Maatilan Pellervo

Kannattavuus edellä uusiutuvaan energiaan

kesäkuu, 2022 | Teksti Vesa Vainio

Jani Härkäsellä on neljän erillisen pumpun ja 13 vuoden hyvä kokemus maa­lämmöstä. Aurinkoenergia pyörittää lypsyrobottia ja jäähdyttää maidon, biokaasu on ollut pitkään mietinnässä.

Maatilan Pellervon lukijamatka jäämerelle

toukokuu, 2022

Antoisa luontoretki Pohjois-Suomeen, -Norjaan ja -Ruotsiin. Tutustumme asiantuntijaoppaan johdolla alueen luontoon, kulttuuriin, elintapoihin ja jylhiin maisemiin.

Tippavaaran yritteliäät isännät

toukokuu, 2022 | Teksti Sirpa Palokari

Kolmen lammilaisviljelijän perustamasta Tippa­vaaran Maatalouspalvelusta saa lähes kaikkea mitä peltoon ja metsään tarvitaan. Lisäksi yritys kuivaa ja välittää viljaa. Kasvavan yrityksen kantava voima on maa­talouden hyvä tuntemus ja tiivis yhteistyö muiden yrittäjien ja asiakaskunnan kanssa.

Siirtolaistilasta siemenviljatilaksi

toukokuu, 2022 | Teksti Marja Heikkilä

Perälän tilan isäntä Marko Rautava lähtee tänä keväänä kylvöille 41:ttä kertaa. Poikkeuksellisesta maailman­tilanteesta huolimatta hän katsoo uuteen kasvu­kauteen toiveikkain mielin. Lannoitteet ovat hankittuina ja ajatukset valmiina touko­töihin.

Budjetoinnilla kiinni tulevasta

huhtikuu, 2022 | Teksti Mikko Lääveri

Budjetointi on täsmätyökalu maatilan tulojen ja menojen arviointiin sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä. Maksu­valmius­suunnittelun ja -seurannan merkitys korostuu hinnan­korotusten ja kustannusten kasvun myötä.

Jatkuvan parantamisen taktiikka

huhtikuu, 2022 | Teksti Vesa Vainio

Ari Kontio on tasannut lanaamalla jo kolme pelto­lohkoa, ja lisää on tulossa. Pitkän tähtäimen investointi tasaa ojien kuormitusta, antaa kevääseen tasaisen lähdön ja nostaa satotasoa.

Koivu tuottaa parhaiten pilkkeenä

huhtikuu, 2022 | Teksti ja kuvat Kari Lindholm

Omasta metsästä tehty koivu tuottaa pilkkeenä tuplaten verrattuna koivu tukin myyntiin ja monin kertaisesti verrattuna koivukuidun pysty-kauppaan. Ja samalla metsä pysyy kasvukunnossa

Glyfosaatin jatkokäytöstä päätetään tänä vuonna

maaliskuu, 2022

Vuoden loppuun mennessä EU päättää, jatketaanko myydyimmän kasvin­suojelu­aineen, glyfosaatin, käyttölupaa.

Maatilan Pellervon lukijamatka Sloveniaan 14.-20.6.2022

maaliskuu, 2022

Maa- ja metsätalouteen painottuva luontomatka sloveniaan. Tutustumme myös Kroatiaan.

Konttikuivuri sopii erikoiskasveille

maaliskuu, 2022 | Teksti Marja Heikkilä

Harjavaltalaisella Timo Setälällä on kolmen vuoden käyttökokemus Viljakas-konttikuivurista. Liikuteltava laitos soveltuu erinomaisesti erikoiskasvien ja pienten satsien kuivaukseen.

Tietosuoja-asetusten hallintakeskus

Sivuston evästeet

Julkaisujärjestelmämme voi tallentaa laitteellesi evästeissä tiedon, oletko hyväksynyt evästeiden käytön sivustolla ja oletko kirjautunut sisään.

PHPSESSID, wordpress_test_cookie, tk_tc, tk_ai, gdpr[consent_types], gdpr[allowed_cookies]

Google Analytics -evästeet

Käytämme Google Analytics -ohjelmaa kerätäksemme tietoja siitä, miten sivustoa käytetään ja miten voimme parhaiten tarjota käyttäjille heidän tarvitsemiaan tietoja.

_ga, _gid
_ga, _gid