo aukeaman mittaiseksi. Siinä nuoret tytöt ja pojat hakivat itselleen kirjeseuraa. Tulostakin syntyi: Aikojen saatossa heistä muodostui satoja pareja, joille Pellervo lähetti vihkilahjana kuparisen kahvipannun. Kuudestoista pannu lähti vuonna 1973 Kuhmoon Matti ja Kyllikki Romppaselle.
Värikuvat alkoivat yleistyä kannen ohella myös sisällössä ja kodin osuus alkoi painottua. Modernismi alkoi näkyä kodin sisustuksessa, mikä nykyään näyttää hyvinkin tuoreelta. Lisäksi mukaan tulivat jatkokertomukset.
Lammastalous osoitti hiipumisen merkkejä. Vuoden 1971 tammikuussa kerrottiin, että “Vielä niinkin myöhään kuin 1950-luvulla oli maassamme 1,22 miljoonaa lammasta, nyt alle 200 000”.
“Lampaanlihan hinta on jatkuvasti laskenut suhteessa naudanlihan hintaan. Tuottajahinta oli 1968 enää 1,15 markkaa kilolta ja kulutus 250 gr henkeä kohti vuodessa. Viime marraskuussa maksettiin parasta laatua olevasta karitsanlihasta alle 5 mk kilolta. Samanaikaisesti tuotiin Islannista lampaanlihaa, vanhaa ja kalanmakuista.”
Pellervo-Seura ja Maataloustuottajain Keskusliitto perustivat Pellervon Taloudellisen Tutkimuslaitoksen vuonna 1979. PTT on toimintamuodoltaan voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys ja sen päätehtävä on edelleen tukea yhteiskunnallista päätöksentekoa tuottamalla luotettavaa tietoa taloudesta ja sen kehityksestä.
ChatGPT: 1980-luvulla Pellervo-lehti alkoi keskittyä yhä enemmän maatalousyrittäjyyden kehittämiseen ja uudenlaiseen ajattelutapaan viljelyssä. Lehden kautta viljelijät oppivat liiketoiminnan hallinnan ja markkinoinnin tärkeydestä sekä siitä, kuinka tehokkaampi maatilatalous voisi olla taloudellisesti kannattavampaa. Lehti rohkaisi viljelijöitä ottamaan enemmän vastuuta omasta taloudellisesta menestyksestään.
Lappi ja porotalous putkahtivat esiin jutussa “Poro pitää Lapin lämpimänä” vuonna 1981. Tuolloin Lapissa “800 perhettä sai elantonsa ja 1 500 perheelle porot tuottivat huomattavan osan toimeentulosta. Miestyötunteja kului 350 000 työpäivää vuodessa. Hivenainepitoista ja vähärasvaista poronlihaa tuotetaan 1,5 miljoonaa kiloa, josta poromiehet saavat rahatuloja runsaat 20 miljoonaa markkaa”.
Matka-Kalevan järjestämä Pellervon lukijamatka suuntautui Vaasasta Sundsvalliin ja sieltä bussilla Trondheimiin. Käyntikohteina oli maatiloja, yhteisyrityksiä, meijereitä ja muita osuuskuntia. Matkan hinta täysihoitoineen oli 1 530 markkaa. Lukuisat lukijamatkat avasivat ikkunoita myös muualle maailmaan, kuten Kiinaan ja Afrikan mantereelle.
Rehusäilöntäaineiden vaaroista muistutettiin Varo vaaraa -palstalla 1980-luvulla: “Satoa korjataan vuosittain noin neljä miljoonaa tonnia ja säilöntäaineita siihen käytetään 20 miljoonaa litraa. Arvioiden mukaan säilöntäaineet aiheuttavat vuosittain 10 000 vammaa, joista vakavia on 200–300. Käytetyimmät hapot luokitellaan II-luokan myrkyiksi. Niitä ovat muurahaishappo, rikkihappo ja suolahappo sekä formaliini ja etikkahappo. Niiden roiskahdukset ja astioiden rikkoutuminen ovat yleisiä syitä vahinkoihin.”
Kaksi viljelijää, Aimo Anttila Hollolasta ja Martti Keski-Kasari Jalasjärveltä, pääsi tutustumaan työ- ja koneturvallisuuteen maatalouskoneiden tutkimuslaitoksessa Vihdin Olkkalassa. Vakola muutti sinne Helsingistä vuoden 1979 lopulla. Viljelijöitä opasti muun muassa tarkastaja Pekka Olkinuora.
Lastulevyn vaaroista valistettiin vuonna 1981. Taustalla oli formaldehydistä noussut kohu. Asia ei ollut uusi, sillä lastulevyn käyttö oli kasvanut energiansäästösyistä ja ensimmäiset valitukset suositusta rakennusmateriaalista tulivat esille jo vuonna 1974.
“Suomen ensimmäinen lastulevytehdas käynnistyi Viialassa vuonna 1956, ja nyt tehtaita on 14 ja ne tuottavat 850 000 kuutiota lastulevyä. Siitä menee vientiin 40 prosenttia. Viime vuosina meillä on käytetty lastulevyä yli 100 000 asunnossa, joten varovaisestikin arvioituna puoli miljoonaa suomalaista joutuu tekemisiin lastulevyn kanssa. Suomi on kärkimaana, vain Länsi-saksassa sitä on enemmän.”
Samassa yhteydessä moitittiin tiivistä rakennustapaa ja vinoiltiin: “joka asuntoon ei edes tehdä kunnon raitisilmaventtiiliä. Ilma vaihtuu vain postiluukun kautta, sieltäkin ainoastaan aamulehden tullessa”.
Pellervo-lehdessä todettiin, että formaldehydin pitoisuus putoaa kahdeksassa kuukaudessa puoleen. Allergisointia lisäsi siirtyminen pintakäsittelyssä öljypohjaisista maaleista vesiohenteisiin maaleihin. “Monet säästöintoilijat ohensivat sitä lastulevyjä maalatessaan”.
Toisaalta lateksi sai yleensä formaldehydin nousemaan läikkinä lastulevyn pintaan. Siksi muistutettiin, että levy tapetin allakin on maalattava alkydimaalilla.
Aikansa Tinder oli puolison etsintään suunniteltu tietokoneohjelma IEVA, jonka kehitti agronomi Leo Vimpari. Ensimmäiset mätsit tapahtuivat Oulun maatalousnäyttelyssä elokuussa 1982. Vuoden 1991 elokuussa kerrottiin, että IEVA oli liittänyt yhteen jo 500 avioparia.
Pellervon keittiö -palstalla kehotettiin nostamaan käsi sydämelle: Millainen on ateriasi? Rasvassa käristettyä siankylkeä, ainoana vihanneksena ranskalaisia perunoita ja jälkiruokana suussa sulavia leivonnaisia.
Kolesterolin haittavaikutuksista sydänterveyteen mainittiin, että kasvikunnan tuotteita saa syödä vapaasti ja kuitupitoisia tuotteita on pyrittävä lisäämään. Suolaa kehotettiin vähentämään. “Suolasirotin pois pöydästä”, oli tuima komento.
Nutria eli rämemajava esiteltiin uutena turkiseläimenä 1980, kun ensimmäiset kuivatarhaukseen tarkoitetut karvaturrit tulivat Reino Pulliaiselle Pieksämäen maalaiskuntaan. Vanhaan navettaan majoitetut eläimet ruokittiin myyntiin kelpaamattomilla juureksilla. Pulliaisen mukaan nahan hinta oli sadan markan seutuvilla ja siitoseläimestä pitäisi pulittaa 500 markkaa. Turkiseläimenä nutria ei kuitenkaan menestynyt, vaikka tuotantokustannukset olivat alhaiset ja liha jopa syömäkelpoista.
Vuonna 1983 lehdessä esiteltiin Aarre ja Kirsi Anttilan lämmitysratkaisua Nummi-Pusulassa: “Pälölän tilan päärakennus on sadan vuoden aikana lämmennyt monin tavoilla. Alussa oli uunilämmitys, vuonna 1949 siirryttiin puukeskuslämmitykseen, joka korvattiin 1961 öljyllä. 1980-luvun alusta talo on lämmennyt peltoon sitoutuneella auringon lämmöllä, kun maahankaivetun öljysäiliön kunto alkoi epäilyttää."
Putkistoa oli 800 metriä kahteen lenkkiin jaettuna 120 sentin syvyydessä, ja putkiston päässä lämpöpumppu ja 800 litran varaaja. Lämpöpumpun toimintaperiaatteen esiteltiin toimivan samoin kuin kompressorijääkaapin. Laitteisto on ollut huoleton, joskin maaputkissa kiertävää glykolia on toisinaan lisättävä.
– Järjestelmässä on myös liitäntä aurinkopaneelille, jos joskus siihen innostuisimme, Aarre Anttila kertoi.
Paneelia ei siis mietitty sähköntuotantoon vaan aurinkokeräimen lämpö olisi johdettu maahan putkiston kohdalle.
Samana vuonna lehdessä varoiteltiin homepölyn vaaroista hakkeessa ja heinissä: “Suomessa pölyongelmaa tutkinut professori Aarne Pehkonen sanoo, että homepölykeuhko on yleistynyt sitä mukaan kuin on lisääntynyt heinän sänkipaalaus.”
Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kantautuneiden tietojen mukaan homepölyongelma aiheutui lähinnä hakkeesta ja oljesta, ja asiantuntijat kehottivat kuivaamaan polttoaineen heti haketuksen jälkeen.
1980-luvulla kauppaa kohtasi monta murrosta: SOK:n 178 kauppaa ryhmittyivät 35 alueosuuskaupaksi. Maatalouskaupassa koettiin myös monia murroksia, erityisesti konekaupassa, jossa traktori- ja työkone-edustukset alkoivat vaihtua taajaan.
Pellervo-lehden tarkastettu levikki vuonna 1987 oli 92 872 kpl.
ATK rynnisti maatalouteen 80-luvulla, ja aiheesta järjestettiin koulutuksia ja kursseja. Vuoden 1988 ATK-Pellervon teemasivuilla esiteltiin, kuinka raha juoksee puhelinlinjaa pitkin, ja miten neuvontajärjestö Maatalouskeskusten liitto päätyi hankkimaan Tietonovon myymän kannettavan Toshiba T3100 -tietokonesalkku-printteriyhdistelmän.
Käyttöjärjestelmänä tietokoneessa oli MS-DOS 3.2 keskusyksikkö, jossa oli 16-bittinen 8 MHz prosessori ja 640 kilobittiä RAM-muistia. Levykeasema oli 3,5 tuuman levykkeille ja 13-tuumaisen näytön plasmaruutu oli jo värillinen.
Tuolloin neuvontajärjestön vanhemmat päätteet olivat noin viiden vuoden ikäisiä ja uusimisruljanssin arveltiin kestävän 90-luvun puolelle. Liiton puntaroitavana oli kymmenkunta kannettavaa mikrotietokonetta.
Pyöröpaalisäilörehu teki tuloaan, ja siitä käytiin kiivasta väittelyä. Toimistopäällikkö Irma Peltola Työtehoseurasta sanoi mielipidekirjoituksessaan, että menetelmä on ja pysyy, mutta pyöröpaalisäilörehua on tutkittava ja koottava opas rehun tekijöille.
Taantuman merkit alkoivat vahvistua ennen vuodenvaihdetta.
ChatGPT 1990-luvusta: Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995 merkitsi maatalouden kansainvälistymisen alkua, mutta jo ennen sitä Pellervo-lehti käsitteli maatalouden avautumista ulkomaisille markkinoille ja vientimahdollisuuksien laajentumista. Kansainväliset markkinat alkoivat vaikuttaa suoraan suomalaisten viljelijöiden arkeen, ja Pellervo auttoi viljelijöitä navigoimaan tässä uudessa ympäristössä.
Vuoden 1991 alun tammikuun pääkirjoituksessa Martti Seppänen totesi: “Lamapuheet kasvavat kuin lumivyöry ja kaikki pakenevat lammaslauman tavoin. Talouselämä pysähtyy. Kun hetki on ihmetelty, joku lehti ilmoittaa nousukauden alkaneen, ja kaikki palaa ennalleen.”
Samassa numerossa haastateltiin silloista kauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suomista ETA-prosessista, jonka tähtäimessä oli EY-jäsenyys: “Väitteeni on, että oleellisesti ETA-prosessi ei tuone muutoksia siihen, millainen Suomen maaseutu on vuonna 2010. Se saattaa nopeuttaa sitä prosessia, joka merkitsee maatalouden ylituotannon supistamista, tilakoon kasvamista ja valitettavasti myös jonkin verran syrjäseutujen autioitumista.”
Ulkomaiselle pääomalle Suominen näytti vihreää valoa ja sanoi, että metsien ja rantojen myyntiin tulee suojalausekkeita. “Kyllä meillä rantoja riittää vielä vähän ulkolaisillekin”, Suominen tokaisi. Viittaus kohdistuu tuolloiseen rantojensuojeluohjelmaan, jolla suojattiin 8 000 kilometriä maamme rantaviivoja.
1990-luvun alun lamavuosien vaikutukset näkyivät konkurssiaaltoina, lomautuksina ja työttömyyden rajuna kasvuna. Markka devalvoitiin 14 prosentilla marraskuussa 1991. Pankkiala rytisi ja korot nousivat.
EY-jäsenyysneuvotteluiden alla lehden nimimerkki Vähätalo kirjoitti: “On tajuttava, että Suomen talous ei devalvaation jälkeenkään ole vielä eurokunnossa”.
Vähätalo-nimimerkin takana oli ministeri Heikki Haavisto. Hän kirjoitti, että EU-jäsenyys veisi Suomesta useita toimialoja: “Meille jäisi ilmeisesti vain metsäteollisuutta ja mineraalien alkujalostusta.”
Kansainvälisyys alkaa näkyä yhä enemmän lehden sivuilla ja ulkomaiden asioita seurataan tarkemmin. Suomalaisten mielenkiinto maailman tapahtumiin kasvoi muutenkin, sillä Berliinin muuri sortui marraskuun 9.–10. päivän välisenä yönä vuonna 1989 ja Neuvostoliitto lakkautettiin 25. joulukuuta 1991.
Oli ymmärrettävää, että liittyminen Euroopan yhteisöön (myöhemmin Euroopan Unioni) puhutti ja huoletti. Ennen kansanäänestystä marraskuussa 1994 Antti Äijö kirjoitti: ”Jokaisesta metsänomistajasta tehdään lain voimalla luonnonsuojelija. Metsäluonnon suojelussa otetaan uusi askel, kun metsien kestävyydestä ja luonnon monimuotoisuudesta tulee hoidon tärkein ohjenuora.”
Saman vuoden lopulla ounasteltiin euron tuloa ”EMU nokkii markan”-otsikon alla. Rahayksikön työnimenä oli tuolloin ecu (european currency unit). Käteisvaluutan rahayksiköksi vaihtui euro kuitenkin vasta vuonna 2002. Samana vuonna Heikki Haavisto täytti 60 vuotta.
Kansanäänestys EU-jäsenyydestä järjestettiin Suomessa lokakuussa 1994 ja Suomesta tuli jäsen 1. tammikuuta 1995. Myöhemmin tammikuussa Pellervon EU-extrassa taivasteltiin, kun aiemmin maataloustuloneuvotteluissa sovitut tuottajahinnat putosivat äkkirysäyksellä ja tukiviidakko alkoi valjeta. Tuolloin siirryttiin myös arvonlisäverokantaan, ja EU toi mukanaan nautojen korvamerkit ja viljelijöiden luopumistuen.
Maatalouden rakennemuutos äityi kirosanaksi. Pääkirjoituksessa vuonna 1998 ruodittiin "hallittua rakennemuutosta" aikansa irvikuvaksi: “1990-luvun taantuma on ollut taloushistoriamme pahin. Rakennemuutokset eivät olleet kenenkään hallinnassa. Mitään ei ole opittu. Maatalouteen ajetaan samaa doktriinia, jolla on lopetettu tuhansia yrityksiä, menetetty kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja kasvatettu työttömien armeija. Ministeri Kalevi Hemilän nimiin on pantu tavoite 60 000 tilan määrästä. Nykyään yli viiden hehtaarin aktiivitiloja on noin 90 000.”
Näin ounasteltiin siis vuonna 1998. Nykyisellään vuonna 2024 tilamäärä on noin 40 000, ja pudotustahti on noin tuhat tilaa vuodessa.
Vuoden 1997 aikana Pellervo-lehdestä erotettiin maatalouden ammattiasioihin keskittyvä julkaisu, ensimmäinen Maatila Pellervo ilmestyi marraskuussa. Sisältösivujen määrä kasvoi, ja molemmille julkaisuille, maatilan ja kodin lehdille tuli oma tehtäväkenttänsä tiedotusvälineenä. Kodin lehti alkoi ilmestyä Kodin Pellervo -nimisenä tammikuussa 1999.
Tarina jatkuu artikkelin muissa osissa Pellervo 125 vuotta, osa 1: 125 vuotta maatalouden asialla, Pellervon 125 vuotta, osa 2: Sotakorvaukset ja niukkuuden aika ja Pellervo 125 vuotta, osa 4: Teknologian harppaukset.
Sotakorvausvuodet näkyivät lehden sivuilla yhä useampina artikkeleina hevosten hoidosta ja puutavaran ajosta. Koneet alkoivat tulla avuksi raivaukseen ja pelloille, ja suomalaisten itsetuntoa nostatti AIV-rehukeksinnöstä pokattu Nobel-palkinto.
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Iso joukko nuoria aikuisia haaveilee asumisesta maaseudulla. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan vetovoimaa on etenkin kaupunkien läheisellä maaseudulla, mutta myös syrjäseudut kiinnostavat.
Pellervo-Media on saanut riveihinsä uuden tekijän, kun Anu Artjoki aloitti elokuussa Maatilan Pellervon ja Eläin Pellervon tuottajana Rita Lahden jäädessä vanhempainvapaalle.
