Herefordrodulta on löydetty perinnöllinen sairaus, jonka syytä selvitellään myös Suomessa. Yhtenä sairauden oireena on karvattomuus.
Eri puolilla maailmaa, muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa ja Kanadassa, tehtiin reilut kymmenen vuotta sitten ensimmäiset havainnot herefordrodun vasikoilla esiintyvästä karvattomuudesta ja punasolujen kehityshäiriöistä. Samaa sairautta löytyi kolme vuotta sitten kolmelta suomalaiselta tilalta. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa selvitetään parhaillaan sairauden syytä ja periytyvyyttä.
Tutkijatohtori Heli Venhoranta ja apulaisprofessori Heli Simojoki ottavat mielellään vastaan havaintoja karvattomuudesta tai kasvu- ja kehityshäiriöistä kärsivistä herefordvasikoista.
– Kun sairaita eläimiä löydetään, olisi hyvä kirjata ylös mahdollisimman tarkasti oireet ja ottaa verinäyte tai lopetuksen jälkeen kudospala DNA-näytteeksi. Verinäytteestä pystytään tutkimaan myös punasolujen kehityshäiriöiden aiheuttama anemia, Venhoranta sanoo.
Mahdollisuuksien mukaan joitain yksilöitä pyritään saamaan Saaren eläinklinikalle lopetettavaksi, mikä mahdollistaa tarkemmat havainnot sairauden oireista ruumiinavauksen yhteydessä ja näytteiden keruun geenien ilmentymistutkimuksia varten.
Sairaus näyttää tutkijoiden mukaan olevan vielä harvinainen Suomessa ja voi ilmetä vain silloin, kun vasikan molemmat vanhemmat kantavat kyseistä virhegeeniä. Sairauden aiheuttavan mutaation taustalla näyttäisi olevan naudan jalostushistoria, joka on johtanut geneettisen monimuotoisuuden vähenemiseen.
Kaikkien herefordvasikoiden kehitystä kannattaa seurata. Tutkijat pyytävät ilmoittamaan paikalliselle eläinlääkärille tai Helsingin yliopiston eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan, jos vasikoilla esiintyy karvattomuutta tai kehityshäiriöitä. Kuva Markku Pulkkinen.
Kaljut läiskät oireena
Uutta sairautta nimitetään synnynnäiseksi punasolujen ja ihon kehityshäiriöksi. Sairauden oireet muistuttavat herefordeilla aikaisemmin tunnettua perinnöllistä hypotrikosiaa. Sairaiden yksilöiden vanhemmat on tutkittu hypotrikosiaa aiheuttavan geenivariantin suhteen vapaiksi, jolloin kyse ei voi olla täysin samasta sairaudesta.
Uuden sairauden yksi näkyvä oire on nuoren vasikan kiharakarvaisuus. Karvapeite on harvahko, ja kokonaan karvattomia, kaljuja kohtia saattaa esiintyä etenkin vasikan jaloissa. Oireisiin voi kuulua myös normaalia paksumpi iho, pienikasvuisuus ja kehitysvammaisuus. Esimerkiksi vasikan liikkuminen voi olla kömpelöä. Lisäksi sairaiden eläinten kokonaislämmönsäätely ei välttämättä toimi normaalisti, vaan ne palelevat ja hikoilevat helposti.
– Sairaista eläimistä otetut verinäytteet paljastivat etenkin nuorten sairaiden yksilöiden veressä punasolujen kehityshäiriön. Vasikoilla voi olla myös muutoksia sisäelimissä ja heikentynyt vastustuskyky tulehdustaudeille. Oireiden vakavuus vaihtelee yksilöittäin, Venhoranta kuvailee.
– Jotkut sairautta kantavat vasikat saattavat kehittyä lähes normaalisti. Kasvu saattaa vain olla hieman muita vasikoita hitaampaa. Yhdellä sonnivasikalla sairaus huomattiin vasta verinäytteestä. Se kasvoi kohtuullisesti, ennen vieroitusta noin kilon päivässä. Toisilla vasikoilla kehityshäiriö on niin vakava, että ne pitää eläinsuojelullisista syistä lopettaa.
Tutkijat eivät vielä osaa sanoa, kuinka yleinen sairautta aiheuttava geenivirhe Suomessa on.
– Kaikki sairaat yksilöt ovat läheistä sukua toisilleen ja sukutiedot viittaavat siihen, että sairaus periytyy peittyvästi eli resessiivisesti muissa kuin sukukromosomeissa. Peittyvästi periytyvät sairaudet eivät puhkea ennen kuin kaksi kantajaa pariutuu. Nämä kantajat ovat usein ensimmäisen kantajaeläimen jälkeläisiä useita sukupolvia myöhemmin. Tänä aikana mutaatio on saattanut levitä aiheuttaen useiden sairaustapauksien äkillisen ilmaantumisen, Venhoranta sanoo.
Yleisissäkin sukulinjoissa
Suomesta löydetyt sairaat yksilöt polveutuvat hyvin käytetyistä sukulinjoista, joten todennäköisesti sairautta aiheuttava mutaatio on levinnyt laajalle myös Suomessa.
Huomattavaa on, että levinneisyydestään huolimatta geenimutaatiota ei vielä ole paikannettu, jolloin sitä ei voida myöskään testata DNA-testeillä eikä huomioida genomijalostuksessa.
– Tässä vaiheessa tärkeintä on saada paikannettua sairautta aiheuttava mutaatio, jolloin nautojen geenitestaus olisi mahdollista. Silloin sairauden kantajat voidaan tunnistaa ja mutaation yleisyydestä riippuen estää kantajien käyttö jalostuksessa, ja ainakin pyrkiä estämään kahden kantajan pariutuminen, Simojoki painottaa.
– Tällä hetkellä geeninäytteitä on saatu kuudesta sairastuneesta yksilöstä Suomessa. Tämä on todennäköisesti riittävä määrä mutaation kartoitusta varten, mutta näytteiden keruuta jatketaan edelleen. Olkaa siis yhteydessä, jos havaitsette edellä kuvattuja oireita, Venhoranta kannustaa. n
Kaikkien herefordvasikoiden kehitystä kannattaa seurata. Tutkijat pyytävät ilmoittamaan paikalliselle eläinlääkärille tai Helsingin yliopiston eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan, jos vasikoilla esiintyy karvattomuutta tai kehityshäiriöitä.
