Lietolaiset Jaakko ja Risto Heininen ovat ulkoistaneet maatilansa tuotannon vaiheittain kolmen vuosikymmenen aikana. Työurat tilan ulkopuolella tuovat näkökulmaa maatalouteen, jota veljekset toteuttavat yrittäjyysoppien mukaisesti
Sukupolvenvaihdosta alettiin Heinisten maatilalla toteuttaa 1980-luvun lopulla. Tällöin Liedossa Turun kupeessa sijaitsevalla tilalla oli peltopinta-alaa puolitoista sataa hehtaaria ja lihasikoja kuusisataa.
Aurajoen rantamien savipelloilla viljeltiin kevätvehnän ja ohran lisäksi ruokahernettä ja sokerijuurikasta.
Suomalaisen maatalous oli tuolloin isossa murrosvaiheessa. Euroopan unioniin liittymisestä keskusteltiin, ilmassa oli epävarmuutta tulevan suhteen. Säännösten määrä oli kasvamassa ja maatilanpidon käytännöt muuttumassa, Jaakko ja Risto Heininen kertovat.
Sianlihan hinnat romahtivat. Tuotantoa rajoitettiin porrastamalla tuottajahintoja niin, ettei sikojen kasvatus maksimipainoisiksi ollut enää taloudellisesti kannattavaa.
Samanaikaisesti tilan sikalarakennus lähestyi käyttöiän loppua. Lihantuotannon jatkaminen olisi merkinnyt tilalle uusia investointeja, joiden takaisinmaksuun olisi tarvittu arviolta pari vuosikymmentä.
Oltiin vedenjakajalla: investoidako täysipainoisesti maatilan kehittämiseen vai ruvetako johonkin muuhun.
Kummallakin veljeksellä oli vahvaa kiinnostusta työskennellä myös maatalouden ulkopuolella.
Risto aloitti oikeustieteen opinnot, valmistui ja aloitti työn lakialalla. Jaakko taas ryhtyi osakkaaksi rakennusalan liiketoimintaan.
Sioista luovuttiin, peltopinta-alaa supistettiin ajan kuluessa.
Tällä vuosituhannella ura on vienyt kumpaakin veljestä lähes täysipäiväisesti maatilan ulkopuolelle. Maatilanpitoa on jatkettu ulkoistamalla ja yksinkertaistamalla tuotantoa.
Ulkoistaminen on Heinisten tilalla tapahtunut vaiheittain, luontevasti sekä kaluston vanhetessa että omien töiden lisääntyessä 1990-luvulta lähtien.
Maatalousyhtymän päätökset on tehty kannattavuuslaskelmien ja olemassa olevien vaihtoehtojen mukaisesti.
”Kun on tullut harkittavaksi, tarvitsisiko ostaa uusi kone, on laskettu, miten hankinta maksaisi itsensä takaisin. Vai olisiko urakoitsijoita, joilla on jo tarvittavat koneet”, Risto kertoo.
”On paljon viljelijöitä, jotka ovat panostaneet kalustoon ja joilla on aikaa tehdä rahtitöitä. Se on win win -tilanne.”
Omalla työllä on laskennallista arvoa. ”Oma vai ostettu työpanos? Mitä hehtaarin kyntäminen tulee maksamaan? Kysymme hintaa urakoitsijoilta. Työn tekee se, joka pystyy sen edullisimmin tekemään”, Jaakko kuvaa.
Tällä hetkellä töiden kilpailutus ei ole Heinisten tilalla tarpeen, sillä yhteistyö nykyisten urakoitsijoiden kanssa on vakiintunutta ja toimivaa. Kolme urakoitsijaa huolehtii kylvöistä, puinnista ja ruiskutuksista.
Kannattavuustekijät otetaan huomioon myös lajikkeiden valinnassa.
Heinisten tilalla sokerijuurikkaan satotaso alkoi laskea kymmenisen vuotta sitten. Sokeritehtaiden määrän vähentyessä varastointiajat pitenivät ja varastointiin liittyvä riski kasvoi. Samalla tuotantokustannukset olivat nousussa.
Noin 50 hehtaarin suuruinen sokerijuurikasviljelmä lopetettiin, viljanviljelyä jatkettiin.
Tällä hetkellä viljelyyn on valikoitunut kevätvehnä. Yhteen lajikkeeseen pitäytyminen helpottaa myös ulkoistamista, veljekset sanovat.
”Viljelyä suunnitellaan yhdessä urakoitsijan kanssa, ja selvitetään, mikä lajike sopii esimerkiksi urakoitsijan konekalustolle. Jos viljeltäviä lajikkeita on enemmän, ulkoistamisesta voi tulla monimutkaisempaa eikä yhtä kustannustehokasta”, Jaakko toteaa.
Maatalousyhtymän toiminta kulkee Heinisten oman kirjanpidon kautta, ja tuotannon myynnistä Heiniset vastaavat itse.
”Päätöksiä tehdään oman taloustilanteen, verotuksen tai varastokapasiteetin puitteissa”, Jaakko selittää.
”Jos näyttää, että viljan hinta on nousussa, pidättäydytään myynnistä. Kun hintakehitys näyttää tasaiselta tai hinta putoaa, voidaan myydä.”
”Tiedustellaan hintoja ja katsotaan ajankohtaa”, Risto tiivistää.
Tuotannon suunnittelu ja myynti parhaan mahdollisen tuoton näkökulmasta on taito sinänsä, veljekset tähdentävät.
Jos investointeja tehdään, niiden pitäisi tähdätä tuotannon arvon nousuun. Lisääkö esimerkiksi uuden koneen hankinta vehnäkilosta saatavaa tuottoa? Tai saadaanko enemmän kiloja hehtaarilta? Kantaako investointi myös laskukauden aikana?
”Kilpailutetaan ostot ja myynnit”, Risto kiteyttää yrittämisen periaatteita.
”Mahdollisen investoinnin pitäisi aina maksaa itsensä kohtuullisessa ajassa takaisin.¨
Yhteisomistuksessa olevan maatilan sujuva johtaminen vaatii omistajiltaan samankaltaista toiminnan filosofiaa.
Yrittäjäpiireissä pitkään aktiivisesti toiminut Jaakko korostaa, että yhteistyökumppanien tulisi keskustella toiminnan perusperiaatteista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jo ennen yhtymän tai yhtiön varsinaista perustamista.
”Täytyisi ensin miettiä perusidea eli se, mitä maataloudelta halutaan. Halutaanko, että maatalousyritys tuottaa voittoa vai onko kyse elämäntavasta, joka tuo viljelijäperheille elannon.”
Maataloutta elämäntapana harjoittava ei laske esimerkiksi omalle työajalleen rahallista arvoa samaan tapaan kuin tiukasti taloudelliseen tuottoon keskittyvä, voittoa tavoitteleva yrittäjä. Toinen saattaa mieluummin hankkia koneet ja tehdä työn itse, joku taas haluaa ulkoistaa toiminnan, mikäli laskelmat sitä puoltavat.
”Jos yhteisessä yrityksessä toiselle maanviljely on elämäntapa ja toinen katsoo laskimesta, miten kannattaa tehdä, yritysmuodosta riippumatta päätöksenteko halvaantuu.”
”Yhteistyöhön osallistuvien täytyy joka tapauksessa tehdä keskenään selväksi, että ideologia on yhteinen.”
Heinisen veljesten ajatukset tilanhoidosta ovat olleet yhteneväiset: tilaa johdetaan ennen kaikkea taskulaskimen avulla. Ratkaisut maatalousyhtymän toimintaan on löydetty kannattavuuden arvioinnin ja laskelmien kautta.
Nykyisin ProAgria Länsi-Suomessa lakiasiantuntijana työskentelevä Risto tähdentää kirjallisten sopimusten merkitystä erityisesti toimintaa aloittelevien kumppanien välillä.
Asioiden laittaminen paperille edesauttaa yhteisen näkemyksen muotoilua tai toisaalta osoittaa selvittelyä vaativat ongelmakohdat. ”Kirjallinen muoto jo pakottaa yhtymän osapuolia miettimään tavoitteita.”
”Yhtymäsopimuksessa on syytä määritellä työnjako mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Voidaan sopia vaikkapa loma-ajoista ja myös siitä, miten hankinnoista päätetään.”
Risto vertaa sopimuksen tekemistä myös vakuutuksenottoon: yllätyksiä tai hankalia tilanteita ei välttämättä tule vastaan, mutta niihin on kaikesta huolimatta hyvä olla varautunut.
”Kannattaa myös huomioida, mitä sitten tapahtuu, jos päätetäänkin purkaa yhtymä. Onko toisella lunastusoikeus, ja millä tavalla lunastushinta määräytyy? Tai mitä tehdään, jos toinen loukkaantuu eikä kykene enää ottamaan osaa töihin?
”Nämä voivat olla vaikeita, kipeitäkin asioita, ja siksi niitä ei herkästi mietitä.”
Heinisillä aktiivinen työura maatilan ulkopuolella on merkinnyt käytännössä paitsi tilan tuotannon ulkoistamista myös peltoalan vähittäistä supistamista 150 hehtaarista viiteenkymmeneen.
Usko maatalouden kannattavuuteen on joka tapauksessa olemassa. Lukuisat esimerkit suomalaisten maatilayrittäjien onnistumisista kertovat, että toimiala on kehittymiskykyinen ja hyvä tulos saavutettavissa.
”Kyllä maataloudella pärjää, jos harkitsee ja laskee asioita. Toisaalta täytyy myös uskoa tulevaisuuteen ja nähdä mahdollisuuksia”, Risto toteaa.
Hiljattain talousneuvoksen arvonimen saanut Jaakko on samaa mieltä. Esimerkiksi Suomen valoisat kasvukaudet luovat edellytyksiä erityistuotteiden kehittämiselle. Jalostusarvon nostamisen lisäksi Jaakko puhuu yhteistyön ja hyvin tehdyn työnjaon hedelmällisyydestä.
”Useamman kumppanin yhtymässä tai yhtiössä tekemisen roolittaminen on tärkeää. Kaikki tekevät sitä, minkä osaavat parhaiten. Yksi hoitaa tuotannon, toinen varastoinnin, tuotekehityksen, markkinoinnin tai talouden…”
”Aina kannattaa myös pohtia, pystyykö oman tilan tuotteita jalostamaan jotenkin, saamaan niistä paremman hinnan? Eurooppa ja maailma ovat niin isoja, että sinne uppoaa mitä hyvänsä, kun se vain on fiksusti tehty.”
Siinä missä tilan ulkopuolinen työ antaa näkökulmaa tilanpitoon, kasvattaa maatalous puolestaan pitkäjänteiseen ajattelutapaan.
”Kaikilla maanviljelijöillä on sama fiilis: maatalous on hyvä koulu. Maata ei voi ryöstöviljellä, vaan sitä tulee hoitaa hyvin, jotta se kantaa hedelmää.”
”Maatalouden kvartaali ei ole kolme kuukautta vaan 25 vuotta”, Jaakko summaa.
”Sen ajatusmaailman kun oppii, niin osaa ottaa sopivan pitkän sihdin. Keskimäärin aina mennään eteenpäin – asiat etenevät parempaan suuntaan.”
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Maaltamuuton siemen kylvettiin 1970-luvulla, kun ylituotantoa ryhdyttiin purkamaan urakalla ja öljykriisi nostatti polttonesteiden hintoja. Monesta tuvasta sammutettiin valot. 1990-luvulla lama-aika kuritti ja EU-aika lähestyi.
Omistajanvaihdos on maatilayrityksen elinkaaren tärkeä virstanpylväs. Se vaatii pitkän aikavälin suunnittelua, useiden samanaikaisten tekijöiden huomioimista ja oikeita päätöksiä. Kahta samanlaista maatilaa ja yrittäjää tuskin on, joten tarvitaan ylisukupolvista strategiaa.
Maatalousteknologia otti pitkiä loikkia 2000-luvun alusta lähtien. Yleiskieleen putkahtivat internetin ohella sanat lypsyrobotti, geenimanipulointi, some, drone ja viimeisimpänä kehityksen hännänhuippuna tekoäly.
