Viljankuivaus on energiasyöppö, jota ei kannata ruokkia tarpeettomasti.
Jos jossain, niin viljankuivauksessa maataloustuottaja on todellisten energiansäästömahdollisuuksien äärellä.
– Lämminilmakuivaus on energiaintensiivistä toimintaa, jossa pystytään säästämään paljonkin energiaa monessa eri kohdassa, puntaroi maatalousteknologian opettaja Ville Ketomäki Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Ilmajoen kampukselta.
Viikin tutkimustilan johtaja Tapani Jokiniemi Helsingin yliopistolta vahvistaa, että viljankuivaus on yksi suurimmista suorista energiapanoksista kasvinviljelyssä.
– Se saattaa viedä yhtä paljon tai jopa enemmän energiaa kuin kaikki peltotoimet yhteensä.
Kuivaus on sinänsä mainio säilöntämenetelmä, jonka jälkeen vilja kelpaa niin leipä-, mallas-, siemen- kuin rehuviljaksikin. Käyttötarkoituksesta riippuu, kuinka paljon viljaa pitää kuivata.
– Jos vilja on tarkoitus käyttää omalla tilalla eläinten ruokintaan, voidaan kysyä, tarvitseeko sitä oikeastaan kuivatakaan, Ketomäki alustaa.
– Karjatilojen kotoisen rehuviljan kuivauksessa ei ole mitään järkeä energiankäytön näkökulmasta, Jokiniemi vastaa.
Omaan käyttöön jäävää rehuviljaa ei ole tarpeen kuivata ainakaan myyntiviljalta vaadittavaan 14 kosteusprosenttiin. Jos tilalla on tuulettuvia siiloja, voidaan rehuviljaa säilyttää niissä, ja ne toimivat myös kuivattavan myyntiviljan alkukosteuden poistajina. Koska rehuviljalta edellytetään lähtökohtaisesti vain ruokinnallista arvoa, se voidaan säilöä muullakin tavoin. Esimerkiksi murskesäilöntä kuluttaa vain murto-osan kuivauksen vaatimasta energiamäärästä.
Maatalouskauppoihin menevä ja uudelleenvarastoitava rehuvilja on kuivattava pilaantumisen estämiseksi.
Oikea ajoitus, ripeä toteutus
Mitä kuivempana vilja saadaan puitua, sitä vähemmän siitä tarvitsee haihduttaa vettä kuivaamalla.
– Kaikkein yksinkertaisin energiansäästökeino lienee, että maltetaan odottaa hyviä kelejä. Korjataan täysin tuleentunutta kasvustoa, jossa on mahdollisimman alhainen kosteus, Ketomäki kiteyttää.
Jokiniemi ottaa vielä yhden askeleen taaksepäin: puinnin ajoittumiseen ja viljan kuivaustarpeeseen vaikuttavat olennaisesti peltojen kunto sekä viljeltävät kasvit ja lajikkeet. Mitä pitemmälle muokkaus ja kylvö venyvät, sitä myöhemmäksi menee sadonkorjuu, ja hyvien puintikelien todennäköisyys pienenee. Myös satoisiin pitkän kasvuajan lajikkeisiin liittyy suurempi korjuuaikainen sääriski.
– Itselläni on hyvin rajallinen kuivauskapasiteetti, mistä syystä pidän viljelykierrossa arvokasveja, kuten kuminaa. Sato on pienempi, mutta sadon arvo suurempi, ja kuivattavaa on huomattavasti vähemmän.
Silloin kun kuivaaminen on tarpeen, kannattaa kuivata täysiä eriä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, korkeaa lämpötilaa ja suurta puhallusilmamäärää käyttäen. Kiertonopeuden tulisi olla kova, noin kierros tunnissa. Näin varsinkin silloin, jos kuivurin säätöihin ei voi koskea kuivauksen aikana. Mikäli kuivausilman lämpötilaa on mahdollista säätää kuivauksen edistyessä, voidaan aloittaa matalammalla lämmöllä ja nostaa sitä loppuvaiheessa. Vilja kiertää vähän hitaammin mutta kuivuu kuitenkin tehokkaasti.
Jos puhallettava ilmamäärä on tarpeettoman suuri, voi käydä niin, ettei vesi ehdi siirtyä loppukuivauksessa viljasta ilmaan riittävän hyvin. Viljalta vaadittavat laatuominaisuudet eivät saa kärventyä kuivurissa. Rehuviljan kuivauksessa voidaan käyttää korkeampaa lämpötilaa kuin siemen- ja leipäviljalla. Vanha nyrkkisääntö siemenviljan kuivauksen lämpötilan ylärajalle on 90 astetta miinus viljan kosteusprosentti.
Kuva: Ari Andersin
Ei yli eikä yöllä
Usein vilja kuivataan varmuuden vuoksi vähän yli, jottei myyntierä tulisi bumerangina takaisin. Reipas ylikuivaus käy kuitenkin kalliiksi, sillä viimeisten kosteusprosenttien puristaminen viljasta vie kaikkein eniten energiaa. Taloudellisinta olisi kuivata vain kauppakelpoisen kosteuden rajalle.
Ylikuivauksen ohella kannattaa välttää yökuivausta. Päivällä kuivatessa energiaa säästyy keskimäärin 5–10 prosenttia, päivä- ja yölämpötilan eron kasvaessa enemmänkin. Jos kuivausilman lämpötila on 70 astetta ja ulkoilman 20, pitää kuivausilmaa lämmittää 50 astetta. Yölämpötilan pudotessa nollaan nousee lämmitystarve 70 asteeseen ja energiankulutus 40 prosenttia.
Jotta energiaa voitaisiin oikeasti säästää, täytyy tietää, kuinka paljon sitä kuluu. Polttoöljyn kulutusmittarin hankkiminen on halpa investointi.
Helpoin ja edullisin tapa parantaa kuivurin energiatehokkuutta on sen lämpöeristäminen. Sillä voidaan päästä 10–20 prosentin energiansäästöön. Rakennuksessa olevan kuivurin eristäminen käy kivivillalla, tai sen kylkiin laitetaan uretaanilevyt. Tärkein eristyskohde on tuloilmakanava. Niin sanotuissa stand alone -kuivureissa voidaan käyttää eristemaalia, jonka toimivuudesta on saatu viitteitä opinnäytetöissä.
Automaatio avuksi
Ville Ketomäki suhtautuu suopeasti vanhoihinkin kuivureihin asennettaviin, automaatioon perustuviin säätö- ja etävalvontalaitteisiin. Ne tarkkailevat viljan kuivumista ja nopeuttavat tai hidastavat syöttöä tarpeen mukaan. Viljaerien vaihtokin on automatisoitavissa.
– Ainakin itse olisin viljelijänä mieluummin pellolla puimassa satoa talteen kuin kuivaajalla odottamassa, koska saa vaihtaa uuden erän.
Jos tilalla piisaa hyväkasvuista metsää, kuivaajan polttoaineen vaihtaminen öljystä puuhun saattaa tuntua houkuttelevalta ajatukselta. Saavutettava taloudellinen hyöty ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, Tapani Jokiniemi huomauttaa.
– Vaikkei puu maksaisi viljelijälle mitään, raha, jonka hän saisi energiapuun myynnistä, jää saamatta.
Lisäksi tulisi huomioida haketuskustannukset ja oma työaika.
Jos viljankuivauksessa tarvittava iso mutta lyhytaikainen lämpöteho halutaan tuottaa hakkeella, tarvitaan isompi kattila – ja varastotilaa hakkeelle. Kuutiossa puuhaketta on huomattavasti vähemmän energiaa kuin kuutiossa polttoöljyä. Peltopinta-alan tai ainakin kuivattavan viljamäärän täytyy olla suuri, muuten investointia on vaikea saada kannattavaksi. Yhtälö muuttuu paremmaksi, jos biokattilan lämpöenergiaa voidaan hyödyntää tilalla ympäri vuoden.
